Kaste ja ehtoollinen ovat raamatullisia säädöksiä, joita harjoitetaan useimmissa kristillisissä kirkoissa ja vapaakirkoissa, vaikkakin mitä erilaisimmin tavoin ja käytännöin. Alkukristillinen alkuperä on kirkkohistorian kuluessa joutunut kadoksiin. Kirkko-opettajat ja uskonpuhdistajat väittelivät tosin kiivaasti saman Sanan kanssa samasta Sanasta, mutta heidän ei onnistunut palata takaisin alkukristillisyyden yhtenäiseen julistukseen ja käytäntöön.
Ensimmäisistä kristityistä me luemme: "Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa..." (Apt.2:42). He tiesivät, että Herra itse oli kutsunut apostolit ja johtanut heidät sisälle Jumalan Valtakunnan salaisuuksiin. Ylösnousemuksensa jälkeen Herra viipyi omiensa keskuudessa "hamaan siihen päivään asti, jona hänet otettiin ylös, sittenkuin hän Pyhän Hengen kautta oli antanut käskynsä apostoleille, jotka hän oli valinnut, ja joille hän myös kärsimisensä jälkeen moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä, ilmestyen heille neljänkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta" (Apt.1:2-3). Hän puhui heidän kanssansa kaikesta mikä koskee Jumalan valtakuntaa ja jakoi heille Hänen tehtävänsä. Helluntaipäivänä Hän lähetti alas heidän yllensä Henkensä, joka selvitti heille Sanan ja johti heidät toimintaan, joka vastasi Jumalan täydellistä tahtoa.
Vaikka Paavali ei alusta alkaen ollut mukana, vaan vasta suoritti "teologian opintojansa", saarnasi hän kääntymyksestänsä lähtien kaikissa kohdin samaa Evankeliumia kuin apostolitkin. Hänet kutsuttiin yliluonnollisella tavalla ja hän meni ensin Arabiaan. Neljätoista vuotta myöhemmin hän matkusti jumalallisen ohjeen perusteella Jerusalemiin ja esitti vastuussa oleville veljille Evankeliumin sellaisena kuin hän sitä saarnasi pakanoiden keskuudessa, todetaksensa vertaamisella, ettei hän ollut turhaan työskennellyt (Gal.2:1-2).
Apostolien teot ja kirjeet todistavat täydellisestä sopusoinnusta niin neljän Evankeliumin kuin Vanhankin Testamentin kanssa. Sen tähden on kaikki, mitä meille apostolien teoissa on jätetty, puhdasta raamatullista oppia ja käytäntöä. Me emme ole siinä tekemisissä Pietarin tai Paavalin näkemysten kanssa, vaan suoranaisesti Jumalan ja Jumalan Sanan kanssa. Se on myös vielä tänään ainoa pätevä mittasauva, jolla kaikki täytyy koetella.
Kerran Herra kysyi opetuslapsiltansa: "'Oletteko ymmärtäneet tämän kaiken?' He vastasivat hänelle: 'Olemme.' Ja hän sanoi heille: 'Niin on jokainen kirjanoppinut, joka on tullut taivasten valtakunnan opetuslapseksi, perheenisännän kaltainen, joka tuo aarrekammiostaan esille uutta ja vanhaa.'" (Matt.13:51-52). Kaikkina aikoina Herra on käyttänyt ihmisiä, jotka Hän määräsi erikoisiin tehtäviin Valtakunnassansa. He eivät esittäneet mitään teologista tietämistä, vaan heidät oli koulutettu taivasten valtakunnan koulussa. Hänen lähettinsä ovat aina vastaanottaneet molemmat: Hänen Sanansa ja Hänen Henkensä. Niin tuli selvyys ja ilmestys Hänen tahdostansa, ja kaiken oikea toteuttaminen. Sen pettämätön tunnusmerkki on, että heidän julistuksensa ja käytäntönsä pitää yhtä Pyhien Kirjoitusten kanssa. Meidän Herrallamme ja apostoleilla oli vain Vanha Testamentti käytettävissänsä, johon he yhä uudelleen viittasivat. Me löydämme Uudessa Testamentissa 845 lainausta Vanhasta Testamentista.
Evankeliumin saarnaajilla on suuri vastuu Jumalan edessä. Jokaisella "jumalanvaltakunnan työntekijällä" tulisi sen johdosta olla rohkeus verrata, niinkuin Paavalikin sen teki, pitääkö se mitä hän opettaa ja harjoittaa, yhtä alkuperäisen apostolien julistuksen ja toiminnan kanssa. Jos Paavalinkin oli tarpeen verrata opetustansa apostolien opetukseen, todetaksensa ettei hän vain ollut turhaan vaikuttanut, niin voimmeko me silloin tuudittautua itsevarmuuteen?
Kirjeessä Efeson seurakunnalle sanotaan: " ...sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi" (Ilm.2:2). Tämä arvostelu oli mahdollista, koska kuulijat vertasivat saarnattua alkuperäiseen apostoliseen julistukseen. Raamatullisesti uskovien huomiota herätti se, että ne miehet jotka astuivat esiin ja väittivät olevansa apostoleja, olivatkin valhettelijoita, koska heidän saarnaamansa ei ollut puhdas jumalallinen sanoma.
Alkukristillisyydessä ei ollut mitään epäselvyyttä kasteen ja ehtoollisen suhteen. Herra oli jakanut apostoleille selvät ohjeet; Hän sanoi niille, jotka Hän lähetti: "Joka kuulee teitä, se kuulee Minua." Sen tähden me haluamme tässä esittää kasteen ja ehtoollisen sellaisella tavalla, kuin se on jätetty meille Pyhissä Kirjoituksissa. Ehtoolliseen liittyy välittömästi jalkojenpesu. Myös sitä me tulemme lyhyesti tarkastelemaan Jumalan Sanan valossa.
Kirjoittaja Ewald Frank
Ensimmäiseksi tulee valaista lyhyesti raamatullista kastetta. Herra on käskenyt kastamaan, ja sen tähden kristillisissä kirkkokunnissa kastetaan. Kirkkohistoriallinen kehitys osoittaa kuitenkin melkoisia poikkeamia alkukristillisyyden opetuksesta ja kastekäytännöstä. Kun siihen aikaan oli vain yhtenäinen kaste, niin me toteamme tänä päivänä melkoisia eroja eri kirkkojen ja vapaakirkkojen keskuudessa.
Mutta kuitenkin apostoli Paavalin sanat uskoon tulleille Efesossa pätevät vielä tänäkin päivänä: "Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste" (Ef.4:5). On todellakin vain yksi Herra, nimittäin Jumala; vain yksi todellinen usko, nimittäin raamatullinen; ja vain yksi kaste: se, jota apostolit harjoittivat.
Tässä tutkistelussa me haluamme vastata seuraaviin kysymyksiin Pyhien Kirjoitusten perusteella: Mistä on kysymys kasteessa? Mitä se merkitsee? Kenelle se tulee suorittaa, ja miten se käytännössä toteutetaan?
Perustavaa laatua oleva edellytys kastetuksi tulemiselle on henkilökohtainen usko. Ylösnoussut Herra antoi opetuslapsillensa hiukan ennen taivaaseen astumistansa selvän tehtävän: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa Evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu..." (Mark.16:15-16).Ensimmäisellä sijalla on siis kirjoitusten mukainen pelastussanoman julistus, eikä jokin uskonnollinen toimenpide.
Saarnan kautta sovitus, joka Kristuksessa, Ristiinnaulitussa, on tullut meidän osaksemme, tuodaan ihmisten lähelle Jumalan armontarjouksena. Kuten on kirjoitettu, tulee usko saarnasta, kuulemisesta, ja saarna tulee Jumalan Sanasta (Room.10:17). Siinä Pyhä Henki vaikuttaa kuulijoissa tarvittavan uskon. Yksilöiden tulee sisäisesti myöntyä ja tietoisesti ottaa vastaan jumalallinen armonlahja. Ihminen tunkeutuu henkilökohtaiseen pelastuskokemukseen ja tulee uskovaiseksi. Room.8:16 mukaisesti Henki vakuuttaa jokaiselle tämän kokeneelle, että hänestä on tullut Jumalan lapsi. Tämä on se pelastusvarmuus, joka uskon kautta pätee vanhurskauttamiseksi Jumalan edessä.
Sitten seuraa toinen askel: kaste. "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin..." (Apt.2:41). Näin kerrotaan meille uusitestamentillisen seurakunnan perustamispäivästä. Ensimmäisen saarnan tulos helluntaina oli valtava. Noin kolmetuhatta kuulijaa otti uskossa vastaan Sanan jumalallisena sanomana ja antoi kastaa itsensä. Tämän raamatullisen esikuvan mukaisena se säilyi kolmannelle vuosisadalle Kristuksen jälkeen.
Apostolit ja muut Hengen arvovallalla varustetut miehet lähtivät liikkeelle ja saarnasivat Evankeliumia. Yksi heistä oli Filippus, jonka palvelustehtävän kautta puhkesi valtava herätys Samariassa. Myös siellä ihmiset tulivat uskoon ja antoivat kastaa itsensä (Apt.8:16).
Hengen johtamana tuo evankelista kohtasi etiopialaisen hoviherran, joka juuri luki profeetta Jesajan 53. lukua (Apt.8:26-39). Jakeessa 35 sanotaan: "Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle Evankeliumia Jeesuksesta." Julistus perustui profeetalliseen Sanaan, jossa jo ennalta oli tuotu esiin se pelastus, jonka Jumala halusi lahjoittaa ihmiskunnalle. Kesken saarnaa kuulija keskeyttää jumalanmiehen ja sanoo: "Katso, tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?" Vaatimus, jonka Filippus täydellisessä sopusoinnussa Herran ja apostolien Sanan kanssa asetti, kuului: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." (Jae 37, puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista). Spontaanisesti kuului vastaus: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
"Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet." (jae 38). Myös tässä tuli kuuleminen saarnan kautta, ja tämä puolestaan Jumalan Sanasta. Jumalan Henki vaikutti kuulijassa, ja heti seurasi raamatullinen kaste.
Pietari lähetettiin erikoisen ilmestyksen vaikutuksesta roomalaisen päämiehen Korneliuksen taloon Kesareaan (Apt.10). Hänen saarnallansa oli jälleen raamatullinen tulos. Meille kerrotaan: "Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat." (jae 44). Jotta uskoon tulleet täyttäisivät kaiken vanhurskauden ja toteuttaisivat Herran käskyn, sanoi apostoli: "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?" (jae 47). Juuri siten on vielä tänäänkin jokainen todellinen uskovainen toimiva ja antava kastaa itsensä raamatullisesti, vaikka hän jo olisikin vastaanottanut Pyhän Hengen. Kaikki Jumalan vaikuttama tapahtuu loppuun asti muuttumattomalla tavalla, täydellisessä sopusoinnussa.
Me emme voi löytää Pyhistä Kirjoituksista mitään viittausta johonkin lapsikasteeseen tai imeväisen pirskottamiseen tai valelemiseen. Joka yrittää vanhurskauttaa itsensä Luukas 18:15-17 tapahtumalla, hänen tulisi lukea vielä rinnakkaiskohdat Matt.19:13-15 ja Mark.10:13-16. Niistä käy yksiselitteisesti esiin se, että Herra Jeesus yksinomaan pani kätensä niiden lasten ylle, jotka tuotiin Hänen luoksensa, ottaessansa heidät syliinsä ja siunatessansa heidät. Mestari ei ole sanonut yhtään mitään jostakin lapsikasteesta. Vielä tänä päivänä tuovat raamatullisissa seurakunnissa uskovaiset vanhemmat lapsensa, jotta heidät pyhitettäisiin Herralle ja siunattaisiin.
Myöskään toinen kohta, josta lapsikaste johdetaan, ei sano siitä mitään. Kun Paavali ja Siilas olivat Filippin vankilassa, tapahtui jotakin yliluonnollista, ja vankilan johtaja joutui kauhun valtaan. Hän kysyi näiltä molemmilta jumalanmiehiltä: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?" (Apt.16:30). He vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi." Seuraavassa jakeessa me luemme: "Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat." Tässä me näemme jälleen kerran kuinka lähetyskäskyä noudatettiin uskollisesti: ensin oli julistus, jonka kaikki hänen omaisensa kuulivat ja uskossa ottivat vastaan ennenkuin heidät kastettiin.
"Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta." Vanginvartija ja hänen kanssansa talossa olevat tulivat ensin saarnan kautta uskoon ja antoivat sitten kastaa itsensä. Mistään sanankohdasta ei käy ilmi, että siellä olisi kastettu myös lapsia tai imeväisiä.
Nykyisin yleisesti tunnustettu kastekäytäntö on vailla minkäänlaista raamatullista perustusta, sen todistaa kirkkohistoriakin. Se on peräisin raakalaismaisen pakkokristillistämisen ajanjaksolta, kun kokonaiset talot ja kansat vastoin tahtoansa kastettiin. Kasteelle niin välttämättömän uskon sijaan astuivat myöhemmin kummit, mikä on myös täysin epäraamatullista. Niinkuin me voimme jo esitetyistä Kirjoitusten kohdista nähdä, on ihminen ratkaisuinensa henkilökohtaisesti Jumalan edessä. Valitettavasti ei kristillisten kirkkojen ja vapaakirkkojen julistus suurimmalta osaltaan vastaa apostolista esikuvaa, niin että myös raamatulliset tulokset puuttuvat.
Pyhissä Kirjoituksissa on tuskin mitään muuta jaetta, joka olisi tullut niin väärin ymmärretyksi ja väärin käytetyksi kuin Matt.28: 19. Se kuuluu: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen..." Käsittämättömällä tavalla on myöhempinä vuosisatoina näistä sanoista tehty kolminaisuuskaava, jota vielä tänäkin päivänä käytetään kaikissa kirkoissa ja vapaakirkoissa. Kukaan ei kuitenkaan näytä esittävän kysymystä, miten kuuluu tuo nimi, johon tulee kastaa. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat kuvauksia erilaisista jumalailmestyksistä. Ihminen voi myös olla monenlaista, kuten opettaja, asianajaja, lääkäri jne. Hän voi olla isä, aviomies ja poika. Nämä kaikki ovat ilmaisuja, joilla on oikeutuksensa kulloisessakin tilanteessa. Mutta jokaisella ihmisellä on nimi. Niin on myös Jumalan suhteen, joka toi itsensä julki liitonnimellä "Jahwe" Vanhassa Testamentissa. Kasteessa on kysymys nimestä, jossa Hän Uudessa Testamentissa on paljastanut itsensä, jota ei kuitenkaan lausuta julki Matt. 28:19.
Me tarkastelemme nyt joitakin sanankohtia, joissa myös puhutaan tuosta nimestä, ilman että sitä kuitenkaan mainittaisiin. Tämä on oleva suuri apu jokaiselle totuutta etsivälle. Luuk.10:17 me luemme, että nuo Herran lähettämät seitsemänkymmentä opetuslasta palasivat ja kertoivat täynnä iloa: "Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden." Eikö meille ole ilman muuta selvää, että nämä miehet olivat kokeneet JEESUKSEN nimen voiman ja tarkoittivat sitä? Luonnollisestikin! Kun Herra sanoo: "Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä" (Matt.18:20), ei myöskään kukaan epäile, etteikö olisi kysymys JEESUKSEN nimestä, vaikka sitä ei mainitakaan. Luukas 24:47 sanotaan, että Hänen nimessänsä tulee saarnata parannusta syntien anteeksisaamiseksi, ja Joh. 2:23, että monet uskoivat Hänen nimeensä. Kaikkien tällaisten raamatunkohtien kohdalla tietää jokainen, mitä nimeä tarkoitetaan, mutta ei kuitenkaan Matt.28:19 kohdalla! Tähän asti mainituissa kohdissa on ollut kysymys Pojan nimestä, ja nyt seuraavat viittaavat Isän nimeen. Tässä me astumme jumalalliselle ilmestyksen maaperälle.
Herra opetti meitä rukoilemaan: " Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi!" (Matt.6:9). Niin puhuvat miljoonat kysymättä mikä tuo Isän nimi on, joka tulee pyhittää. Jumala on Isä, sillä Hänellä on poikia ja tyttäriä, mutta tässä on kysymys Hänen pyhästä nimestänsä. Joh.12:28 Poika sanoi: "Isä, kirkasta nimesi!" Vastaus ylhäältä kuului: "Minä olen sen kirkastanut, ja olen sen vielä kirkastava." Mitä nimeä sillä tarkoitetaan? Mikä on sen Jumalan nimi, joka vielä kerran haluaisi kirkastaa nimensä? Onhan toki olemassa vain yksi nimi, jossa me voimme lähestyä Jumalaa, ja se on Hänen oma nimensä. Ylipapillisessa rukouksessa Poika sanoi viitaten Isään: "Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta" (Joh.17:6). Onko tässä sitten kysymys jostakin vanhatestamentillisesta nimestä? Varmastikaan ei. Joka on lukenut tarkkaavaisesti, on huomaava, että Isän nimi paljastetaan niille, jotka kuuluvat Hänelle poikina ja tyttärinä. Jumala on tuntenut heidät, ja he puolestansa tuntevat Jumalan. Nyt tuodaan asia yhden otsikon alle: "Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut" (jae 11). Selvemmin ei sitä voida sanoa: Pojan nimi on samalla Isän nimi. Jakeessa 26 Hän antoi lupauksen: "Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin."
Juutalaisille Hän sanoi silloin: "Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan." (Joh.5:43). Miten on kristittyjen suhteen? Hyvä sen ihmisen, joka voi uskoa, että Isä on paljastanut itsensä Pojassa ja tehnyt meille nimensä tunnetuksi! Mutta miten nyt kuuluu Hänen nimensä? JEESUS - Immanuel, Jumala meidän kanssamme! On olemassa vain yksi henkilökohtainen jumalailmestys, joka tapahtui Kristuksessa, ja vain yksi Jumalan nimi, josta tässä on kysymys: Herra Jeesus. Tässä nimessä on jokainen polvi notkistuva, ja tässä nimessä on jokainen kieli tunnustava. Näin on Jumala kohdannut meitä, ja vain siten me voimme kohdata Hänet. Esitetyn kautta ratkeaa Matt.28:19 arvoitus ja päätyy Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen.
Me haluamme nyt tarkastella miten kastekäsky alkukristillisyydessä todellisuudessa toteutettiin. Pietari kuului niihin, joille Herra Matt. 28 antoi tehtävän. Hän oli se, jolle Jeesus uskoi taivasten valtakunnan avaimet, mikä tarkoittaa sitä, että hänellä oli pääsy kaikkeen, mikä koski Jumalan valtakuntaa. Jo ennen Hengen vuodatusta astui hän noiden sadankahdenkymmenen keskellä esiin ja alkoi Kirjoitusten pohjalta selvittää asioita (Apt.1:15). Heti sen jälkeen kun he helluntaipäivänä olivat tulleet täytetyiksi Hengellä, saarnasi hän yhteen kokoontuneelle kansalle Evankeliumia. Hänen sanansa lävistivät ihmisten sydämet kuin pistos, ja he kysyivät: "'Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?' Niin Pietari sanoi heille: 'Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi...'." (Apt.2:37-38). Tässä toteutettiin ensimmäistä kertaa lähetyskäskyä, kun uskoon tulleet Matt. 28:19 mukaisesti kastettiin siihen nimeen, josta siellä on puhe. Väite siitä, että Jeesuksen sanat olisivat tärkeämmät kuin apostolien sanat, ei voi vaikuttaa ihmiseen, joka uskoo Kirjoitusten absoluuttiseen innoitukseen. Mikä meihin tekee syvän vaikutuksen on se tosiasia, että käsky ja toteuttaminen ovat täsmälleen sopusoinnussa keskenään.
Me olemme jo aikaisemmin maininneet, että Samariassa monet tulivat uskoon ja antoivat kastaa itsensä. Tieto siitä tunkeutui Jerusalemiin asti. Siitä meille kerrotaan seuraavaa: "Mutta kun apostolit, jotka olivat Jerusalemissa, kuulivat, että Samaria oli ottanut vastaan Jumalan sanan, lähettivät he heidän tykönsä Pietarin ja Johanneksen. Ja tultuaan sinne nämä rukoilivat heidän edestänsä, että he saisivat Pyhän Hengen; sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen" (Apt.8:14-16). Korostus on siinä tosiasiassa, että heidät oli vain kastettu Herran Jeesuksen nimeen. Myös Korneliuksen talossa Pietari järjesti siten, että heidät kastettiin Jeesuksen Kristuksen nimeen (Apt.10:48). Ei ole olemassa ketään teologia, joka voisi esittää sen toisella tapaa, kuin mitä se on jätetty meille Sanassa; ja vaikka se olisi enkeli taivaasta, niin olisi hän kirouksen alla (Gal.1:8).
Jokaisen huomiota on varmastikin kiinnittänyt se, että uskoon tulleet kaikissa tähän mennessä mainituissa tapauksissa oli kastettu vain "Jeesuksen Kristuksen nimeen." Apostolit ymmärsivät Herraa tarkalleen. He tekivät sataprosenttisesti sen, mitä Mestari oli käskenyt. Lähetyskäsky kuului: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää." Herra itse oli opettanut heitä, he tunsivat tuon nimen, jossa yksi Jumala on paljastanut itsensä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä, ja kastoivat siihen. Siten he tekivät Hänen käskynsä mukaisesti.
Nyt me haluamme nähdä, miten Paavali, jota Herra kutsui "valituksi aseeksi", kastoi. Kun hän tuli Efesoon, löysi hän sieltä kaksitoista miestä, jotka tiesivät vain Johanneksen kasteesta. Lyhyen johdatuksen jälkeen Jumalan pelastussuunnitelmaan oli raamatullinen tulos varma: "Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki" (Apt.19:5-6).
Jokaisen asian täytyy levätä vähintään kahden tai kolmen todistajan varassa. Me olemme jo käsitelleet sitä mitä Jerusalemissa, Samariassa, Korneliuksen talossa ja Efesossa tapahtui. Juutalaisten, samarialaisten ja pakanoiden keskuudessa, saarnasi sitten Pietari, Filippus tai Paavali - kaikkialla kaste tapahtui Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Meidän täytyy koko ajan tiedostaa se, ettei Raamatussa voi olla mitään ristiriitaisuuksia. Pyhä Henki ei milloinkaan anna yhdestä asiasta kahta erilaista ilmestystä. Jumala valitsi tuona ensimmäisenä jaksona yhden Pietarin, yhden Paavalin ja muita miehiä ja valtuutti heidät asettamaan raamatulliset opit. He tekivät sen täydellisessä harmoniassa Pyhien Kirjoitusten kokonaistodistuksen ja toistensa kanssa. Kuka voisi esittää sellaisen väitteen, etteivät he oikealla tavalla toteuttaneet lähetyskäskyä ja siten olisivat olleet harhaoppisia? He vaelsivat Jeesuksen kanssa, ja Paavalilla oli kohtaamisensa Herran kanssa Hänen taivaaseen astumisensa jälkeen.
Me haluamme vielä kerran kuulla Paavalia. Hän kirjoittaa Roomalaisille: "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?" (Room.6:3). Tässä jakeessa hän lukee itsensä mukaan Jeesuksen Kristuksen nimeen kastettuihin kuten kaikki muutkin uskovaiset. Koko Pyhissä Kirjoituksissa ei ole yhtään ainutta kohtaa, missä joku ihminen olisi kastettu tuolla kolminaisuuden tavalla titteleihin "Isä, Poika ja Pyhä Henki."
Kaikilla Herran kutsumilla, Hengellä täytetyillä jumalanvaltakunnan työntekijöillä oli sama tieto, sama oppi, sama usko, sama kaste. Kaikki oli täydellisessä harmoniassa keskenään. Kukaan heistä ei mekaanisesti toistanut Matt. 28. He tiesivät, että se oli yksikössä: "...kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", ja he tekivät siten. He uskoivat, että Jumala on paljastanut itsensä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä; he tunsivat Hänet ja Hänen nimensä. He olivat miehiä, jotka olivat suoranaisessa elinyhteydessä Jumalan kanssa. He eivät olleet minkään teologisen vaikutuksen alla, vaan jumalallinen virtasi heille ilmestyksen kautta.
Joka ottaa vain kirjaimen Matt.28:ssa, ilman että hänellä on siihen kuuluva ilmestys, hän on toistava jaetta 19 eikä ole lainkaan huomaava, että Herra asetti kastekäskyssä tehtävän. Matt. 28 ja Mark. 16 tuovat silmiemme eteen tuon suuren tehtävän - lähetyskäskyn. Apostolien teoissa me löydämme sen toteuttamisen, ainaisesti pätevän tuloksen.
Jos opettaja antaisi tehtävän, eikä oppilas antaisi vastausta, tulosta, vaan toistaisi tehtävän, niin silloin kaikki tietäisivät, ettei jokin olen kohdallaan. Kun on kysymys kasteesta, toistavat raamatunoppineet tehtäväsanat, sen sijaan että toteuttaisivat sen, mitä Herra on käskenyt. Vain jos me toteutamme lähetyskäskyn siten kuin apostolit, vain silloin meillä on myös vahvistaminen, että olemme saman Herran kutsumat ja asetetut Evankeliumin julistukseen. Ensimmäisen ajan apostolit ja opettajat ymmärsivät Matt.28 annetun tehtävän. Jumalalle kiitos siitä, että tulos on tallennettu meille kirjallisena. Mutta tarvitaan sama valaistus Pyhän Hengen kautta, jotta myös me näemme, mitä apostolit näkivät, voidaksemme opettaa mitä he opettivat, kastaa, niinkuin he kastoivat.
Jokaisen tulisi ottaa vakavasti tämä selvitys, joka perustuu selvään Pyhien Kirjoitusten todistukseen. Usein näyttää siltä kuin kaksi asiaa olisivat sama. Ne saattavat olla aivan toistensa yhteydessä ja ovat siitä huolimatta yhtä kaukana toisistansa kuin taivas on maasta. Kirjeessä Filadelfian seurakunnalle Herra ylistää kansaansa sanoen: "...sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt" (Ilm.3:8). Mutta miten on kaikkien niiden uskovaisten suhteen, jotka laulavat Jeesuksen nimestä, käyttävät sitä rukouksessa ja saarnaavat siitä, mutta kuitenkin kieltäytyvät ottamasta tätä nimeä vastaan kasteessa? Miten on kaikkien niiden evankelistojen suhteen, jotka Jeesuksen nimessä ajavat ulos riivaajia, tekevät ihmeitä ja parantavat sairaita, mutta kieltävät sen, kun tulee kysymys Häneen tunnustautumisesta kasteessa? Huulillansa he äänekkäästi tunnustavat miten ihmeellinen Jeesuksen nimi on, mutta todellisuudessa he eivät ole valmiit kantamaan Hänen nimensä häpeää. Herra sanoo: "Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'" (Matt.7:22-23).
Tässä kohdassa puhutaan täyden Evankeliumin ihmisistä, jotka toisaalta ovat osallisia seurakunnan luvattuihin siunauksiin, mutta toisaalta pitävät epäraamatullisia perinnäissääntöjä hyvin arvokkaina, eivätkä ole valmiita suorittamaan täydellistä, Kirjoitusten mukaista suunnanmuutosta. Kuka on valmis taipumaan Kirjoitusten selvään todistukseen? Tarvitaan rohkeutta perinteisen kastekäytännön hylkäämiseen ja raamatullisen vastaanottamiseen. Mutta joka ei samaistu kasteen kautta Kristukseen ja Hänen kuolemaansa, kuten me luemme Room. 6:3, ei myöskään voi olla Hänen kanssaan ylösnoussut! Siunaukset ja lahjat eivät yksistänsä merkitse yhtään mitään. Ensin täytyy opin ja käytännön pitää yhtä. Lopussa on yksinomaan uskonkuuliaisuus merkitsevä jotakin. Se on se usko, jonka kautta meille on paljastettu Jumalan tahto, usko, joka tuo mukanansa Sanan vaatimat teot. Autuaiksi voidaan julistaa ne, jotka kuulevat Jumalan Sanan ja tekevät sen mukaan.
Uuden Testamentin alussa astui Johannes Kastaja esiin ja saarnasi: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle." (Matt.3:2). Herra viittasi toistamiseen häneen ja hänen palvelustehtäväänsä. Muun muassa Hän sanoi: "Ja kaikki kansa, joka häntä kuuli, publikaanitkin, tunnustivat Jumalan vanhurskaaksi ja antoivat kastaa itsensä Johanneksen kasteella. Mutta fariseukset ja lainoppineet tekivät turhaksi Jumalan aivoituksen heitä kohtaan eivätkä ottaneet Johannekselta kastetta" (Luuk.7:29-30). Itse Jeesuskin laskeutui Jordaniin ja antoi Johanneksen kastaa itsensä, sanoen: "...meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus" (Matt.3:13-17).
Uusitestamentillisen seurakunnan perustamisesta asti pätee se, mitä Pietari ensimmäisessä saarnassansa hengenvuodatuksen jälkeen sanoi: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan" (Apt.2:38).
Kaste ei ole yksittäisen ihmisen harkintavallassa, vaan ehdoton uskonaskel jokaiselle uskovaiselle. Joka on ottanut uskossa vastaan itsellensä täytetyn lunastustyön ja on kokenut vanhurskauttamisen, seuraa Jeesusta. Kaste itsessänsä ei tapahdu syntien anteeksiantamiseksi; se suoritetaan niille, jotka ovat vastaanottaneet anteeksiantamuksen. 1.Piet.3:21 mukaisesti se on "...hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta." Kastettava tunnustautuu Kristukseen, jonka kanssa hänet ristiinnaulittiin ja jonka kanssa hän on kuollut.
Molemmat, niin kastava kuin kastettavakin, menevät veteen noin vyötäröä myöten. Ennen kastetoimenpidettä sanoo kastava: "Veli" tai "Sisar, uskosi perusteella minä kastan sinut Jumalan Sanan mukaisesti Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen." Hautajaisiin verrattavalla tavalla kastettava upotetaan kokonaan takaperin ja nostetaan jälleen ylös. Kastettavan ylösnostaminen "vesihaudasta" kuvaa sitä, että kyseessäoleva on Kristuksen kanssa noussut uuteen elämään. Sen tähden ei valelemista tai pirskottamista tulisi lainkaan kutsua kasteeksi.
Apostoli kirjoittaa: "...ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista" (Kol.2:12). Jostakin "kasteuudestisyntymästä" eivät Pyhät Kirjoitukset opeta mitään. Ne opettavat ennemminkin, että ihmiset, jotka Sanan ja Hengen kautta ovat kokeneet uudestisyntymän, antavat kastaa itsensä. Myöskään ei vesikaste automaattisesti merkitse Pyhän Hengen vastaanottamista. Henkikaste on jumalallinen vastaus, joka vahvistaa uskovaiselle että Jumala on vastaanottanut hänet. Se on tosiasiallinen kokemus.
Roomalaiskirjeessä sanotaan: "Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa" (Room.6:4-5). Galatalaisille apostoli kirjoittaa: "Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet" (Gal.3:26-27). Ei toki ole kysymys siitä, että kuiva syntinen astuisi veteen ja märkä tulisi esiin. Paljon ennemminkin on kysymys Jumalan armahtamista ja Hänen kanssansa sovitetuista ihmisistä, jotka ovat päässeet pelastusvarmuuteen.
Apostoli Pietari osoittaa kasteen välttämättömyyden esimerkissä Nooan arkista: "...kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena..." (1.Piet.3:20-21). Vedenpaisumus tempaisi mukaansa kaikki ne, jotka eivät olleet arkissa. Vain muutamat kuulivat tuota saarnaa, uskoivat profeetta Nooan sanoman ja menivät sisälle.
Miksi Pietari käyttää arkkia esimerkiksi uskoon tulleiden kasteeseen? Joka todella uskoo, tekee mitä Herra on käskenyt ja antaa kastaa itsensä Kristukseen. HÄN on meidän arkkimme, Hänessä me olemme suojatut tulevalta vihan tuomiolta. Pelastus tulee uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Joka on tullut uskovaiseksi antaa kastaa itsensä kuuliaisuudessa Sanaa kohtaan Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen. Joka ei seuraa tätä jumalallista säädöstä, paljastaa siten epäuskonsa, pysyy tottelemattomana ja joutuu turmioon, aivan kuten vedenpaisumuksessa Nooan päivinä.
Ennen vedenpaisumuksen puhkeamista kysyivät ihmiset varmastikin: "Miksi meidän sitten täytyisi mennä arkkiin? Mehän uskomme Jumalaan. Se riittää. Kaikki jatkuu totutulla tavalla." He eivät käsittäneet sitä, että Nooa puhui Herran käskystä. Mutta "lähtölaskenta" oli käynnissä, ja yhtäkkiä oli päivä, joka toi ilmoitetun katastrofin tullessansa. Huolimatta profeetan saarnan monista varoituksista tuli loppu väistämättömästi. Ovi suljettiin ja ulosjääneet kuolivat. Hetkellisesti saattaa näyttää siltä, kuin kaikki pysyisi ennallansa (2.Piet.3:4), mutta Jeesuksen Kristuksen päivänä, joka on lähellä, on ero tuleva julki. Yhtäkkiä on Jumalan hetki lyövä, armonaika on oleva ohitse ja ovi on suljettu.
Silloin on ainaisesti liian myöhäistä, ja laiminlyötyä ei voida enää korjata. Sen tähden Herra huudahtaa meille: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne" (Hebr.3:7). Vielä pätee sana: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu." Kuka on valmis ottamaan sen vakavasti ja noudattamaan sitä? Aito usko on elävä ja tulee esiin kuuliaisuudessa Jumalan Sanaa kohtaan. Usko ilman siihen kuuluvia tekoja, joita Sana vaatii, on itsessänsä kuollut ja siten arvoton. On siis todellakin olemassa uskonnollinen uskontunnustus, joka ei vielä ole autuuttanut yhtäkään ihmistä. Kristilliset opit eivät hyödytä ketään, jos ne eivät ole Kirjoitusten mukaisia. Meidän yhteytemme Jumalan kanssa on Sanan kautta, jonka Henki on tehnyt meille eläväksi. Vain se, mikä tulee Hänestä, johtaa jälleen Hänen luoksensa.
Ennenkuin me lopetamme tämän aiheen, täytyy vielä sanoa jotakin aivan ratkaisevaa. Riippumatta perinteisistä kirkoista, joissa tänään ei saarnata mitään raamatullista kääntymystä ja uudestisyntymää, vallitsee täyden Evankeliuminkin piireissä epäselvyys Pyhien Kirjoitusten tärkeimpien perusoppien suhteen. Ei sen paremmin raamatunopettajien kuin ei teologienkaan mieleen näytä tulleen, ettei Raamatussa ole ainuttakaan kohtaa, joka todistaisi, että milloinkaan joku henkilö olisi kastettu kaavan "Isä, Poika ja Pyhä Henki" mukaisesti. Se on jälkeenpäin omaksuttu katolisesta kirkosta protestanttisiin kirkkoihin ja kristillisiin yhteisöihinkin.
Useimmat ihmiset eivät tiedä, että tämän kaavan käyttäminen on yleistä spiritismissä ja okkultismissa. Istunnot, pöydän ravistaminen, korteista lukeminen, tulevaisuuden selittäminen, ennustaminen, heilurin käyttäminen, käden linjojen lukeminen jne tapahtuvat tämän niinkutsutun "pyhän kaavan" mukaisesti. Meediot koko "kristillisessä lännessä" käyttävät sitä, kun he puhuvat kuolleiden henkien kanssa. Jopa vapaamuurareihin liityttäessä toistetaan se valana. Näihin tilaisuuksiin osallistujat, jotka tämänlaisissa yhteyksissä ovat epäileväisiä, tuntevat itsensä helpottuneeksi kun he kuulevat tuon kaavan "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä", sillä se on heille tuttu kirkoista. On sitten kysymys mustasta tai valkoisesta magiasta, tai niinkutsuttujen "Mooseksen 6. ja 7. kirjan" käytöstä, niin kaikkialla käytetään tätä kaavaa. Kun sitten puhutellaan tähän puuhaan osallisia, niin he vastaavat sinisilmäisesti: "Sehän tapahtui Jumalan nimessä!" Ei missään tapauksessa! Vain mikä tehdään "Jeesuksen" nimessä, on tapahtunut Jumalan nimessä. Kaikki muu on paholaisesta, tämän maailman hallitsijasta. Eihän toki Jumalalla ole mitään tekemistä pöydän liikuttamisen, spiritististen istuntojen, kuolleilta kyselemisen ja senkaltaisen kanssa; Hänhän on itse Sanassansa nimenomaisesti kieltänyt kaiken sellaisen! Sellaiset asiat ovat saatanallisia, vaikka ne tapahtuvatkin mitä hurskaimman peitteen alla.
Mitä on okkultisilla toimilla ja spiritistisillä istunnoilla tekemistä todellisen jumalallisen toiminnan kanssa? Mistä lähtien ovat Jumalan palvelijat ja saatananpalvojat sanoneet saman? Mistä lähtien on Saatanalla valtakuntansa Jumalan valtakunnassa?
Jokaisen tulisi esittää itsellensä kysymys, että eikö ole kysymys samasta asiasta, jos molemmat tekevät saman. Jotkut ovat hämmästyneitä, jopa tyrmistyneitä, kun he kuulevat mitä kaikkea tässä "kaavassa" tehdään, mutta pitävät sen käyttämistä kasteessa mitä suurimpana itsestään selvyytenä. Vain harvat todella ajattelevat sitä, että Uudessa Testamentissa kaikki tapahtuu vain Jeesuksen nimessä, ja Jumalan voima yksin sen kautta tulee julki. On kuitenkin kirjoitettuna: "Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa" (Kol.3:17).
Joka tuntee Raamatun tietää, ettei kukaan profeetta tai apostoli milloinkaan käyttänyt muotoa "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä". Niinkuin kirjasessa "Jumala ja Hänen suunnitelmansa ihmiskunnan kanssa" on selvitetty, on Isä ja Poika ja Pyhä Henki yksi totinen Jumala!
Mitä Matt.28 on kirjoitettu, on absoluuttinen totuus, aivan kuin sekin, mitä on luettavissa Apt.2:38 jne. Mutta Saatana on alusta asti käyttänyt Jumalan Sanaa ja antanut sen eteenpäin vääristeltynä. Sen on onnistunut pettää ihmisiä myös kasteen suhteen mitä hurskaimmalla tavalla. Kun hän aikanaan tuli Herran luokse ja sanoi: "On kirjoitettu...", niin oli todellakin kirjoitettuna se mitä hän lainasi. Hän oli ainoastaan repinyt sen irti yhteydestänsä ja käytti sitä väärin. Samoin on tapahtunut kastekäskyn suhteen. Saatana on sokaissut ihmiset, niin että he eivät tunne Jumalan kirkkautta Kristuksen kasvoissa (2.Kor.4:4-6). Nimi, josta on kysymys, jää heille kätketyksi.
Eikö koko kristillinen maailma olekin kietoutunut taikauskoisuuteen ja epäuskoon? Missä voidaan vielä löytää todellista, kirjoitustenmukaista uskoa? Jumala antaa Ilm.18:4 mukaisesti kuulua huudon uskonnollisesta Baabelista ulos tulemiseksi. Kenen silmät Herra on avannut, se on tunteva eksytyksen ja halukkaasti seuraava Jumalan Sanaa. Jumala yhä vielä erottaa valkeuden pimeydestä. Kenellä on rohkeus antaa Hänen opettaa itseänsä eikä puhua lihan ja veren kanssa? Jokainen seisoo aivan henkilökohtaisesti Herran edessä ja tekee oman ratkaisunsa.
Lopuksi vielä mitä vakavimman kehoituksen sana kaikille, jotka haluaisivat olla kirkkaudessa: Jumala on sallinut tietämättömyyden aikoja ja siitä huolimatta monella tapaa siunannut. Mutta nyt käskee Hän jokaista asettumaan Hänen ja Hänen paljastetun Sanansa varaan. Meidän täytyy hyljätä kaikki epäraamatulliset opit ja löytää tiemme takaisin alkuperäiseen sananjulistukseen, joka lähti Jerusalemista. Apt. 3 meille luvataan virvoituksen aika ja myös, että ennen Herran paluuta kaikki täytyy palauttaa oikeaan tilaansa. Jakeessa 20 ja 21 sanotaan: "...että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen. Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta." Meille sanotaan tässä aivan selvästi, että Kristus viipyy kirkkaudessa, kunnes virvoituksen aika ja ennalleenasettaminen on tullut. Joka uskoo Jumalan Sanan, hänen tulee ottaa se vakavasti. Me elämme nyt aivan lähellä Herran tulemusta, ja sen tähden ajassa, jossa kaikki viedään jälleen oikeaan tilaan. Se on hengellisen virvoituksen aika Jumalan kasvojen edessä.
Me kaikki tiedämme, että eri seurakunnat ja niihin kuuluvat odottavat Jeesuksen Kristuksen tulemusta. Mutta miksi he eivät käsitä sitä armollista etsikonaikaa, jossa me nyt elämme? Herran kohdalla on kysymys Hänen seurakunnastansa, joka on perustunut Hänen Sanaansa. Siihen kuuluu myös se, että raamatullinen kaste suoritetaan apostolien opin ja käytännön mukaisesti. Paavali kirjoittaa: "...apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus" (Ef.2:20). Vielä tänään Herra rakentaa seurakuntansa samalla tavoin kuin silloin alussa ja on vievä sen alkuperäiseen tilaansa. Vasta sen jälkeenHän voi tulla ja ottaa sen kirkkauteen.
Kenenkään ei tulisi kevytmielisesti ohittaa tätä selvitystä raamatullisesta kasteesta. Kenelle Jumala on armollinen, on käsittävä sen välttämättömyyden, että antaa kastaa itsensä Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen, tullaksensa siten ulos sen kirouksen alta, missä kaikki kolminaisuuskaavan mukaan kastetut ovat. Joka on Jumalasta, on myös tässä kohden kuuleva Jumalan Sanaa. Hyvä sen, joka käsittää sen jumalallisen sanoman, josta tänään on kysymys, ja uskoo tälle ajalle annetut lupaukset ja on osallinen niiden toteutumiseen.
Ennenkuin alamme käsitellä ehtoollista, täytyy meidän ensin puhua pääsiäisateriasta. Vanhan Testamentin luonnollinen vertauskuva toteutuu Uuden Testamentin yliluonnollisessa todellisuudessa. Pääsiäisaterian viettäminen kuuluu vielä tänäänkin juutalaisen seurakunnan tärkeimpiin juhliin. Herra antoi israelilaisille ohjeen, että jokaista perhettä varten täytyi teurastaa karitsa, syödä sen liha ja sivellä veri talon ovenpieliin (2.Moos.12). Pankaamme merkille: ei kynnykseen, ettei verta tallattaisi jaloilla! Hepreankielinen sana "Pesach" tarkoittaa "kulkea säästäen ohitse". Kun kaikki egyptiläisten esikoispojat tulivat tappajaenkelin surmaamiksi, säästyivät Israelin esikoispojat. Sillä näin oli Herra sanonut: "Ja veri on oleva merkki, teille suojelukseksi, taloissa, joissa olette; sillä kun minä näen veren, niin minä menen teidän ohitsenne, eikä rangaistus ole tuhoava teitä, kun minä rankaisen Egyptin maata" (2.Moos.12:13). Pääsiäiskaritsan veri vaikutti sovituksen, ja samanaikaisesti se oli merkki suojaksi Jumalan rangaistustuomion edessä. Kun kaikista egyptiläisten taloista oli kuultavissa valitus ja kuolinhuudot tuhoavan iskun johdosta, olivat israelilaiset taloissansa täydellisessä suojassa. Jumalan viha ei voinut kohdata heitä, sillä karitsa oli uhrattu heidän sijastansa. Aivan samoin eivät lunastetut voi tulla sen paremmin Jumalan vihatuomion kohtaamiksi, kuin he eivät myöskään tule milloinkaan rangaistuiksi, koska Jumalan Karitsan veri on heidän sovituksensa ja suojansa. Paavali kirjoittaa seurakunnalle: "...sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu" (1.Kor.5:7). "Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi" (Jes.53:5). Hänen kuolemansa kautta me olemme vastaanottaneet sovituksemme ja iankaikkisen elämän.
Mooseksen kautta Jumala antoi säätää tuon päivän pääsiäisaterian ja lähtemisen muistoksi: "Ja tämä päivä olkoon teille muistopäivä, ja viettäkää sitä Herran juhlana; sukupolvesta sukupolveen viettäkää sitä ikuisena säädöksenä" (2.Moos.12:14). Jakeissa 26-27 se vahvistetaan vielä kerran: "Kun sitten lapsenne kysyvät teiltä: 'Mitä nämä menot merkitsevät?'niin vastatkaa: 'Tämä on pääsiäisuhri Herralle, joka meni israelilaisten talojen ohi Egyptissä, kun hän rankaisi egyptiläisiä, mutta säästi meidän kotimme'." Samoin ehtoollista vietetään muistoksi meidän lunastuksestamme, ja se tapahtuu siihen asti kunnes Herra tulee (1.Kor.11:26). Toisaalta me katselemme takaisin tuohon suureen sovituspäivään, toisaalta taas me katselemme tuohon kunniakkaaseen päivään, kun kaikki lunastetut ovat juhliva Lunastajansa kanssa tuolla suurella ehtoollisella kirkkaudessa. Herra sanoi ehtoollisen asettamisen yhteydessä: "Tehkää se minun muistokseni!" (Luuk.22:19). Ehtoollisella me muistelemme täytettyä lunastustyötä ja palautamme joka kerta mieleemme, mitä meidän puolestamme ristillä tapahtui.
Pääsiäiskaritsa uhrattiin sijaisena ja syötiin happamattoman leivän kanssa. On kirjoitettu: "Seitsemän päivää syökää happamatonta leipää; jo ensimmäisenä päivänä korjatkaa pois hapan taikina taloistanne. Sillä jokainen, joka hapanta syö, ensimmäisestä päivästä seitsemänteen päivään asti, hävitettäköön Israelista" (2.Moos.12:15). Tämä säädös täytyi ottaa vakavasti ja noudattaa sitä. Pääsiäisaterian asettaminen tapahtui juuri ennen Israelin vapautusta ja ulosjohtamista Egyptistä. Ehtoollinen asetettiin pääsiäisaterian aikana, juuri ennen ristiinnaulitsemista, ja siten juuri ennen seurakunnan lunastamista: "Ja kun hetki tuli, asettui hän aterialle ja apostolit hänen kanssansa. Ja hän sanoi heille: 'Minä olen halajamalla halannut syödä tämän pääsiäislampaan teidän kanssanne, ennenkuin minä kärsin; sillä minä sanon teille, etten minä sitä enää syö, ennenkuin sen täyttymys tapahtuu Jumalan valtakunnassa'" (Luuk.22:14-16). Jakeissa 7-13 meille kerrotaan, että Herra lähetti Pietarin ja Johanneksen ohjeen kanssa: "Menkää ja valmistakaa meille pääsiäislammas syödäksemme." Kun he olivat tulleet tuon talon omistajan luokse, sanoivat he: "Opettaja sanoo sinulle: 'Missä on vierashuone, syödäkseni siinä pääsiäislampaan opetuslasteni kanssa?'"
Matt.26:26 me luemme: "Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: 'Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini'." Herra oli ruumiillisesti läsnä, kun Hän otti leivän käsiinsä ja lausui nämä sanat. Hän ei pitänyt kädessänsä ruumistansa, vaan happamattoman leivän, joka oli leivottu pääsiäisateriaa varten.
Raamatullisessa ehtoollisjuhlassa käytetään leipää, jossa ei ole mitään hapatusta. Tämä leipä pyhitetään rukouksella ja siunataan. Sen jälkeen se murretaan ja jaetaan. Kun uskovaiset ottavat tuosta murretusta leivästä, ovat he tietoisia siitä, että Kristuksen ruumista piinattiin ja se naulittiin ristille. He käsittävät samalla, että he ristillä tapahtuneen kautta ovat tulleet Hänen omaisuusseurakunnaksensa, Hänen ruumiiksensa.
Apostoli Paavali kirjoittaa: "Sillä minä olen saanut Herralta sen, minkä myös olen teille tiedoksi antanut, että Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti, mursi ja sanoi: 'Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni.' Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: 'Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni.' Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee." (1.Kor.11:23-26).
Paavali saattoi viitata itse Herraan, sanoen saaneensa Häneltä ohjeen siihen, miten ehtoollista tulee viettää. Hän viittaa siinä ehtoollisen asettamiseen, niinkuin Evankeliumeista voidaan lukea. Luukas 22:30 sanotaan: "Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: 'Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan'." Tuossa maljassa oli viiniä. Uuden Liiton veri virtasi vielä Hänen suonissansa ja vuodatettiin vasta ristillä. Noiden molempien elementtien muttumisesta ruumiiksi ja vereksi ei ole kirjoitettuna mitään. Ei Hän itse eivätkä Hänen opetuslapsensa juoneet itseasiallista verta, sillä Herrahan sanoi kirjaimellisesti: "...en minä sitä enää syö, ennenkuin sen täyttymys tapahtuu Jumalan valtakunnassa." Leipä ja viini edustavat Kristuksen ruumista ja verta, mutta pysyvät siitä huolimatta leipänä ja viininä. Hänhän viittasi uuteen Liittoon - Uuteen Testamenttiin, joka tuli voimaan Hänen kuolemansa kautta.
Myöskään ei Kristus uhraa itseänsä yhä uudelleen, vaan Hän on uhrannut itsensä Hebr.10:2 mukaisesti kerta kaikkisesti ja sitten istuutunut Majesteetin oikealle puolelle. Ehtoolliseen osallistuminen tarjoaa uskovaisille erikoisen tilaisuuden, jotta he yhä uudelleen tulisivat Jumalan edessä tietoiseksi siitä, mitä on tapahtunut Hänen ruumiinsa antamisen ja Hänen verensä vuodattamisen kautta. Jokainen jumalanlapsi koettelee itseänsä ehtoollisella ja asettaa elämänsä uudelleen Jumalan alttarille. Me tiedostamme Kristuksen kärsimykset ja kuoleman ja koemme syvän sisäisen tuskan. Meitä nöyryyttää se kun ajattelemme sitä, millaisen suuren hinnan Lunastaja on maksanut meidän puolestamme. Pyhien Kirjoitusten mukaan Hän on oman verensä kanssa mennyt taivaalliseen pyhäkköön, tuonut sen armoistuimelle, lahjoittaaksensa meille iankaikkisesti pätevän lunastuksen (Hebr.9:12).
On tapahtunut liiton solmiminen; pelastuksen päivä koitti. Jälleen meidän täytyy verrata Vanhaa ja Uutta Testamenttia keskenänsä. 2.Moos.24:6-8 puhutaan liiton kirjasta ja liiton kansasta samoin kuin liiton verestä, jolla kansa vihmottiin. Jeesus sanoi: "...sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi" (Matt.26:28). Sillä Hän tarkoitti puhdasta, pyhää ja jumalallista vertansa, joka vuodatettaisiin, eikä viiniä, joka oli maljassa. Hän sääti Uuden Testamentin ja ansaitsi liiton kansan, jolla on suoranainen yhteys liiton Kirjaan.
Paavali kirjoittaa: "Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen? Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset" (1.Kor.10:16-17). Useimmiten näitä molempia jakeita ei huomioida kun puhutaan tai kirjoitetaan ehtoollisesta. Mutta juuri ne osoittavat meille seurakunnan ruumiina, "pyhien yhteytenä", Jeesuksen Kristuksen lunastustyön tuloksena, joka ruumiissansa on antanut itsensä meidän edestämme. Se leipä, jota ehtoollisella käytetään, kuvaa siis toisaalta Kristuksen ruumista, joka ristiinnaulittiin, ja toisaalta se esittää seurakuntaa, joka muodostaa ykseyden, vaikka se koostuukin monista yksittäisistä jäsenistä. Sen tähden yksi leipä murretaan palasiksi ja jaetaan.
Kristuksen ruumista lyötiin ja piinattiin, mutta ei murrettu, kuten on kirjoitettu: "Sillä tämä tapahtui, että kirjoitus kävisi toteen: 'Älköön häneltä luuta rikottako.' Ja vielä sanoo toinen kirjoitus: 'He luovat katseensa häneen, jonka he ovat lävistäneet.'" (Joh.19:36-37). Tässä on kysymys Kristuksen ja Hänen seurakuntansa salaisuudesta, joka lunastuksen voimasta tuli Hänen ruumiiksensa. Sillä tarkoitetaan kaikkia, jotka ovat kokeneet täydellisen sovituksen ja anteeksiantamuksen. Paavali kirjoittaa: "Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin" (1.Kor.12:12). Tässä on suuri salaisuus. Kristus on täydellinen ainoastaan yhteydessä ruumiinsa jäseniin. Hänestä on kirjoitettuna: "Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää" (Kol.1:18). Aivan niinkuin meidän maallinen ruumiimme muodostaa kokonaisuuden, missä jäsenet ovat keskenänsä ja pään kanssa yhteydessä, niin on myös kaikkien jäsenten kohdalla, jotka kuuluvat Jeesuksen Kristuksen ruumiiseen. 1.Kor.12:13 sanoo meille miten me pääsemme tähän yhteyteen: "...sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä."
Pankaamme merkille: Ei veden kautta, vaan Hengen kautta, joka haluaisi vaikuttaa kaikissa niissä, jotka uskossa Jeesukseen Kristukseen haluavat antaa kastaa itsensä raamatullisesti, meidät liitetään yhteen Herran ruumiiseen. Kaikki lunastetut, jotka Pyhän Hengen kautta pääsevät tähän jumalalliseen yhteyteen, muodostavat Herran ruumiin ja ovat alamaiset Hänelle, Päälle. He iloitsevat jokaisen kanssa, jota Jumala siunaa, ja kärsivät niiden kanssa, jotka kärsivät, sillä niin on kirjoitettuna 1.Kor.12:26: "Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa."
Me emme tässä yhteydessä voi mennä erilaisiin yksittäisten jäsenten tehtäviin Jeesuksen Kristuksen ruumiissa, joista apostoli Paavali puhuu 1.Kor.12:18-20, kun hän sanoo: "Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itsekunkin niistä, ruumiiseen, niinkuin hän on tahtonut. Vaan jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten ruumis olisi? Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan yksi ruumis." Jakeessa 27 hän tekee yhteenvedon: "Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä."
Ennen ateriaan osallistumista kehoittaa apostoli uskovaisia itsetutkisteluun sanoin: "Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa" (1.Kor.11:28-29). Kaikki Kristuksen ruumiiseen kuuluvat tunnustavat, että heidän rangaistustuomionsa kohtasi Häntä, joka oli syytön. He antavat täydellisesti anteeksi toisillensa, niinkuin Jumala Kristuksessa on antanut heille anteeksi. Kukaan ei syytä ketään mistään. He erottavat Herran lunastetun, vanhurskautetun ja pyhitetyn ruumiin. He näkevät toisensa Kristuksessa ja Kristuksen kautta, nimittäin siten, kuin Jumalakin heidät näkee: synnittömänä, eivätkä tunne enää ketään lihan mukaan, vaan Hengen mukaan.
Aivan niinkuin leipä on happamaton, niin tulee seurakunnankin olla vapaa kaikesta, mikä ei pidä yhtä Kristuksen ja Hänen Sanansa kanssa. Herra Jeesus kuvasi käsitteellä "hapatus" uskonnollisten johtajien vääriä oppeja. Hän sanoi: "'Vaan kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta.' Silloin he ymmärsivät, ettei hän käskenyt kavahtamaan leivän hapatusta, vaan fariseusten ja saddukeusten oppia" (Matt.16:11-12). Myös Paavali viittaa hapatukseen hengellisellä alueella: "Ettekö tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan? Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa" (1.Kor.5:6-8). Joka osallistuu ehtoolliseen, todistaa Jumalan ja ihmisten edessä, että hän on tullut vanhasta ilkeydestä ja pahuudesta puhtauden ja totuuden uuteen elämään. Sen täytyy todellakin tapahtua ja tulla osoitetuksi vastaavanlaisessa elämässä. Sanat yksin eivät riitä, täytyy tapahtua siten. Room.11 apostoli viittaa Hänen Seurakuntaansa kuuluvien täydelliseen vanhurskauttamiseen ja pyhitykseen, jotka ristillä tapahtunut lunastustyö on vaikuttanut ja sanoo: "Mutta jos uutisleipä on pyhä, niin on myös koko taikina, ja jos juuri on pyhä, niin ovat myös oksat." (jae 16). Kristus on esikoisleipä ja Hänen omansa taikina. Hän on esikoinen, ja kaikki Jumalan siemenestä syntyneet muodostavat esikoisjoukon; Hän on juuri, ja todelliset uskovaiset ovat hedelmää kantavat oksat. Jeesus Kristus on viinipuu - me olemme oksat. Aivan yhtä varmasti kuin luonnossa oksat saavat elinnesteen viinipuun juuresta ja sitten kantavat hedelmänsä, yhtä varmasti kaikilla Jumalan siittämillä on jumalallinen elämä, ja siten he kantavat Pyhän Hengen hedelmiä. He tuovat julki Kristuksen olemuksen ja jumalallisen luonteen, josta ovat tulleet osallisiksi. Tässä yhteydessä Pietari kirjoittaa: "niin pyrkikää juuri sen tähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä, ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta, jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta" (2.Piet.1:5-7). Tässä me emme ole tekemisissä jonkin opin tai tunnustuksen kanssa, vaan jumalallisen todellisuuden kanssa uskovaisissa. Vaatimus kuuluu: "...vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi. Sillä kirjoitettu on: 'Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä.' Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika" (1.Piet.1:15-17).
Perinteisten mutta epäraamatullisten säädösten johdosta monet uskovat molempien aineiden muuttumiseen todelliseksi Kristuksen vereksi ja ruumiiksi. Jos tämä todella tapahtuisi, olisi se yksinkertaisesti kauhistuttavaa. Kuka voisi kuvitella, että silloin pyhä Ruumis ja pyhä Veri lukemattomia kertoja altistettaisiin katoavaisuuden luonnolliselle kululle? Se on täysin mahdotonta, ja yksin jo ajatus siitä on kuin jumalanpilkkaa. Kuitenkin tämä käytäntö on vallalla katolisen kirkon jumalanpalveluksessa. Aivan niinkuin juutalaiset aikanaan käsittivät väärin Herran sanat, koska he eivät käsittäneet niiden hengellistä merkitystä, vallitsee siitä epäselvyys myös kristittyjen keskuudessa. Silloin oli kuulijoilla sellainen vaikutelma, että Herra halusi johtaa heidät suoranaiseen tottelemattomuuteen lakia kohtaan, kun Hän sanoi: "Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä" (Joh.6:54). Kaikki tiesivät, että 3.Moos.17:10-12 on kirjoitettuna: "Kuka ikinä Israelin heimosta tai muukalaisista, jotka asuvat teidän keskellänne, syö verta, mitä tahansa, sitä ihmistä vastaan, joka verta syö, minä käännän kasvoni ja hävitän hänet kansastansa. Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä. Sen tähden minä olen sanonut israelilaisille: Älköön kukaan teistä syökö verta; älköön myöskään muukalainen, joka asuu teidän keskellänne, syökö verta." Tästä syystä juutalaiset olivat kauhistuneet sen johdosta, mitä Jeesus heille sanoi. Nämä molemmat maalliset vertauskuvat viittaavat toki vain hengelliseen. Jumala ei voi toisaalta niin ankarasti kieltää veren nauttimista ja sitten kuitenkin vaatia sitä. Joka ottaa leivän ja viinin, tunnustautuu siihen, mitä ristinkuoleman kautta tapahtui. Se on "muistoateria". Lunastus ei tapahdu ehtoollisella, sehän tapahtui Golgatalla. Mutta ehtoollisella se havainnollistetaan ja tuodaan sen hetkiseksi.
Joh.6 me luemme tuosta ihmeellisestä leivän lisäämisestä ja suuren kansanjoukon ruokkimisesta. Kun he sitten seuraavana päivänä etsivät Häntä, sanoi Hän heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ette te minua sentähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan sentähden, että saitte syödä niitä leipiä ja tulitte ravituiksi. Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava" (Joh.6:26-27).
Hän puhui leivästä, ruuasta, iankaikkisesta elämästä, ja kuulijat muistelivat Israelin kansan ruokkimista Vanhassa Testamentissa, ja sen tähden he huudahtivat: "Meidän isämme söivät mannaa erämaassa, niin kuin kirjoitettu on: 'Hän antoi leipää taivaasta heille syötäväksi'." (jae 31). Jeesus tarttui tähän ajatukseen ja sanoi heille: "'Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei Mooses antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän. Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän.' Niin he sanoivat hänelle: 'Herra, anna meille aina sitä leipää.' Jeesus sanoi heille: 'Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa'". Tämä on selvä vastaus, joka ei salli mitään omavaltaisia selityksiä. Niinkuin me syömme maallista leipää ja elämme fyysisesti, niin meillä on osa Häneen, joka on Elämän Leipä, ja saamme elää iankaikkisesti.
Herra Jeesus esittäytyy meille elävänä, taivaasta alas tulleena Leipänä, jonka kautta maailmalle lahjoitetaan iankaikkinen - jumalallinen elämä. Sitten Hän korostaa: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä. Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät mannaa erämaassa, ja he kuolivat. Mutta tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, että se, joka sitä syö, ei kuolisi. Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta." (47-51).
Tämä on Evankeliumi! Hän on uhrannut itsensä liharuumiissa, jotta me voisimme tulla lunastetuiksi liharuumiistamme ja saisimme iankaikkisen elämän. Taivaallista leipää ei leivota maan päällä, jumalallinen ruoka ei tule ihmisen kädestä. Herra on uhrannut ja antanut ristiinnaulita itsensä, jotta kaikki, jotka uskovat tähän täytettyyn lunastustyöhön, saisivat Hänen kauttansa iankaikkisen elämän ja tulisivat hengellisesti Hänen ruokkimiksensa. Hän on Elämän Leipä, me olemme tulleet osallisiksi Hänestä Hengessä, kuten Hänkin tuli osalliseksi meistä lihassa. Hän on asettanut meidät takaisin Valtakuntaansa.
Juutalaiset joutuivat riitaan keskenänsä ja sanoivat: "Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?" (Joh.6:52). Tänään kristityt kiistelevät siitä. Kuten me jo olemme selvittäneet, on kysymys Jumalan Karitsasta, jonka elämä annettiin. Veri oli määrätty sovitukseksi ja se täytyi tuoda alttarille syntien tähden. Kristuksessa oli jumalallinen elämä. Se vapautui Hänen kuolemansa kautta ja tulee jokaisen osaksi, joka uskossa ottaa vastaan lunastuksen.
Herran puhe suuntautui täysin Hänen kärsimiseensä ja kuolemaansa. On kysymys hengellisestä, jumalallisesta osallisuudesta Jumalaan, jonka me Kristuksen, ristiinnaulitun kautta olemme vastaanottaneet. Uudestisyntymän kautta me tulemme Jumalan pojiksi ja tyttäriksi. Paavali tuo sen julki Ef.5:30: "...sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä, liha hänen lihastansa ja luu hänen luistansa" (tai: hänen lihaansa ja hänen luutansa - Saksankielinen Mengen käännös, engl.kielinen King James) Kukaan ei luonnollisessa mielessä ole liha Hänen lihastansa tai luu Hänen luustansa. Luonnon puoleen me olemme Aadamin jälkeläisiä, mutta hengellisesti katsoen me olemme tulleet uudeksi luomukseksi Kristuksessa, meidän Herrassamme. Lunastettuina meidät on tuotu takaisin yhteyteen Jumalan kanssa ja me kannamme jo täällä itsessämme iankaikkista, jumalallista elämää sielussamme. Järjelle kaikki tämä on hulluutta, ja sen tähden ihmiset Jumalan Sanan tutkistelussa lankeavat omiin ajatuksiinsa. Hengellinen täytyy kuitenkin arvostella hengellisesti.
Herra Jeesus on monta: Hän on Tie, Totuus ja Elämä; Hän on elävä Sana, Hän on maailman Valkeus, Hän on ylösnousemus - Hän on tullut meille kaikeksi kaikessa. Hänen kauttansa meidät on asetettu jumalalliseen tilaan. Jeesus ei selittänyt Jumalan Sanaa, vaan Hän teki sen; Hänessä ja Hänen kauttansa se toteutui. Sen tähden Hän saattoi sanoa: "Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa" (Joh.4:34).
Joka osallistuu ehtoolliseen, hänen täytyy olla sisäisesti valmis tekemään Jumalan tahdon, joka osoitetaan meille Jumalan Sanassa. Näiden täytyy olla ihmisiä joilla on henkilökohtainen suhde Jumalaan, jotka voivat sanoa: "Minun ruokani on se, että minä teen sen tahdon, joka on lunastanut minut." Me otamme Jumalan Sanan vastaan ja siten Kristuksen, elävän Sanan, joka on tullut alas taivaasta. Hänen verensä vaikuttaa siten meissä, sillä se vuodatettiin meidän sovitukseksemme ja lunastukseksemme. Hän sanoi: "Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei ole, niinkuin oli teidän isienne: he söivät ja kuolivat; joka tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti" (Joh.6:58).
Tuon erikoisen puheen jälkeen Joh.6 toivat jopa monet hänen opetuslapsistansa julki: "Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?" Jopa ne, jotka jo seurasivat Herraa, ajattelivat kuunnellessansa inhimillisesti, vaikka Hän selvästi puhui siitä leivästä, joka on tullut alas taivaasta. Hän näki heidän hämillisyytensä ja sanoi: "Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä" (jae 63).
Vain ylhäältä tulee valaistus ja ilmestys sille, mitä Herra sanoi. Hänen puheensa Hänen lihansa syömisestä ja Hänen verensä juomisesta on aikaansaanut suuren kompastuksen ja tekee sen vielä tänäänkin. On kirjoitettuna: "Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: 'Tahdotteko tekin mennä pois?' Simon Pietari vastasi hänelle: 'Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä!'" Sama todistus on kaikilla, jotka seuraavat Jeesusta huolimatta siitä ovatko he ymmärtäneet sanotun vai eivät. He uskovat ja pysyvät Herran luona, joka johtaa omansa selvyydestä selvyyteen. Oikeaan aikaan heille suodaan ymmärrys siihen.
Yhteenvetona voidaan tästä aiheesta sanoa seuraavaa: Lunastustyö tapahtui kertakaikkisesti Golgatan ristillä. Kaikki jotka ottavat sen uskossa vastaan, viettävät ehtoollista täytetyn työn muistoksi. Osanottajamäärää vastaavasti leivotaan leipä, jossa ei ole yhtään hapatusta. Sen jälkeen kun leipä on kohotettu seurakunnan edessä ja rukouksin siunattu, murretaan se, ja kaikki ehtoolliseen osallistuvat syövät siitä. Jos jotakin jää jäljelle, ottavat vielä muutamat, kunnes se on kokonaan syöty.
Sen jälkeen otetaan malja, jossa on punaista, viinirypäleistä valmistettua viiniä, kohotetaan se ja siunataan myös rukouksin. Kaikki ne, jotka aikaisemmin ovat syöneet leivästä, osallistuvat myös siihen. Se tapahtuu sen muistoksi, että Herra on uhrannut meidän edestämme ruumiinsa ja vuodattanut verensä.
Ehtoollinen täytyy viettää Herran säätämällä tavalla. Missä tämä ei tapahdu, johtaa jumalanpalvelus epäjumalanpalvelukseen, ja se mitä kutsutaan uskoksi, onkin todellisuudessa epäuskoa. Paavali kirjoittaa: "Ette voi juoda Herran maljasta ja riivaajien maljasta, ette voi olla osalliset Herran pöydästä ja riivaajien pöydästä. Vai tahdommeko herättää Herran kiivauden? Emme kaiketi me ole häntä väkevämmät?" (1.Kor.10:21-22).
Varmuudella se viittaa 3.Moos.17, missä Jumalan kansalle annettiin säädökset uhrien tuomiseksi. Jakeista 3-7 käy selvästi ilmi, mitä epäjumalanuhrit olivat ja miltä Herraa miellyttävän uhrin tuli näyttää. Siellä sanotaan. "Sentähden israelilaiset tuokoot uhriteuraansa, jotka he ovat teurastaneet kedolla, Herran eteen ilmestysmajan ovelle, papille, ja siellä uhratkoot ne yhteysuhriksi Herralle. Ja pappi vihmokoon veren Herran alttarille ilmestysmajan oven edessä ja polttakoon rasvan suloiseksi tuoksuksi Herralle. Ja älkööt he enää uhratko uhrejansa metsänpeikoille (pahoille hengille), joiden jäljessä he haureudessa kulkevat. Tämä olkoon heille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen."
Jumala oli antanut säädöksen ja jakanut tarkat ohjeet miten ja mitä tuli tehdä. Israelilaiset olivat vakuuttuneet siitä, että heidän uhrinsa oli tuotu Herralle, vaikka he tekivät mitä halusivat. Hän antoi kuitenkin selvästi sanoa heille, että Hänen edessänsä miellyttivät vain ne uhrit, jotka he Hänen säätämällänsä tavalla ja Hänen määräämässänsä paikassa uhrasivat. Kaikki muu oli demoneille uhrattua. Joka kuuluu Jumalan kansaan, ei voi tehdä mitä, missä ja miten hän haluaa. Sen täytyy tapahtua tarkoin Jumalan säätämyksen mukaisesti, muuten sitä ei ole tehty Hänelle, vaan demoneille, jotka johtavat mielivaltaisuuteen ja tottelemattomuuteen. Tämä koskee myös ehtoollista. Paavali Jumalan valaisemana apostolina on selvästi tuonut sen esiin. Hän ei halunnut, että uskovaiset olisivat demonisen vaikutuksen alaisena ja osallistuisivat Herran pöytään.
Apostolien aikana ei ollut mitään kiistapuheita ehtoollisesta. Herra Jeesus oli antanut ohjeen ja uskovaiset viettivät sitä sen mukaisesti. He kutsuivat sitä yksinkertaisesti "leivänmurtamiseksi". Niin me voimme lukea Apt.20:7: "Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää..." Käsitteestä "murtaa leipää" käy selvästi ilmi, että he arvostivat sitä että viettivät ehtoollista siten kuin Herra oli käskenyt ja oli itse tehnyt. Heistä on kirjoitettu: "Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa" (Apt.2:42).
Kaikki jotka todella kuuluvat elävän Jumalan seurakuntaan, palaavat opissa ja käytännössä takaisin Jumalan Sanaan. He järjestävät kaiken oikealla tavalla ja antavat myös ojentaa itsensä. He eivät anna mitään omia selityksiä, eivätkä myöskään ota mitään sellaisia vastaan. Heille pätee vain se, mitä Sana sanoo. Sen tähden todellinen seurakunta viettää ehtoollista "muistoksi" eikä syntien anteeksiantamiseksi. Ei ole yhtään ainoata kohtaa Pyhissä Kirjoituksissa, joka sanoisi, että synnit annetaan anteeksi ehtoolliseen osallistumisen johdosta. Missä tällaista opetetaan, siellä autuus tehdään riippuvaiseksi jostakin uskonnollisesta toimenpiteestä.
Jumalan valtakunta myös nyt etenee voimalla. Jeesuksen Kristuksen Evankeliumi, ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Herrasta, tulee jälleen julistuksen keskipisteeksi ja jokaista Sanan säädöstä seurataan kuuliaisuudessa. Tällä tavoin seurakunta pääsee takaisin alkuperäiseen armontilaan. Meidän Herramme on ensimmäinen ja viimeinen, niin, Hän on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. Hyvä kaikkien niiden, jotka antavat Hänelle ja Hänen Sanallensa ensimmäisen sijan ja siten tunnustavat Hänet Herraksi kun tekevät sen, mitä Hän on käskenyt!
Sen jälkeen kun olemme käsitelleet ehtoollista, täytyy meidän mennä myös lyhyesti jalkojenpesuun. Ennenkuin me esitämme asiaa koskevan tekstin Uudesta Testamentista, haluamme me tarkastella sitä, mitä papeille säädettiin Vanhassa Testamentissa. Pesuallas täytyi asettaa jumalallisen säädöksen perusteella ilmestysmajan ja uhrialttarin välille, "ja Aaron ja hänen poikansa peskööt siinä kätensä ja jalkansa" (2.Moos.30:19). He eivät saaneet mennä ilmestysmajaan ennen sitä. Uudessa Testamentissa todella uskovaiset muodostavat "pyhän papiston". Meidän täytyy lähestyä Jumalaa pyhässä pelossa ja kunnioittaa Hänen Sanaansa kaikessa.
Joh.13:4-10 meidän Herrastamme sanotaan: "...nousi ehtoolliselta ja riisui vaippansa, otti liinavaatteen ja vyötti sillä itsensä. Sitten hän kaatoi vettä pesumaljaan ja rupesi pesemään opetuslastensa jalkoja ja pyyhkimään niitä liinavaatteella, jolla oli vyöttäytynyt. Niin hän tuli Simon Pietarin kohdalle, ja tämä sanoi hänelle: 'Herra, sinäkö peset minun jalkani?' Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: 'Mitä minä teen, sitä et nyt käsitä, mutta vastedes sinä sen ymmärrät.' Pietari sanoi hänelle: 'Et ikinä sinä saa pestä minun jalkojani.' Jeesus vastasi hänelle: 'Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani.' Simon Pietari sanoi hänelle: 'Herra, älä pese ainoastaan minun jalkojani, vaan myös kädet ja pää.' Jeesus sanoi hänelle: 'Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään'."
Niin kauan kuin me ymmärrämme tämän tekstin vain kertomukseksi, emme me tunne lainkaan tulleemme puhutelluksi. Siihen aikaan Herra puhui niille, jotka olivat siellä läsnä; tänään Hän puhuu saman Sanan kautta meille. Meidän täytyy asettua Pietarin asemaan. Hän kysyi: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?" Herra vastasi: "Mitä minä teen, sitä et nyt käsitä, mutta vastedes sinä sen ymmärrät." Pietari vahvistaa ratkaisunsa huudahtaessansa: "Et ikinä sinä saa pestä minun jalkojani!" Hän ei halunnut että Herra siten alentaisi itsensä hänen edessänsä ja tekisi tämän halveksitun palveluksen hänelle. Mutta Herra ja Mestari antoi opetuslapsillensa käytännöllisen opetuksen. "Joka haluaa olla suurin teidän keskuudessanne, se olkoon kaikkien palvelija." Herra palveli nöyryydessä ja täydellisessä alentumisessa. Hän riisui viittansa, kietoi eteensä liinavaatteen, kumartui, ja otti talonorjan tehtävän. Se oli esimerkki Hänen opetuslapsillensa, että jokaisen tulee arvostaa toista enemmän kuin itseänsä. Tässä Hän näytti sen aivan käytännöllisessä opetuksessa.
Kun Herra sanoi Pietarille: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta Minun kanssani", pelästyi apostoli ja huudahti: "Herra, älä pese ainoastaan minun jalkojani, vaan myös kädet ja pää!" Miten meidän tulisi ymmärtää se, ettei hänellä muuten olisi ollut mitään osallisuutta Häneen? Saako sitten joku osallisuuden Herraan jalkojenpesun kautta? On kysymys kuuliaisuudesta, minkä me olemme velkaa Herrallemme, ja palveluksesta toisillemme. Aivan samantekevää miten vähäinen jokin ohje, vaatimus tai säädös on, jonka Herra meille asettaa; meidän tulee lapsenomaisesti uskossa toteuttaa se kyselemättä miksi. Jos me emme noudata sitä, niin me murramme yhteyden häneen, joka sen antoi. Ketju on vain niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Meille on asetettu, että meidän tulee ottaa vakavasti jokainen Sana ja jokainen ohje ja tehdä sen mukaisesti.
Jakeesta 12 alkaen sanotaan: "Kun hän siis oli pessyt heidän jalkansa ja ottanut vaippansa ja taas asettunut aterialle, sanoi hän heille: 'Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt? Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen. Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat. Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt. Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei ole palvelija herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Jos te tämän tiedätte, niin olette autuaat, jos te sen teette'."
Herran sanat kuuluivat selvästi ja ilman minkäänlaista väärinkäsitystä: "Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat." Siinä ei ole mitään selittämistä. Jos Herra sanoi, että meidän tulee pestä toistemme jalat, ja jopa painottaa: "olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat", niin silloin Hän on todella tarkoittanut niin. Sillä ei ole mitään tekemistä itämaisen tavan kanssa. Kaikki tunsivat sen, myös Herra ja Mestari. Aivan selvästi Hän sanoi: "Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt." Tämä on selvä ohje ilman minkäänlaista jossittelua. Hän alleviivasi käskynsä sanoilla: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei ole palvelija herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi."
Joka kerran kun Hän käytti sanontaa: "totisesti, totisesti", tulee meidän erikoisella tavalla panna merkille se, sillä silloin Hän halusi korostaa jotakin, mikä ansaitsee huomiomme. Tässä Joh.13 Hän teki sen moneen kertaan.
Jalkojenpesusta ei pohjimmaltaan ottaen ole paljon sanomista. Sen täytyi alkukristillisyydessä olla niin itsestäänselvä asia, että me emme Pyhistä Kirjoituksista löydä paljoakaan kirjoitettuna siitä. Paavali kosketti tätä aihetta vielä kerran lyhyesti, kun hän asetti ehdot leskien ottamiseksi seurakunnan luetteloon. Siellä sanotaan: "...josta on todistettu, että hän on tehnyt hyviä töitä, on lapsia kasvattanut, vieraita holhonnut, pyhien jalkoja pessyt, ahdistettuja auttanut ja kaiken hyvän tekemistä harrastanut" (1.Tim.5:10). Me olemme Raamatun perusteella osoittaneet, että Herra Jeesus asetti jalkojenpesun ja antoi meille käytännöllisen esimerkin. Sen tähden ei kukaan, joka todella on vilpitön, halua väitellä siitä tai antaa selityksiä, jotka johtavat tottelemattomuuteen, vaan tekee, mitä Hän käski. Jokaiselle uskovaiselle pitäisi Jumalan Sanan olla niin pyhä, että hän on valmis toteuttamaan vähäisimmänkin käskyn. Sellaiseen ihmiseen sopivat ne sanat, millä Herra päätti tämän aiheen: "Jos te tämän tiedätte, niin olette autuaat, jos te sen teette!" Siunaus on alusta loppuun asti Sanan tekijöiden yllä. Tehköön Herra meistä sellaisia ihmisiä, jotka vaeltavat Hänen teillänsä ja tekevät kaiken mitä Hän on käskenyt.