Sanantutkistelussamme: "...hänen henkensä hänessä kiivastui..." (Luther-nimisenä kotisivulla, huom.) puhuimme Jumalan Hengen toiminnasta omiensa keskuudessa kautta vuosisatojen, etenkin siitä hetkestä lähtien, kun Hän veljemme Martti Lutherin kautta uudelleen palautti seurakunnallensa "vanhurskauttamisen uskon kautta". Veljemme John Wesleyn kautta tämä edelleen kirkastuva valo sai lisää loistetta kun Henki paljasti pyhityksen merkityksen uskovaisen elämässä. Aivan niinkuin Hengen toiminta ei pysähtynyt Martti Lutheriin, ei se myöskään ilmoittanut nyt John Wesleyn kohdalla kaiken olevan päätökseensä viedyn. Niinpä vuosisadan alussa, 1907, jatkui Jumalan toiminta entistä suuremmalla voimalla, kun Pyhä Henki lankesi Los Angelesissa, Azusa-katu 312. Tästä alkoi maailmanlaajuinen vaikutus, jonka kautta miljoonat ihmiset tulivat siunatuiksi. Mutta niinkuin oli aikaisempien Pyhän Hengen vaikutusten suhteen, eivät ihmiset nytkään tyytyneet siihen mitä Jumala mitä kirkkaimmalla tavalla selvitti Sanansa kautta, vaan jonkin ajan kuluttua toteutui yhä uudelleen sama, mistä meillä on esikuva jo Israelin kansassa: "Me tahdomme kuninkaan, me tahdomme olla niinkuin kaikki muutkin kansat!"
Meidän tässä viimeisessä hetkessä ennen Jeesuksen tulemusta on oikealla tavalla ymmärrettävä Jumalan toimintatapa, jotta nyt itse omalta kohdaltamme olisimme kykeneviä näkemään oman asemamme Jumalan pelastushistoriassa ja voidaksemme henkilökohtaisessa elämässämme elää siten kuin mitä saamamme hengellinen ymmärrys edellyttää, sillä jos milloinkaan ovat Jeesuksen sanat olleet totta, niin sitä ne ovat juuri nyt: "Sitä taas, joka ei tiennyt, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä. Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään" (Luuk. 12: 48).
Ymmärtäkäämme Jumalan Hengen avulla oikein se, mitä nyt tutkistelemme, sillä tällä asialla on paljon suurempi merkitys kuin mitä me erikoisesti täällä Suomessa olemme käsittäneet. Ei ole lainkaan kysymys siitä, että yrittäisin kehottaa kaiken tämän kautta uskovaisia palaamaan takaisin johonkin menneeseen ja ryhtymään lukemaan vanhoja kirjoja, joita aikanaan suurestikin Jumalan käyttämät miehet ovat kirjoittaneet sen aikaisessa Hengen valossansa. Sitä eivät myöskään tarkoita tuosta "Azusa-katu 312" kirjasta lainaamani kohdat, vaan niillä halusin osoittaa vain sen, että hyvin suuressa määrin jo tuon ajan uskovaiset, aivan 1900-luvun alussa, olivat monessa suhteessa pidemmällä vanhurskaudessa ja pyhityksessä ja Jumalan tahdon ymmärtämisessä niin Pyhän Hengen kuin veljellisen rakkaudenkin suhteen.
Jälleen kerran itse sitä aikaisemmin tiedostamatta tuodaan eteeni mitä vakavin seikka, joka selventää tätä tutkisteluamme. Tuon ajatuksen paljon vaatimisesta siteerasin aluksi vain ulkomuistista, mutta sitten tunsin voimakkaan kehotuksen kaikesta huolimatta ottaa se tarkkana lainauksena Raamatusta. Olin jo kirjoittamassa lausetta sen puolivälistä alkaen, kun selvästi tunsin moitetta sydämelläni. Jae oli otettava kokonaisuudessansa!
Juuri tässä näemme sen, kuinka Jumalan Henki johtaa meitä kaikkeen totuuteen ja tahtoo kirkastaa Herran Jeesuksen Kristuksen Sanasta!
Tässä jakeessa puhuu itse Herra Jeesus Kristus meille tänään samoilla sanoilla kuin mitkä Hän aikanaan osoitti niin Martti Lutherin ajan uskovaisille, kuin myöskin John Wesleyn ja vuosisadan alun Hengen vuodatuksen ajan uskovaisille! Jumalan Sana pysyy samana iankaikkisesti, sillä se on Jumala kirjoitetussa muodossa! Tarkatkaamme siis nyt, mitä Henki haluaa sanoa meille juuri nyt!
"Sitä taas, joka ei tiennyt, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä..." Missä yhteydessä puhuu Herramme nämä sanat? Hän on juuri puhunut opetuslapsillensa herraansa odottavista ihmisistä, joiden valvoen tulee valmistautua tämän tulemukseen. Silloin Pietari kysyy häneltä, ketä hän tarkoittaa tällä vertauksellansa. Ja nyt puhuu Herramme uskollisesta ja ymmärtäväisestä huoneenhaltijasta, joka on asetettu pitämään huolta hänen palvelusväestään ja antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa? Hän julistaa autuaaksi sen palvelijan, joka näin tekee, mutta julistaa samalla mitä vakavimman varoituksen puhumalla myöskin sellaisesta palvelijasta, joka ei ole valvova, vaan ryhtyy tekemään sitä, mikä on väärin, lyömään kanssapalvelijoitansa jne. Ja tässä yhteydessä hän sanoo mitä suurimmasta merkityksestä olevat sanat juuri ennen lainaustamme:, rangaistaan monilla lyönneillä!" (jae 47).
Herra ei tahdo tässä viimeisessä ajassa murehduttaa meitä, mutta jos meissä on vielä jotakin sellaista, mikä ei kestä hänen edessänsä, haluaa hän meidän menevän itseemme ja tulevan murheellisiksi Hänen mielensä mukaisesti! Joka todella on lukenut ajatuksella ja avoimin sydämin nuo lainaukset kirjasta, jonka esipuheen sen kirjoittaja, veljemme Frank Bartleman, allekirjoitti huhtikuussa 1925, (Ajatelkaamme sitä! 1925! Kuusikymmentä yhdeksän vuotta sitten!) tuskin voi olla huokaamatta Herran puoleen ja sanomatta: "Herra, ole minulle armollinen, sillä Sinulla on vielä paljon työtä minun valmistautumisessani!
"Ja sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan..." Kunakin aikana kautta pelastushistorian on Jumala tuominnut (lopullinen tuomio tapahtuu valkoisen valtaistuimen tuomiolla, kun kaikki ihmiset kootaan hänen eteensä) ihmiset Sanansa mukaisesti. Kysymys ei voi olla siitä, että menneinä aikoina Hänen koko Sanallansa ei olisi ollut sellaista merkitystä kuin nyt, niin että menneiden aikojen uskovaiset, esimerkiksi pimeästä keskiajasta johtuen, olisivat päässeet paratiisiin vajavaisen Sanan perusteella, vaan he pääsivät Herran luokse juuri sen vastuullisuuden mukaan, mikä heillä oli nimenomaan heille annetun mukaisesti! Tämä saattaa kuulostaa sanaleikiltä, mutta sitä se ei ole missään suhteessa, vaan raja jumalanpalveluksen ja epäjumalanpalveluksen välillä on usein niin pieni, ettei sitä tarkkaamaton edes havaitse. Muistakaamme siis lopun elämäämme, että Jumalan Sana ei muutu, eikä Jumalan tahto muutu, vaan kunakin aikana on ihminen ollut vastuussa Jumalan edessä siitä, mitä hänelle silloin on annettu, uskottu! Aina on Jumalan Sana ollut sama, kokonainen, täydellinen Sana, josta ei pieninkään piirto voi kadota, ja joka pysyy iankaikkisesti.
Yksi suurimmista virheistä, mitä ihminen kautta pelastushistorian on tehnyt, ja tekee nimenomaan tässä viimeisessä, Herran Jeesuksen tulemukseen rajautuvassa ajassa on se, että hän ei näe Jumalan suunnitelman henkilökohtaisuutta, sitä, että Jumala ei puhu sille joka istuu hänen vieressänsä, eikä jollekin toiselle, vaan juuri hänelle itsellensä henkilökohtaisesti. Niinkuin vanha sanonta jo kuuluukin, ei Jumalalla ole lapsenlapsia, vaan ainoastaan lapsia. Niinpä ei kukaan voi mennä Hänen luoksensa vedoten jonkun toisen ihmisen jumalakokemukseen tai uskoon, vaan jokaisen itsensä on selvitettävä suhteensa Jumalaan, niin että hän tietää täydellisellä, Jumalalta saadulla varmuudella, että ei yksin hän tunne Jumalaa, vaan myöskin Jumala tuntee hänet!
"Ja sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan..." Jumalan tahto on tehty meille tiettäväksi Hänen Sanansa ja sen julistuksen kautta, tapahtuu se sitten kokouksissa saarnana, tai kirjoitetussa muodossa vihkosina tai kirjoina. Meille juuri tässä ajassa, on julistettu Jumalan elävää ja ennalleen palautettua Sanaa sellaisella kokonaisvaltaisuudella ja täydellisyydellä, että kenelläkään tämän julistuksen alla olevalla ei ole mitään puolusteluja, vaikka niin kuvittelisikin. Niinpä mitä suurimmalla oikeutuksella voidaan sanoa meistä, että me olemme palvelijoita, missä asemassa tahansa sitten olemmekin, jotka todella tietävät Herransa tahdon julistetun perusteella! Kuka rohkenee väittää jotakin muuta? Mutta meidän ongelmamme ei olekaan siinä, ettemme me tietäisi Herramme tahtoa, vaan mitä vakavin puute on siinä, että mitä ilmeisimmin, käytännön todistuksen perusteella, me emme oikealla tavalla ole tehneet valmistuksia ja toimineet Hänen tahtonsa mukaisesti!
"Ja sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan..." Mitä tarkoittaa siis valmistusten tekeminen, valmistautuminen? Kuka tekee sen ja miten? "Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään." Käsitämmekö kaiken inhimillisen korostuksen ja itseriittoisuuden keskellä, että kysymys ei olekaan ensisijaisesti siitä, mitä ihminen itse tekee ja valmistelee, vaan enemmänkin on kysymys siitä, että Herra on antanut meille todella paljon meidän valmistautumiseksemme, eli siten me emme valmistelekaan itseämme, vaan Jumalan Henki meille uskotun ja annetun kautta valmistaa Kristukselle Morsianta?! Mutta juuri tässä kohden onkin vaikeus: Sallimmeko me Hänen tehdä sen? Sallimmeko me Hänen poistaa itsestämme Sanan terävän miekan avulla sen, mikä ei kestä Jumalan kasvojen edessä ja mikä on esteenä meidän tempaamisellemme yläilmoihin?
Kaikesta koskettavuudestansa ja kovuudestansa huolimatta nämä ajatukset sisältävät todellisen Evankeliumin jokaiselle todelliselle Jumalan lapselle. Kaikki Jumalan puhe on Hänen rakkauden osoitustansa lastansa kohtaan, ja tässä on yksi niistä hetkistä, joissa punnitaan meidän oikea ymmärryksemme ja rakkautemme Taivaallista Isäämme kohtaan. Juuri tästä syystä sanoi Herra itse opetuslapsillensa, ja sanoo meillekin juuri nyt, sinulle ja minulle, veljeni ja sisareni: "Autuas se, joka ei loukkaannu minuun!" (Matt. 11: 6) Hän sanoo myöskin: "Mitä minä teen, sitä et nyt käsitä, mutta vastedes sinä sen ymmärrät." (Joh. 13: 7). Me tarvitsemme todellakin oikean ymmärryksen Isämme ajatuksia ja rakkautta, Hänen suunnitelmaansa kohtaan, jotta emme loukkaantuneina käänny pois ja laiminlyö valmistautumistamme, käsittämättä sitä, että juuri kaiken tämän kautta Hän valmistaa meitä luoksensa ottamista varten: "Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa" (Hebr. 12: 5-6).
Käsittäkäämme kerta kaikkisesti, että kuritus ja nuhde tulee osaksemme nimenomaan meidän lapseutemme tähden, sillä eihän kukaan maallinenkaan isä kurita vieraita lapsia, vaan omia lapsiansa! Kuritus, jos oikein ymmärrämme Isämme sydäntä ja Hänen tahtoansa, on parhain osoitus siitä, että Hän juuri nyt välittää sinusta ja minusta, ja että todella olemme Hänen lapsiansa, koska Hän niin rakkaudellisesti puhuu meille juuri nytkin.
"Ja sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan..." Jumalan lapsina me olemme samalla palvelijoita, jokainen meistä, oman Herramme esikuvan mukaisesti. "Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt. Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei ole palvelija herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi!" (Joh. 13: 15-16)
Nämä muutamat jakeet sisältävät sellaisen määrän jumalallista viisautta ja puhetta, ettemme milloinkaan ole kykeneviä ammentamaan niitä tyhjiin. Olemmeko koskaan todella tulleet ajatelleeksi sitä, että nimenomaan Herran tulemuksen yhteydessä näin korostaen puhutaan Herran omista palvelijoina? Tosin nämä palvelustehtävät ovat jaetut näidenkin jakeiden perusteella sellaisella tavalla, että, (Halleluja, ylistetty olkoon Herra, itsekin käsitän sen vasta juuri nyt!), tässäkin kohden tulee esiin Jumalan itsensä laatima suunnitelma: "Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään..." (Ef. 4: 11-13)
Halleluja! Palvelustehtävät ovat Herran seurakunnan keskuudessa Hänen itsensä asettamina aivan loppuun asti, Hänen tulemukseensa asti, Luukkaan Evankeliumin 12. luvun todistuksen, Herran omien sanojen mukaisesti! Kuka ihminen rohkenisi väittää jotakin muuta, tehdä tyhjäksi Herramme itsensä sanat? "Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa (Muistakaamme Ef. 4: 11!) pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!"
Todellinen palvelija on siis huoneenhaltija, jolle on uskottu mitä vakavin ja tärkein tehtävä, missä vaaditaan uskollisuutta ja ymmärtäväisyyttä, jonka Herra itse antaa! Palvelija on se, joka jakaa ruokaa ajallansa, sen hetken tarpeiden mukaisesti, ja palvelijoita ovat omalla tasollaan, hengellisesti ajatellen, myöskin ne joille tämä ruoka annetaan. Tässä kohden tulee esiin juuri yksi suurimmista vaikeuksista, mistä lainaamamme kirjankin kirjoittaja niin monipuolisesti puhuu: Suurimmalle osalle julistajista on tavattoman vaikeata ja mahdotontakin tulla tarpeeksi pieneksi ollaksensa todella Herran käytössä. Kenenkään ei ihmisenä tule olla jotakin suurta todellisessa Herran seurakunnassa, etenkään juuri nyt siinä joukossa, joka odottaa ylöstempaamista, Herran kohtaamista yläilmoissa. Jokaista tulee kunnioittaa ja arvostaa vain sen perusteella, mitä Herra itse on kullekin uskonut ja antanut, ja tähän perustuu palvelustehtävien ja Jumalan palvelijoiden kunnioittaminen seurakunnan keskuudessa. Ei siihen mitä he itsessänsä ja ihmisinä ovat, vaan siihen, että Herra itse on heissä Pyhän Henkensä ja Sanansa kautta!
"Ja sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan..." Kaikki Herran antamat palvelustehtävät ovat siis seurakunnassa yhtä ja suurta tarkoitusta varten, mitä varten Hän on ne antanut: " tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään..."
Tiedän puhuvani nyt monen mielestä jotakin täysin väärää ja monen käsityksiä loukkaavaa, suorastaan rienaavaa sitä ajatellen, mitä jotkut esittävät suurena jumalallisena totuutena. Mutta minä uskon koko sydämestäni, nimenomaan jo useasti lainaamamme Luukaksen Evankeliumin 12. luvun sanojen mukaisesti, että tämä Kristuksen täyteyden täyden iän määrä, täysi miehuus Kristuksessa, mihin kaikki palvelustehtävät tähtäävät, mihin tähtää pyhien valmistuminen tehtäväänsä, löytää todellisen ja aidon, viimeisen täyttymyksensä sinä hetkenä, kun Herra tulee takaisin valvovia pyhiänsä varten.
Muistakaamme kaikkien väärien korostusten ja opetusten keskellä se, mitä Paavali kirjoittaa korinttolaisille kirjeensä viidennessätoista luvussa: "Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta." (1. Kor. 15: 50). Me elämme nyt ajassa, jossa useampikin suurella voimalla kuuluttaa täydellisyyttä monessakin suhteessa, täydellistä rakkautta uskovaisten keskuudessa, täyttä miehuutta, täyttä ilmestystä, täyttä palauttamista takaisin kadotettuun, ja johonkin vielä suurempaan, enempään, kuin mitä ei "ollut edes Paavalilla ja muilla apostoleilla". Nämä ihmiset väittävät kaiken tämän olevan itsellänsä ja seuraajillansa, jopa siinä määrin, että vietetään juuri nyt karitsan hääjuhlia morsiamensa kanssa (en voi tässä yhteydessä kirjoittaa karitsaa sen paremmin kuin morsiantakaan suurella kirjaimella!), ja useampikin väittää omistavansa täydellisen rakkauden, joka ylittää jopa sen, mistä Paavali puhuu 1. Kor. 13!
Tässä kohden voimme sataprosenttisesti yhtyä siihen, mitä Jumalan profeetta sanoi viimeisistä ajoista, jolloin koko maailma olisi oleva kuin hullujen huone. Tiedän asemani ja vastuuni Jumalan edessä, joten en sano ylisanoja tai tuomitse ketään ihmisenä, vaan Jumalan Sanan arvovallalla tuomitsen henget, kun sanon, että käytäntö, joka kaiken keskellä on mitä suurin mittapuu ja arvosteluasteikko uskon asioissakin, osoittaa pettämättömästi ja paljastavasti sen, että kaikkein suurin ja järkyttävin viha tulee julki juuri niissä ihmisissä, jotka väittävät omistavansa suurimman valon! Juuri näissä ihmisissä, jotka itse uskovat saavuttaneensa jo jotakin jopa ohitse apostoleiden ja alkuseurakunnan rakkauden, tulee julki ihmisen mielettömyys ja järjettömyys. He uskovat olevansa valmiita ylöstempaamiseen, jonka he jo uskovat tapahtuneen, he viettävät karitsan hääateriaa ja uskovat olevansa karitsan vaimo, mutta heissä ei ole mitään, kerrassaan mitään, siitä luonteesta joka tulee olla Karitsan Morsiamella, saati sitten Rakkaudesta, joka alkuseurakunnalla oli.
"Ja sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan..." Nämä ihmiset, jotka ajattelevat todella saavuttaneensa jo jotakin ylitse kaikkien muiden, ovat täysin jättäneet huomioimatta sen, mitä Paavali sanoo: "Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta." Kaikki heidän esittämänsä, koska se ei perustu puhtaaseen ja väärentämättömään Jumalan Sanaan, vaan inhimillisiin selityksiin Sanasta, eikä aina siihenkään, on vain juuri sitä, minkä Paavali edellisessä jakeessa ilmoittaa täysin riittämättömäksi jumalallisen päämärän saavuttamisessa. Ja mikä tämän ajattelun tekee todella petolliseksi ja vaaralliseksi on se, että tällaiset ihmiset, jotka aivan varmasti ovat saaneet puhtaan Sanan julistuksen kautta tietää Herran todellisen tahdon tämän ajan uskovaisia kohtaan, ovat täydellisesti lakanneet tekemästä valmisteluja, jos ovat käytännöllisesti katsoen milloinkaan niitä edes aloittaneetkaan!
Tehkäämme nyt tässä vaiheessa lyhyt yhteenveto: Jumalan Henki siis on kaikkina aikoina tehtävänsä mukaisesti kirkastanut Herran Jeesuksen Kristuksen kunkin ajan seurakunnan keskellä, jonka aina muodostavat aidot, todelliset uskovaiset, vaikka olisivat hajallaankin. Jumalan Sana pysyy iankaikkisesti, eikä siis ole milloinkaan muuttunut vallitsevien olosuhteiden mukaisesti, vaan kunkin ajan ihmiset ovat heille uskotun ja annetun jumalallisen ilmoituksen mukaisesti olleet vastuussa Jumalan edessä. Kussakin ajanjaksossa ovat Jumalan asettamat huoneenhaltijat jakaneet heille uskottua hengellistä ruokaa oikealla ajallansa sen valon ja ymmärryksen mukaisesti, mikä tuossa hetkessä oli suotu. Julistuksen mukaisesti ihmisillä oli vastuu kuulemastansa, jonka tehtävänä oli valmistaa heidät tästä elämästä poistumiseen, "Herran tulemukseen heidän kohdallansa". Jokaisessa ajassa julistettiin Herran tulemusta ja uskottiin siihen koko sydämestä sen hetkisen valon mukaisesti. Vaikka Herra ei heidän aikanansa tullutkaan, ei se kuitenkaan ollut mikään pettymys kenellekään todelliselle ja vilpittömälle odottajalle, sillä jokainen heistä odottaa Paratiisissa sitä hetkeä, jolloin viimeinenkin valittu on tullut seurakuntaan ja Herra palaa yläilmoissa ottamaan vastaan kaikkien aikojen ne pyhät, jotka olivat valmiina, sitten meidätkin, jotka vielä olemme tämän maan päällä, elossa, temmataan yhdessä heidän kanssaan Herran luokse! Se on se hetki, jolloin on löytänyt täyttymyksensä koko pelastushistorian täyttymys, Seurakunta on saavuttanut päämääränsä, tullut kirjaimellisesti Herran kaltaiseksi, yhdeksi Hänen kanssansa.
Siihen asti kunnes tämä tapahtuu, on uskovaisen elämä yhtenäistä ja jatkuvaa kilvoittelua ja valmistautumista. Niinkuin Paavali sanoo, ei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus katoamattomuutta! Ne, jotka väärämielisesti, käsittämättä todellisuudessa lainkaan Jumalan vanhurskautta, jonka jo aikanaan Luther ja hänen julistuksensa kuulevatkin ymmärsivät, aikovat väkivalloin tunkeutua kaikkine lihallisuuksineen ja inhimillisine luonteenpiirteineen ja puutteineen siihen täyttymykseen, minkä voi ainoastaan saavuttaa täydellisesti itsestään riisuttu ihminen. Niin, uudestisyntynyt ihminen, joka on pukenut yllensä Herran Jeesuksen Kristuksen! Usein joutuu esittämään kysymyksen, kaikesta suuresta hengellisyydestä huolimatta, että voivatko näin väärämieliset ihmiset olla edes aidosti uudestisyntyneitä? Varmasti ei useampi sitä olekaan!
Miksi ylipäätänsä puhumme jostakin sellaisesta, mikä tapahtui 1500-luvulla (Luther), tai 1700-luvulla (Wesley) tai vuosisatamme alussa? Kunakin aikana todelliset uskovaiset valmistettiin iankaikkisuuttansa varten, niin että he jo maan päällä elivät heissä olevan Kristuksen elämän tähden iankaikkista elämää. Mitä siis koskee meitä tänä päivänä kaikki tämä, mikä heille oli tärkeätä? Palauttakaamme mieliimme se, että kussakin ajanjaksossa, jo ennen Lutheriakin, Jumalan Henki vaikutti määrättyjen ihmisten elämässä, joskin valtakirkon vaikutuksetta hyvin näkymättömällä tavalla. Mitä tahansa siis tapahtui aidolle seurakunnalle kussakin ajassa, se oli aitoa Pyhän Hengen vaikutusta ja toimintaa. Muistakaamme: Pyhä Henki kirkastaa aina Kristuksen, eikä opeta mitään sellaista, mikä ei tulisi Jumalan Sanasta: "Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään... Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille" (Joh. 16: 13-14).
Miksi siis puhumme näistä asioista? Ei siksi, että niistä puhuminen sinänsä olisi välttämätöntä, vaan erikoisesti siitä syystä, että moni kaikesta opetuksesta huolimatta ei oikealla tavalla käsitä Jumalan pelastushistoriaa, vaan esittää ajatuksia, jotka sinänsä eivät pintapuolisesti tunnu ollenkaan vääriltä, mutta jotka kuitenkin ovat johtaneet sellaisen tilanteen syntymiseen, missä me nyt olemme. Me emme ole joutuneet nykyiseen vaikeaan tilanteeseen minkäänlaisten todella ilmiselvästi väärien opetusten johdosta, vaan kaikki väärät opetukset ovat seurausta vääristä näkemyksistä ja asenteista Jumalan Sanaa ja suunnitelmaa kohtaan!
Minä yritän nyt Jumalan Hengen avulla selittää mistä on kysymys. Kukaan ei ole keskuudessamme asettanut kyseenalaiseksi sen paremmin Vanhaa- kuin ei Uuttakaan Testamenttia Jumalan pelastushistorian "historiankirjoituksena", eli me kaikki uskomme Sanan kuvauksen niiltä neljältä tuhannelta vuodelta, mitä Vanhaan Testamenttiin on tallennettu. Samoin me uskomme, että Uusi Testamentti on historiallisestikin pätevää kuvausta siitä, mitä Jumala teki, eli siirtyminen Vanhan Liiton ajasta Johannes Kastajan välityksellä Uuteen Liittoon Kristuksessa. Mutta tämä Uuden Testamentin kuvaus aivan historiallisista tapauksista sisältää ainoastaan muutaman vuosikymmenen ajan. Tuolloin kirjoitettiin kirjaimellisesti historianakin Apostolien teot, kuvaus Pyhän Hengen toiminnasta tällä vuosituhannella, siitä kuinka Hän otti omistukseensa Seurakunnan ja jatkoi vaikutustansa siinä. Käsitämmekö sen, että vaikka Apostolien teot Sanaan kirjoitettuna dokumenttina päättyvät 28. lukuun, niin siitä huolimatta "apostolien teot",seurakunnan elämä, Pyhän Hengen johtajuudessa, ei päättynyt tuolloin ensimmäisten vuosikymmenten päättyessä!
Aito Pyhän Hengen vaikutus ei rajoitu vain tuohon aikaan, mikä Raamattuun on kirjoitettu, tai erikoisesti alkuseurakunnan aikaan, vaan Herran Jeesuksen Kristuksen omien sanojen mukaisesti Hän itse olisi oleva seurakuntansa, omiensa kanssa "joka päivä maailman loppuun asti." Halleluja! Millainen Evankeliumi, millainen ilosanoma! Aivan niinkuin Herra Jeesus Kristus on sama eilen (Vanhan Testamentin aika) ja tänään (ajan päättymiseen asti) ja iankaikkisesti (ympyrä on kierretty ja ajan alku ja loppu kohtaavat), aivan samoin Pyhä Henki on jatkanut tehtäväänsä alkuseurakunnan jälkeenkin, kirkastaen Herraa Jeesusta Kristusta. Me olemme nyt saapuneet hetkeen, jossa: "Minä, Herra, joka olen ensimmäinen ja viimeisten luona vielä sama" (Jes. 41: 4).
Mitä siis tahdomme kaikella tällä sanoa? Miksi pohdiskelemme näitä asioita? Yksinkertaisesti siitä syystä, että vallitsevan väärän painotuksen tähden on tässä viimeisessä ajassa, "viimeisten luona", korotettu jotakin sinänsä valtavaa ja merkittävää, Jumalasta lähtenyttä, ylitse Itse sen Lähettäjän! Veljeni, sisareni, ymmärrätkö mitä tarkoitan? Ymmärrätkö, miksi aikanaan julkaisin vihkosen: "Profeetta vaiko kultainen vasikka?", jossa lukemattomien erikoisesti Vanhan Testamentin kohtien perusteella osoitin sen, ettei itseasiassa Mooses johtanut Israelin kansaa pois Egyptistä, vaan kaikki perustui nimenomaan siihen, mitä Herra itse sanoi jo Jaakobille.
Niin, mitä sanoi Herra Jaakobille? "Minä olen Jumala, sinun isäsi Jumala, älä pelkää mennä Egyptiin, sillä minä teen sinut siellä suureksi kansaksi. Minä menen sinun kanssasi Egyptiin, ja minä myös johdatan sinut sieltä takaisin" (1. Moos. 46: 3-4). Halleluja, halleluja! Hän on sama Jumala tänäkin päivänä! Hän on meidän Isämme, me Hänen lapsiansa, joita Hän johdattaa Pyhän Henkensä kautta! Vaikka Hän käyttää inhimillisiä välikappaleita, ei yhdenkään näistä tule saada sitä palvontaa ja kunnioitusta, mikä kuuluu yksin Hänelle, joka on sanonut: "Kunniaani Minä en toiselle anna!" Halleluja, halleluja! Minä en ole itsessäni mitään, kukaan meistä ei ole itsessänsä mitään! Silti jokainen todellinen jumalanpalvelija ansaitsee hänelle kuuluvan arvostuksen Jumalan säädöksen mukaisesti: Meidän tulee kunnioittaa Jumalaa jokaisessa Hänen palvelijassansa ja omassansa! Ei ihmistä, vaan Jumalaa hänessä!
Sama Jumala, joka juuri nyt, tässä ajassa, on puhunut ja puhuu Sanansa ja Pyhän Henkensä kautta, ei ole milloinkaan pelastushistorian aikana asettunut levolle ja lopettanut toimintaansa. Niinpä, käsittääksemme sen, mihin meidät nyt on tuotu kaikkien pimeyden vuosisatojen ja alun jälkeen kadonneen totuuden (Totuus ei kadonnut kokonaan, mutta se siirtyi, sanokaamme sen näin: "Näkyvästä seurakunnasta yksilöihin ja pieniin ryhmiin") jälkeen. Tämän käsittäminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta me ymmärtäisimme oman asemamme.
Mitä merkitsi Totuuden katoaminen? Jumalan Sana ja sen julistus osaltaan peitettiin kokonaan, osaltaan ympäröitiin sellaisella määrällä inhimillistä, lihallista selitystä ja opetusta, että se kirjaimellisesti koki sen kohtalon, mistä meidän Herramme itse sanoi: "Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden!" (Matt. 15: 6). Tämä ei toki tarkoita sitä, että Jumalan Sana olisi menettänyt merkityksensä, ja että ihmiset olisivat pystyneet pakenemaan sen vaikutuksen ja voiman alta. Ei, ei todellakaan, sillä Jumalan Sana pysyy iankaikkisesti! Mutta ihmiset, ennenkaikkea julistajat, tekivät sen vaikutuksen tyhjäksi nimenomaan siten, kuin Herramme myöskin sanoi: "Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä. (Matt. 23: 13). Näkymättömänä, joskin sitäkin todellisempana, leijui Sanan tuomio jokaisen väärän hengen ja opettajan yllä, vaikka todellisuus ehkä paljastuikin vasta liian myöhään, iankaikkisuuden portilla!
Kuinka kiitollisia meidän tuleekaan siis olla, että olemme saaneet kokea tällaisen armon! Jumala on puhunut meille ennennäkemättömällä tavalla tässä ajassa. Mutta mikä on myöskin tärkeätä ymmärtää, siitäkin huolimatta, että meidän ajassamme astui esiin Jumalan lähettämä mies, nöyrä ja yksinkertainen profeetta, joka jatkuvasti rukoili puhujanlavalla, jos ei ääneen, niin kuitenkin sydämessänsä: "Herra, älä salli ihmisten nähdä minua, vaan Sinut!" ja jota Herra käytti aivan erikoislaatuisella tavalla, niin että voidaan sanoa tuon palvelustehtävän tässä suhteessa ylittäneen jopa Paavalin tehtävän; siitä huolimatta meidän tulee käsittää, että tämän toiminnan takana ja vaikuttajana oli juuri se Herra, joka sanoi olevansa viimeisten luona sama, ja joka kautta koko pelastushistorian on vaikuttanut seurakuntansa keskuudessa.
Jos emme ymmärrä tätä asiaa oikealla tavalla, tapahtuu juuri se minkä olemme kokeneet tässä ajassa: Ihminen, Jumalan suurestikin käyttämä sanansaattaja, on korotettu ylitse lähettäjänsä, vaikka itse Herra Jeesus sanoo jumalallisella arvovallallansa: "Totisesti, totisesti, minä sanon teille: ei ole palvelija herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi" (Joh. 13: 16).
Totisesti, minä en ole itsessäni mitään, mutta jokin minussa huutaa suureen ääneen Jumalan armoa kaiken tämän keskellä! Millainen epäjumalanpalvelus onkaan tuotu uloskutsutun seurakunnan keskuuteen! Milloin ovat Jumalan tuomiot lankeava kaiken tämän ylle, aivan niinkuin alussa, alkuseurakunnan keskuudessa tapahtui? Ananias ja Safiira ovat tänäänkin, aivan kuten veljemme Frank Bartlemanin kirjassa sanotaan, seurakunnan keskuudessa, tuhotaksensa todellisen Jumalan Hengen vaikutuksen!
Jumalan lähettämä palvelustehtävä tässä ajassa oli todella merkittävä pelastushistoriallisesti! Jumala käytti häntä ennennäkemättömällä tavalla, eikä ole Uuden Testamentin ajassa sen kaltaista palvelustehtävää siihen voimaan nähden, erottamisen lahjaan nähden, mikä vallitsi tuossa toiminnassa. Mutta käsitämmekö lainkaan, ettei ollut kysymys tästä miehestä itsestänsä? Käsitämmekö lainkaan, mitä merkitsee se, että hän jatkuvasti sanoi ennen rukousjonon liikkeelle lähtemistä? "Minä odotan Herraa!" Itsessänsä hän ei pystynyt tekemään mitään, vaan hän oli täysin riippuvainen Herran läsnäolosta!
Kun juuri tälläkin hetkellä, erikoisesti Afrikassa, kiertää kertomus siitä, kuinka nyt uskotaan Jumalan eläneen tämän ajan ihmisten keskellä "hattu päässä", niin ei voi muuta kuin itkeä, sillä naurulle ei tässä asiassa ole mitään sijaa. Joka todella uskoo, että joku profeetta hattuinensa oli Jumala itse, on astunut ylitse sellaisten rajojen, joiden lähelle en henkilökohtaisesti rohkene edes mennä!
"Ja sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan..." Jumalan tahto on siis tehty niin selvästi tiettäväksi, ettei jotakin enempää voida enää odottaa. Joka odottaa jotakin vielä enempää, osoittaa sillä vain sen, että hän on tottelematon ja uppiniskainen jo kuulemaansa kohtaan. Mutta koska: " liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta", pyrkii ihmismieli keinolla millä tahansa tyydyttämään uskonnollisen tai hengellisen tarpeensa käsittämättä ollenkaan sitä, että: "turhaan he palvelevat Herraa opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä!" (Matt. 15: 9). Nimenomaan tämänkaltaisen tilanteen johdosta Jumalan täytyi lähettää palvelijansa ja profeettansa tässä ajassa johtamaan Jumalan kansa ulos Baabelin orjuudesta ja valmistamaan se kunniakasta ylöstempaamista varten. Aivan kuten Johannes Kastajan tehtävä oli kääntää vanhatestamentillisten isien sydämet uusitestamentillisten lasten puoleen, aivan samoin oli nyt tämän suuren Jumalan lähettämän miehen tehtävä kääntää lasten sydämet heidän apostolisten isiensä puoleen, takaisin alkuperäiseen, kokonaiseen Raamattuun.
Niinkuin on tapahtunut kautta aikojen, herätysten vaikutuksen ollessa vielä tuore, ihmiset kulkivat Hengen virran mukana, mutta kun ensiaikojen innostus laimeni, omaksuivat ihmiset kaiken uuden vain osaksi vanhaa, entistä uskonnollisuuttansa, koska eivät olleet antaneet vaikutuksen ulottua sisimpään asti todellisen uudistuksen toteuttamiseksi. Uusi lisättiin vanhaan, pantiin paikka paikan päälle risaiseen viittaan. Hetken kuluttua ei tiennyt mikä oli vanhaa, mikä uutta. Aivan sama on tapahtunut tässä ajassa.
Ajassamme tapahtunut palvelustehtävä oli siis... mikä? Kuka todellisuudessa ja käytännössä tietää sitä vieläkään, näin monen vuoden jälkeen? Eikö käytäntö nimenomaan osoita sen, ettei sitä ole käsitetty lainkaan joissakin piireissä?
Palatkaamme takaisin lähtökohtaamme. Jumalan Henki on siis vaikuttanut kaikkina aikoina, mutta yksi suurimmista käännekohdista tapahtui vuosisadan alussa, Pyhän Hengen vuodatuksen yhteydessä, millä ei todellisuudessa ole mitään tekemistä nykyajan ns. helluntaiseurakuntien kanssa. Kysymys oli aidosta, pelastushistoriallisesta tapahtumasta, Pyhän Hengen vaikutuksesta.
Erikoisella tavalla mieleeni jäi muutama kohta Frank Bartlemanin kirjasta, joista yksi : "Vanhan joukon 'ruumiiden' on ehkä 'hukuttava erämaahan' tänään. Me olemme liian kovasydämisiä. Voisimmepa olla kuin Joosua ja Kaaleb!" (sivu 227). Koska historia toistaa itseään, ja tuonakin vuosisadan alun aikakautena koettiin tällaista, niin eikö nytkin, tässä viimeisessä ajassa sama toteudu niiden kohdalla, jotka ovat jääneet lihallisiksi, uudistumattomiksi, joilla lihasydämen sijasta on kova ja kylmä kivisydän?
Erikoisesti tämä kivisydämisyys, kovuus, tulee esiin suhteessa toisiin ihmisiin, toisiin uskovaisiin. Mitä muuta kuin kovuutta on sekään, jos kielletään veljeltä oikeus saarnaamiseen ja Herran Jeesuksen Kristuksen todistajana olemiseen, varaten tämä yksinoikeus ainoastaan jollekin edesmenneelle jumalanpalvelijalle, joka ei itse milloinkaan esittänyt jotakin sellaista! Ei milloinkaan!