Johdanto
Herralta saatu
Niin se alkoi
"Alun" loppu
Jumalan säädös pysyy voimassa
Mitä on aviorikos?
Jumala vaatii pyhyyttä
Avioliitto
Ero — kyllä vai ei?
Raamatullinen esimerkki kehotuksena
Oikea tie
Jumalan palvelijat
Takaisin Sanaan — takaisin Jumalaan
Hänen omansa kuulevat Hänen Sanansa
Loppusanat
Tiettyjen tapahtumien johdosta on osoittautunut välttämättömäksi vastata esiin tulleisiin kysymyksiin aivan niin kuin Paavali joutui tekemään korinttolaisten suhteen. Avioliiton erikoista aihetta täytyy vielä kerran perusteellisesti valaista.
Niin kuin Jumala on suonut meille armonsa kaikkien muiden oppien korottamiseen pois väittelytasolta ja selvien "raamatullisten ilmaisujen" kautta nostamaan jokaisen epäilyksen yläpuolelle, samoin tulee Jumalan avulla tapahtua myöskin tälle äärimmäisen monimutkaiselle, mutta maalliselle elämällemme niin tärkeälle aiheelle. Koska aviokriisit ovat yhtä vanhoja kuin avioliitto itsekin, on tämä aihe askarruttanut ihmisiä niin Mooseksen aikana, meidän Herramme ja apostolien päivinä kuin myöskin kaikkina muina aikoina. Tämä koskee erikoisesti nykyhetkeä. Me löydämme Pyhistä Kirjoituksista vastaukset kaikkiin kysymyksiin ja ongelmiin, jotka liittyvät tähän alueeseen. Valitettavasti ei ole yhtään lukua, jossa olisi käsitelty tähän aihekokonaisuuteen liittyviä kysymyksiä ja vastauksia niin yhtenäisesti ja laajasti kuin me mielellämme haluaisimme. Niin kuin on myöskin muiden aiheiden suhteen, ovat tätä asiaa koskevat kohdat hyvin hajallaan, ja joskus löydettävissä siellä ja täällä vain osavastauksina, jotka sitten täytyy liittää yhteen.
Me elämme viimeisessä seurakuntajaksossa, jossa Hengen ilmestyksen kautta kaikki täytyy tehdä tiettäväksi ja jälleen tuoda takaisin alkuperäiseen tilaan, jumalalliseen järjestykseen. Meidän Taivaallinen Isämme on huolissaan omiensa hyvinvoinnista, eikä ole myöskään tässä aiheessa jättänyt meitä epäselvyyteen. Koska Hän tietää, kuinka paljon sydäntuskaa eripuraisuuden tähden syntyy perheissä, ja koska Hän haluaisi varjella lapsensa siltä, jotta he iloisin sydämin ja raskauttamattomin sieluin voisivat palvella Häntä, on Hän antanut myöskin tätä aluetta varten isälliset tienviittansa.
Saarna "Avioliitto ja avioero", jonka William Branham piti 21. Helmikuuta 1965 on Pyhiin Kirjoituksiin liittyen perustana tälle julkaisulle. Herra itse antoi hänelle tehtävän, aivan niin kuin Paavalille alussa, selvittää tämä aihe "avioliitto ja avioero" Kirjoitusten mukaisesti. Hänen omien sanojensa mukaisesti hänelle annettiin asiayhteydet niihin kuuluvine raamatunkohtineen. Hän piti tärkeänä sitä, että tämä ilmestys, joka hänen tuli julistaa seurakunnalle, asetetaan niiden "salaisuuksien" tasolle, mitkä hänelle ilmoitettiin sinettien avaamisen yhteydessä. "Ilmestyshän" on tunnetusti jotakin, mikä aikaisemmin ei ollut tunnettua. Siitä huolimatta William Branham epäröi selvittää tätä aihetta, koska hän pelkäsi tulevansa väärin ymmärretyksi ja mahdollisesti aikaansaisi eroja jne. Saarnassansa "Kolmas maastalähtö" 30. kesäkuuta 1963 hän sanoo toistamiseen, että jokin puhui hänelle: "'Ota Avioliitto ja avioero ääninauhalle!' Katsokaahan! Jos Herra suo, se pysyy minun sydämelläni ja Herra näyttää minulle vielä enemmän siitä, niin, silloin minä otan sen nauhalle." Hän sanoi jopa: "Joku voi sitten mennä ja soittaa jollekin tuomarille, jollekin rauhantuomarille sen, mitä Herra sanoi avioliitosta ja avioerosta." (Sarja V, Nr. 12, s. 6).
Vasta sen jälkeen kun Herra toistamiseen käski häntä menemään vuorelle, missä Hän uudelleen laskeutui alas yliluonnollisessa pilvessä ja puhui hänen kanssansa avioliitosta ja avioerosta, julisti hän seurakunnallensa Jeffersonvillessä hänelle paljastetun sanoman. Lainaus: "Jokin puhui minulle: 'Mene vuorelle, niin Minä puhun sinun kanssasi.' … Koko kaupungin asukkaat tarkkailivat sitä. Eräänä kirkkaana, pilvettömänä päivänä oli siellä tämä valtava, meripihkanvärinen pilvi suppilon muotoisena, kohosi ja jakautui sitten. Ystävät: Tämä oli, kun tämä paljastettiin minulle, mitä minä nyt tulen sanomaan teille. Älkää kadottako sitä." (Avioliitto ja avioero, sivu 52)
Myöskin tänään toistuu se, mitä aina on tapahtunut: Haluttaisiin mielellään kuulla profeettaa, mutta samanaikaisesti odotetaan häneltä, että hän sanoo jotakin korvasyyhyyn, eli siten kuin kaikki muut jo ovat opettaneet. Jokin vanhoilta ajoilta periytyvä tai omaksuttu mielipide voi olla mitä suurimmassa määrin uskonnollinen ja siitä huolimatta samanaikaisesti pohjattoman epäraamatullinen. Nuo 400 valheen hengen vaikutuksessa olevaa miestä, jotka Aahabin aikana esiintyivät profeettoina, olivat Israelin seurakunnan profeettoja. Miika sen sijaan oli "Jumalan profeetta". Tässä on taivaanlaajuinen ero. Meidän Herramme Jeesus on ennustanut, että viimeisinä päivinä olisi astuva esiin monia vääriä profeettoja. Mutta Hän on myöskin vahvistanut sen, mitä profeetta Malakiassa on luvattu, että olisi tuleva "profeetta Elia", saattamaan kaiken jälleen oikeaan tilaan (Matt. 17:11; Apt. 3: 19-21), ennenkuin puhkeaa suuri ja kauhistuttava Herran päivä. Sana on aina tullut profeetoille; he saattoivat todistaa päivästä, kuukaudesta ja vuodesta (Hagg. 2, jakeet 1, 10, 18 jne). Myöskin tänään pätee se, mitä on kirjoitettuna: "Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille." (Aam. 3:7; Ilm. 10:7 jne).
Sanansaattaja, jonka tuli kutsua Miika, sanoi Jumalan lähettämälle palvelijalle:"Olkoon sinun sanasi heidän sanansa kaltainen, ja lupaa sinäkin hyvää." (2. Aikak. 18: 12-13). Sidkia, pääprofeetta heidän keskellänsä, oli nimittäin laittanut itsellensä rautaiset sarvet, ennustanut voimallisesti ja huudahtanut: "Näin sanoo Herra:…" (jae 10). Mutta se ei ollut kuitenkaan Näin sanoo Herra Sebaot, vaan se oli "Näin sanoo herra Sidkia". Mutta kun jumalanmies aluksi kuitenkin sanoi saman kuin mitä kaikki muutkin olivat sanoneet, käsitti jopa langennut Aahab, että jokin siinä ei voinut pitää paikkaansa, ja vaati ja vannotti profeettaa: "…ettet puhu minulle muuta kuin totuutta Herran nimessä…" (jae 15). Silloin Miika antoi osaksensa tulleen ilmestyksen noiden molempien kuninkaiden, Joosafatin ja Aahabin edessä. Joosafat oli kyllä kuullut noita neljääsataa, mutta kysyi kuitenkin, eikö vielä olisi "yhtä", jonka kautta Jumala saattaisi puhua. Ilmestys kuului: "Kuulkaa siis Herran sana: Minä näin Herran istuvan istuimellansa ja kaiken taivaan joukon seisovan hänen edessään, hänen oikealla ja vasemmalla puolellansa… " (jae 18).
Vain Miikalla oli Herran Sana, todellinen Jumalan Henki, Näin sanoo Herra; toisilla profeetoilla oli valheenhenki, liittyneenä uskonnolliseen näkemykseen. Niin kauan kuin "Jumalan lähettämä mies" julistaa saman, mitä kaikki muutkin sanovat ja ovat sanoneet, ei Jumala ole puhunut hänen kauttansa. Vasta kun hän tuo julki Jumalalta saadun ilmestyksen, joka aina eroaa yleisistä ja perityistä oppinäkemyksistä, mutta aina pitää yhtä Pyhien Kirjoitusten todistuksen kanssa, on se "Herran puhetta".
Veli Branham on vienyt Herran hänelle näyttämät asiaan kuuluvat raamatunkohdat kulloinkin oikeaan ajatuskokonaisuuteen ja osoittanut asiayhteydet, minkä johdosta huolimattomat tarkkailijat pitävät häntä "Vanhaan Testamenttiin juuttuneena profeettana". Mutta huolimatta vanhatestamentillisista vertauksista oli hänen saarnansa yksiselitteisesti osoitettu Herran seurakunnalle tässä viimeisessä ajanjaksossa. Vanhan Testamentin Jumala on toki myöskin Uuden Testamentin Jumala. Hän on aina sama, eilen, tänään ja sama iankaikkisesti, ja niin on oleva: "Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi…" (2. Tim. 3:16).
Kun Uudessa Testamentissa sanotaan: "Niinkuin Kirjoitukset sanovat.." tai "Niinkuin on kirjoitettu…" tai "…niin että kaikki Kirjoitukset täyttyisivät..", niin sillä tarkoitetaan aina Vanhaa Testamenttia. Uusihan oli vasta syntymässä. Molempina ensimmäisinä vuosisatoina alkoivat evankeliumit ja apostolien kirjeet kiertää seurakunnissa. Paavali mainitsee kirjeessä Kolossan seurakunnalle: "Ja kun tämä kirje on luettu teille, niin toimittakaa, että se luetaan Laodikeankin seurakunnassa ja että myös te luette Laodikeasta tulevan kirjeen." (Kol. 4:16).
Vasta kolmannen vuosisadan lopulla ja neljännen alussa Eusebius ja Athanasius kokosivat ne ja liittivät yhteen kirjaksi, jonka me tunnemme "Uutena Testamenttina", kaanonina, mikä merkitsee "ohjenuoraa" tai "sääntöä". Saarnaaminen, oli se sitten meidän Herramme tai apostolien, tapahtui alunperin vain Vanhan Testamentin teksteistä. "Ja hän sanoi heille: 'Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa.' Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset." (Luuk. 24: 44-45). Meidän Herramme huudahti: "Joka uskoo minuun, niinkuin Kirjoitukset sanovat…" Paavalista Luukas todistaa: "Ja näille hän aamuvarhaisesta iltaan saakka selitti ja todisti Jumalan valtakunnasta, lähtien Mooseksen laista ja profeetoista, saadakseen heidät vakuutetuiksi Jeesuksesta." (Apt. 28: 23). Matteus 1. alkaen kaikissa evankeliumeissa, samoin kuin ennen helluntaitapahtumaa (Apt. 1) ja luonnollisesti helluntaipäivänä (Apt. 2) ja jokaisen pelastushistoriallisen tapahtuman ja jokaisen raamatullisen opin yhteydessä apostolien kirjeissä Juudan kirjeeseen asti lainattiin vastaavia kohtia Vanhasta Testamentista.
Jumalan laista irroittautuneet "opit" ovat sen "laittoman" oppeja, josta Paavali puhuu (2. Tess. 2). Jumala on aina sidottu Sanaansa ja sitoo omansakin siihen, jotta he kokevat todellisen vapauden. Se sopii kokonaisuudessaan uusitestamentilliseen julistukseen, on jopa luonteenomaista sille, kun veli Branham käyttää Herran itsensä antamia, Vanhaan Testamenttiin sisältyviä esimerkkejä, sillä juuri ne on jätetty meille eletyn käytännön pohjalta opetukseksi, jotta Jumalan ihminen tulisi täydelliseksi, jokaiseen hyvään tekoon valmiiksi.
Jokin oppi voi vain silloin olla "raamatullinen", jos molemmat, Vanha- ja Uusi Testamentti, voidaan ottaa mukaan ja viedä sopusointuun. Tästä syystä ovat kristilliset tunnustukset harhatiellä, koska ne ovat irtautuneet Vanhan Testamentin perustukselta. Saarnassansa "Avioliitto ja avioero" tämä jumalanmies yhä uudelleen yllättää meidät epätavallisilla vertauksilla, joita hän, niin kuin me kaikki tiedämme, ei milloinkaan itse olisi käyttänyt. Hän sanoi itsellensä ominaisella, Jumalan antamalla nöyryydellä: "Koska tämä on raamatullinen kysymys, tulisi myöskin olla raamatullisen vastauksen." Ne raamatulliset vastaukset, mitkä hän antoi, eivät kuitenkaan sovi meidän nykyaikaiseen kuvitelmaamme. Ajanhenki hallitsee kaikkialla tasa-arvoisuuden lipun alla. Täydellinen naisten tasa-arvo on muotia, ja voi sitä, joka vetoaa "vanhanaikaisiin, menneisiin" Raamatun lausuntoihin!
Johdannoksi veli Branham mainitsee (sivu 7) kymmeniä tuhansia tapauksia, missä Jumala paljasti hänelle jotakin ja hän ennusti asioita, jotka kaikki pitivät paikkansa. Hän antaa seurakuntansa, joka kaikkien noiden vuosien aikana oli silminnäkijänä ja kuulijana, vahvistaa sen "aamenella". Sen jälkeen hän esittää, että molemmat hallitsevat, kuitenkin täysin vastakkaiset oppinäkemykset ovat raamatullisesta näkökulmasta väärässä, vaikka niitä kaikkialla saarnataan ja niihin uskotaan. Lainaus: "Jos näin on, on meillä kaksi oppinäkemystä avioliitosta ja avioerosta. Toinen niistä sanoo, että mies voi olla vain kerran naimisissa, ellei sitten hänen vaimonsa ole kuollut. Tämä on toinen näkemyksistä. Mutta jos te suuntaudutte sen mukaisesti, menette te yli laidan. Toinen sanoo: 'Oi, jos aviovaimo tai aviomies, jompikumpi molemmista, on tehnyt aviorikoksen, voidaan hänet jättää ja toinen voi mennä jälleen naimisiin.' Myöskin sen kanssa te menette yli laidan." (Sivu 13).
Joskus voi olla jopa kiusallista, kun mainitaan aivan henkilökohtaista, mutta Jumala on niin isällisesti huolissansa meidän hyvinvoinnistamme, myöskin ihmisten välisissä suhteissa, että Hän on antanut kirjoittaa ainaiseksi muistiin opetuksensa niin käskyissä kuin kielloissakin. Hän toki tietää parhaiten, millaisia me olemme, mikä on hyvää ja miten ruumiilliset lainrikkomukset vaikuttavat meidän hengelliseen elämäämme. Se on tottelemattomuus, joka ruumiillisessa rikkomuksessa tulee julki, ja mikä loppujen lopuksi koituu sielulle vahingoksi ja erottaa meidät Jumalasta. Sen tähden on jumalanlapselle sitovaa kaikki, mitä on Kirjoituksissa. Jumala on lain antamisessa asettanut valittavaksi elämän ja kuoleman, kirouksen ja siunaukset— elämä Hänen Sanansa kuuliaisessa seuraamisessa, kuolema rikkomuksessa tottelemattomuuden kautta. Meidän Lunastajamme, joka otti meidän paikkamme, oli kuuliainen jopa ristin kuolemaan asti (Fil. 2:8), ostaaksensa meidät vapaaksi Aadamin tottelemattomuudesta (Room. 5: 19 jne). Näin sanoo meidän Lunastajamme: "…mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä." Paavali kirjoittaa, että meidän tulee olla tottelevaisia vaelluksessamme. On vain "kaksi paria kenkiä": "epäusko ja tottelemattomuus" ja "usko ja tottelevaisuus". Mikä pari on jaloissamme? Tässä kohden me emme saa ajatella toisia, vaan meidän täytyy antaa Jumalan Sanan aivan henkilökohtaisesti puhutella itseämme.
Kaikki asiaankuuluvat kohdat täytyy ottaa mukaan. Joka ottaa itsellensä vain yhden raamatunkohdan, huomioimatta muita, tekee väkivaltaa Jumalan Sanalle. Jumalan Sana ei ole sitä varten, että se antaisi jokaisen olla oikeassa, saati sitten vain oman käsityksen vahvistamiseksi. Meidän tehtävämme on antaa oikeus Jumalalle, ja meidän täytyy asettua jokaisen Sanan alle. Joka esimerkiksi ei erota ja anna päteä sen, mikä Sana on osoitettu miehelle ja mikä naiselle, ei ole käsittänyt asiaa tai ei ehkä lainkaan halua tietää sitä oikealla tavalla. Jumala tarkoittaa toki miestä, kun Hän puhuttelee häntä, ja naista, kun Hän puhuttelee häntä. Hän tarkoittaa aina sitä, mitä Hän sanoo, ja sanoo, mitä Hän tarkoittaa.
Veli Branham palaa takaisin alkuun, nimittäin 1. Mooseksen kirjaan, jota kutsutaan "Genesikseksi", mikä tarkoittaa "alkuperää - alkua", mistä löytyy myöskin kaiken pahan alku, "syntiinlankeemus" ja siihen liittyneenä ensimmäinen tottelemattomuus, ensimmäinen Jumalan Sanan rikkominen, ensimmäinen aviorikos jne. Hän selvittää, miten Eeva Aadamissa oli henkiruumiillisessa luomisessa (Luku 1) ja miten hänet luvussa 2 toisessa, maallisesti tapahtuneessa luomisteossa, otettiin ulos Aadamista ja johdettiin hänen luoksensa. Siinä tuodaan alusta alkaen meidän silmiemme eteen "pelastushistoria" ihmiskunnan historian keskellä: Kristuksen Morsian oli jo Lunastajassa, kun Hän oli henkiruumiissansa, mutta otettiin Hänestä ulos vasta kun Hän ilmestyi liharuumiissa ja täytti Golgatalla lunastuksen.
Tuossa saarnassa veli Branham esittää edelleen, että alussa luomisessa jokaista lajia oli vain "yksi pari", miehinen ja naisellinen. Tuodaan esiin ajatus, ettei alkuperäisellä luomisella ollut taipumusta syntiin, eikä sitä voitu kiusata (sivu 30). Sen tähden vihollinen valtasi naisen, jota ei alkuperäisessä luomisessa luotu itsenäisenä persoonana Aadamin rinnalla, vaan vasta myöhemmin otettiin ulos hänestä. Seuraavan käskyn Herra Jumala antoi Aadamille, kun Eeva vielä oli hänessä: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman." (1. Moos. 2: 15-17). Jumala oli puhunut Aadamin kanssa, vihollinen valitsi Eevan puhekumppaniksensa ja kietoi hänet pohdintoihin siitä, "mitä Jumala oli sanonut". Vielä tänäänkin vihollinen puhuu samat sanat monien suun kautta: "Olisiko Jumala tarkoittanut sitä…" ja "Olisiko Jumala todellakin sanonut…?", ja niin on vääristely jo tapahtunut. Jumala tarkoitti erikoista puuta, josta ei saanut syödä, "tiedon puuta"; vihollinen puhui "kaikista puista". Hän pysyi tosin aiheessa, mutta ei totuudessa.
Ensimmäisessä luomisvaiheessa olivat molemmat, niin miehinen kuin naisellinenkin, yhdessä hahmossa: "Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät." (1. Moos. 1:26-29). Vaikka koko luominen oli päätöksessänsä ja oli erittäin hyvä, ja Jumala seitsemäntenä päivänä lepäsi koko työstänsä, sen jälkeen kun Hän oli siunannut ja pyhittänyt seitsemännen päivän (1. Moos. 2: 1-3), sanotaan luku 2:5: "…eikä ollut ihmistä maata viljelemässä…" Vasta kun ihminen oli luotu liharuumiiseen, voitiin hänet vaivuttaa uneen ja ottaa hänestä Eeva. Tässä luonnollisessa ruumiissa voi ihminen suorittaa kaikki maalliset työt, mutta siinä hän lankesi, ja sen tähden täytyi Herran tulla tähän luonnolliseen ruumiiseen ja nostaa ja lunastaa meidät syntiinlankeemuksesta. Pelastaja tuli kaikissa kohden niiden kaltaiseksi, jotka tuli pelastaa. (Hebr. 2:17), jotta he voisivat täydellistämisessä tulla Hänen kaltaisiksensa (1. Joh. 3:12). Koska ensimmäinen siittäminen tapahtui "käärmeen" (Kaikissa raamatunkäännöksissä, alkaen hebrealaisesta ja kreikkalaisesta, saksankielistä lukuunottamatta, esitetään "käärme" miespuoliseksi. Me olemme päättäneet myöskin tehdä sen alkutekstin mukaisesti) viettelemisen kautta, on lihallisesti siitetty ihmiskunta joutunut "pahan" valtaan. Kain oli "pahan" lapsi (1. Joh. 3:12). "Isämeidän rukouksessa" me rukoilemme: "…päästä meidät pahasta…" Taivaan Herran täytyi tulla Hengen siittämisen kautta inhimilliseen ruumiiseen lunastaaksensa meidät aivan todellisesti ulos syntiinlankeemuksesta: ostaaksensa vapaaksi "pahan" vallasta.
Siinä hetkessä kun Eeva antautui käärmeen väitteisiin, joutui hän saatanan hallintaan. Sen jälkeen hän saattoi Aadamin saman vaikutuksen alle, missä hän itse oli, ja tempaisi hänet selvän käskyn rikkomisen kautta syntiinlankeemukseen. Jokaiseen naiseen, joka vaikuttaa mieheensä Jumalan Sanaa vastaan, sopii se, että hän Eevan tavoin on joutunut "pahan" innoituksen alle. Luonnollisestikin tapahtuvat sellaiset väittelyt kuten silloinkin kiistelynä siitä, "mitä Jumala on sanonut". Ilman että naiset huomaisivat sitä sellaisissa tilanteissa, vääristelee vihollinen heille Jumalan Sanan heidän päässänsä ja suussansa. Saatana käyttää aina petollisessa tarkoituksessa hyväksensä Jumalan Sanaa; myöskin meidän Herramme luokse hän tuli "on kirjoitettu" kanssa, sillä vain siten hän voi johtaa Jumalan lapset lankeemukseen. Jokainen valhehan on päälleen asetettu, vääristelty totuus. Meidän täytyy kuitenkin seurata meidän Herramme esimerkkiä ja myöskin kohdata hänet sanomalla: "On myöskin kirjoitettu". Saatana ottaa yksittäisiä raamatunkohtia kiusataksensa uskovaisia; me otamme koko Sanan vastustaaksemme häntä, kiusaajaa.
Jumala reagoi syntiinlankeemukseen suurella vihalla. Hän kirosi käärmeen, jolta siinä paikassa katosi ääni ja hahmo. Aikaisemmin se voi puhua ja kulkea pystyssä, mutta tuosta hetkestä lähtien sen täytyi matelijana kiemurrella maassa. Eevaa ei kirottu, vaan häntä tuli rangaistuksena muistuttaa hänen viettelemisestänsä sillä, että hänen täytyy synnyttää lapsensa kivulla. Jumala ei asettanut rangaistusta suuhun, vaan kohtuun, minne se kuuluukin. Häpeän peittäminen viikunapuun lehdillä — luonnollisestikaan ei omenapuun alla, josta Raamattu ei lainkaan puhu — tekee aivan selväksi, mitä tapahtui. Myöskään Aadamia ei kirottu, ainoastaan maaperä, jota hänen tuli viljellä. Hänen itsensä tuli syödä leipänsä kasvot hikisenä. Herran moite kuului: "…koska kuulit vaimoasi."
Syntiinlankeemuksesta lähtien koskee tässä ruumiillisessa tilassa myöskin uskovaisia heidän maallisen vaelluksensa aikana se, mitä Aadamille ja Eevalle sanottiin. Myöskin uskovaiset naiset synnyttävät lapsensa kivulla, ja miehet ruumiillisessa työssä kuivaavat yhä vielä hien otsaltansa. Vasta muuttumisessa on ruumiin lunastus löytävä täyttymyksensä. Siihen asti on ruumiillisesti niin uskovaisten kuin uskosta osattomienkin suhteen samoin — kaikilla on samat tarpeet ja vaikeudet.
Sen jälkeen kun paha oli tullut, antoi Herra Jumala siinä paikassa pelastuslupauksen, että "siemen" olisi tuleva vaimon kautta ja murskaava käärmeen pään. Saatana tuli siemenensä kanssa Eevan kautta, Jumala siemenensä kanssa Marian kautta. Hän sanoi, vihollista puhutellen: "Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän." (1. Moos. 3:15).
Syntiinlankeemuksen kautta, niin veli Branham esittää, oli ohitse alkuperäinen alku, johon Jeesus, meidän Herramme Matt. 19 viittaa, kun Hän sanoi: "…mutta alussa ei niin ollut." Lankeemuksen jälkeen, niin korostaa jumalanmies, tarvittiin toinen liitto, joka lopetti miehen ja naisen tasavertaisuuden. Lainaus: "Tarkatkaa nyt. Nyt, alun jälkeen, alun jälkeen, kun aika alkoi — sitä ennenhän oli iankaikkisuus, silloin se oli ohitse. Sen jälkeen kun syntiinlankeemus oli tullut Eevan kautta, syntiinlankeemuksen jälkeen oli välttämätöntä tehdä toinen liitto. Tämä on tyrmistyttävä teitä, mutta minä olen näyttävä teille Kirjoitukset, osoittaakseni teille, että tämä on totuus. Huomatkaa: Syntiinlankeemuksen jälkeen! Jeesus sanoi, että Jumala alussa loi yhden kutakin, mutta nyt, lankeemuksen jälkeen me menemme ulos siitä. Ensimmäinen liitto oli tasavertainen. Mutta nyt, lankeemuksen jälkeen tehtiin toinen liitto. Nyt hän ei enää ollut hallitsija miehen kanssa. Molemmat tarvitsivat eri liiton." (sivu 35).
Tasavertaisuus, miehen ja naisen tasa-arvoisuus oli siten ohitse, ja Jumala itse asetti Aadamin Herraksi vaimonsa ylle: "Ja hän on sinua vallitseva/oleva sinun Herrasi!" Siinä ei ole uskovaisten naisten kohdalla myöskään Uudessa Testamentissa mikään muuttunut, vaikka niin monet heistä, äänekkäästi tai hiljaa sanovat: "Teillehän se kyllä sopisi niin." Paavali kirjoittaa: "Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää." (1. Kor. 11:3). Tämä on yhä vielä jumalallinen järjestys uskovaisia varten. Todella uskovainen nainen, joka oikealla tavalla ottaa asemansa, alistuu koko sydämestänsä osaansa. Mutta jos hän irtautuu miehen hallinnasta, niin hän raamatullisesti puhuen irtautuu päästänsä ja tulee sanan varsinaisessa merkityksessä "päättömäksi".
Syntiinlankeemuksessa oli ohitse "alku", johon Jeesus viittasi. Lainaus: "Tarkatkaamme, mitä Jeesus sanoi, kun Hän puhui siitä: 'Alussa ei niin ollut.' Nyt ei enää ole siten kuin oli alussa. Nyt on alun jälkeen. Nyt on kaksinkertainen liitto. Ensin oli vain yksi liitto. Aadam ja Eeva olivat tasavertaiset; yksi mies, yksi nainen. Sitten nainen teki syntiä. Mitä hän teki sen kautta? Hän syöksi kaiken kuolemaan, ja sen tähden Jumalan täytyi tehdä liitto, toinen liitto. Se on tässä 1. Moos. 3:16. Jumala teki toisen liiton… Siten oli alku lopussa, eikö vain?" (Sivu 36).
Kyllä, nyt veli Branham esittää meille ensi silmäyksellä jotakin käsittämätöntä, mikä kuitenkin halukkaalla jatkotarkastelulla terveellisen järkytyksen jälkeen vaikuttaa hyvää tehden ja auttaen. Lainaus: "Katsokaahan, nyt, alun jälkeen tuotiin jotakin muuta. Tämä on järkyttävä teitä… Kun kaksinkertainen liitto tehtiin miestä ja naista varten seksin kautta — (Sehän oli täysin eri liitto; ei alkuperäinen liitto, vaan toinen liitto) —, mitä tuotiin nyt? Polygamia — moniavioisuus kaikessa… Toinen liitto merkitsee: yksi miespuolinen, monia naispuolisia…"
Tämä sanotun mukaisesti ylenmääräisesti järkytti meitä; sitä emme olleet odottaneet. Tässä ei kuitenkaan ole kysymys moniavioisuuteen johtamisesta, vaan raamatullisesta oikaisusta. Veli Branham esittää Kirjoituksista ja opettaa, mitä Jumalan Sana todistaa: että nimittäin naisen ja miehen asema ovat erilaiset.
Tällä perustuksella hän jatkaa todellisella Jumalan vakavuudella, minkä jopa huomaa hänen äänestänsä: "Tarkatkaa nyt! Älkää kadottako tätä nyt! Antakaa sen painua syvälle sydämeenne. Mutta ei yhdelläkään näistä naisista voinut olla enempää kuin vain yksi aviomies. Mies on alkuperäinen luotu, ei nainen. Ei yhdelläkään näistä naisista voinut olla toista aviomiestä, mutta tuolla yhdellä aviomiehellä voi olla 1000 vaimoa. Tämä on Näin sanoo Herra. Tämä on Raamattu." (sivu 38).
Eikö Paavalikin korostanut samaa ajatusta vaimoa ajatellen? "Luetteloon otettakoon ainoastaan semmoinen leski, joka ei ole kuuttakymmentä vuotta nuorempi ja joka on ollut yhden miehen vaimo…" (1. Tim. 5:9). Myöskin on aivan yksiselitteisesti kirjoitettuna naisesta: "Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista. Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle." (Room. 7: 2-3). Nainen on sidottu vihkilupaukseensa niin kauan kuin mies elää, ja jos hän rikkoo sen, kohdistuu häneen syyllisyystuomio. Myöskin teksti 1. Kor. 7: 39 vahvistaa sen. Olisiko Jumala unohtanut jotakin? Tai jopa tehnyt väärin? Varmastikaan ei.
Sama Paavali jatkaa ja kirjoittaa nuoremmista leskistä, että heidän tulee jälleen mennä naimisiin (1. Tim. 5:14). Miehen ja naisen erilainen asema tulee julki myöskin seuraavassa sanankohdassa, johon veli Branham edelleen viittaa. Lainaus: "Matt. 5: 32. Tarkatkaapa nyt, olkaa hyvät. Tämän tulee vahvistaa ajatus yhdestä ja monista… 'Mutta minä sanon teille: Joka hylkää vaimonsa —muuten kuin saastaisen sukupuolielämän tähden— on syyllinen siihen, että sitten hänen kanssansa tehdään aviorikos, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin'." (S. 41). Tässä meidän täytyy jälleen tarkoin nähdä, ketä puhutellaan ja kenestä todella on kysymys.
Siitä syystä ei saanut mies, jos hän oli ojentanut vaimollensa erokirjeen, joka oli asiakirjana siitä, että nainen jälleen voi mennä naimisiin, ja oli tullut toisen aviovaimoksi, edes toisen miehen kuoleman jälkeen ottaa häntä jälleen vaimoksensa, koska hän oli saastunut (5. Moos. 24: 1-4). "Sanottu on: Jos mies lähettää pois vaimonsa ja tämä menee hänen luotansa ja joutuu toisen miehen vaimoksi, saako se mies enää tulla hänen luokseen? Eikö se maa tule saastutetuksi?" (Jer. 3:1). Niin tarkoin Jumala suhtautuu siihen myöskin tässä tilanteessa.
Joku saattaisi nyt huudahtaa: "Jumalan miehet Uudessa Testamentissa, Paavali ja Branham, tämähän on kaiken huippu! Minne jää sitten vanhurskaus? Meillähän on toki tasa-arvoisuus!" Se pitää paikkansa. Ajanhengen toteuttama tasa-arvoisuus korottaa naisen jopa miehen yläpuolelle, ja sen sijaan että mies hallitsisi naista, hallitsee nainen häntä, sanoi profeetta. Jumalan Henki kuitenkin asettuu ajan suuntausta vastaan, kunnes kaikkien Sanassa pyhitettyjen naisten kohdalla on käytännössä aikaansaatu alamaisuus miestä kohtaan, ja miesten kohdalla alamaisuus Kristusta kohtaan, ja samana muuttumaton jumalallinen järjestys on ennalleen asetettu.
Veli Branham viittaa myöskin apostoli Paavalin Sanaan 1. Tim. 2: 9-15, ettei kenenkään naisen sallita opettaa tai vallita miestä. Sen jälkeen kun Eeva oli asettunut ja suostunut tuon vaikutuksen alle — saatanan valtaan, alkoi hän vaikuttaa Aadamiinkin, kun tämä lopulta teki sen, mitä nainen halusi, ja rikkoi Jumalan käskyn. Siten syntyi Jumalaa pilkkaava ja Jumalan järjestyksen tuhoava syntiinlankeemus ja jatkaa kaikissa niissä, jotka eivät mukaudu jumalalliseen säädökseen. Apostolin perustelu alistumiselle kuuluu: "Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva; eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen." (jakeet 13-14). Sitten hän luo yhteyden 1. Kor. 14 kanssa ja korostaa, kuten Paavalikin aivan "lainomaisesti", että naisten tulee vaieta ja pysyä alamaisuudessa, "… niinkuin lakikin sanoo!" (jae 34). Vanhanaikaistako? Vanhatestamentillistako? Naisvihaako? Ei. Vaan siten, kuin aina samana pysyvä Jumala on säätänyt iäti pätevässä laissansa! Herra Jeesus tuli, ei tehdäksensä tyhjäksi käskyjä ja lakia, vaan täyttääksensä ne. Hän sanoi: "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut." (Matt. 5: 17-18). Mitä Hän kerran on sanonut, pätee ainaisesti.
Näin todellakin kulkee jumalallinen järjestys samana pysyen niin Vanhassa- kuin Uudessakin Testamentissa. Vielä 20. vuosisadalla Jumala sanoo saman kuin kuusi-, neljä-, tai kaksituhatta vuotta sitten. Ketä tämä ei miellytä, se asettuu siten nykyaikaisten ihmisten tasolle, jotka ilman suuntaa kulkevat omaa tietänsä tuhoa kohti. Meidän täytyy esittää itsellemme kysymys, että miten olisi, jos Jumala kerran olisi sanonut jotakin ja sitten toisella kertaa jotakin muuta? Silloin Hän ei toki olisi Jumala, joka iankaikkisuudessa saattoi tehdä ihmiskunnan kanssa suunnitelman, jonka Hän pelastushistorian kuluessa toteuttaa ja nyt vie päätökseensä! Kuinka Hän muuten saattaisi yhteneväisesti tuomita kaikki Sanansa mukaisesti?
Lainaus: "Nyt me näemme miten koko kuva avautuu edessämme. Siinä se on teillä! Sen tähden Jumala ei salli hänen opettavan, ei salli hänen tehdä mitään seurakunnassa, kuin vain istua hiljaa peitetyin päin." (sivu 34) Kovaa, rakkaudetonta puhettako? Kuka voi sitä kuulla? Kuka sietää sitä? Kuka loukkaantuu siihen? Kuka ottaa sen kiitollisena vastaan ja kulkee eteenpäin? Uudessa Testamentissa ei ole mitään Jumalan asettamia apostolinnojen, profetinnojen, evankelistinnojen, opettajattarien ja pastorinnojen virkoja. Mutta niin kuin neljännessä kirjeessä kerrotaan, on olemassa nainen "Iisebel", joka esiintyy "profetissana" ja toimii "opettajattarena" (Ilm. 2:20). Jumala nuhteli tuon seurakunnan enkeliä ankarasti, koska hän antoi tämän naisen toimia. Niin Hän tekee vielä tänäänkin.
Jo profeetta Hesekielin täytyi astua noita naisprofeettoja vastaan, kun hän ensin oli saattanut häpeään väärät profeetat ja heidän tekemisensä (Hes. 13). Herra käski häntä: "…käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta…". Noita naisia, jotka vielä taitavammin ja ovelammin harjoittivat sitä, puhutellaan "voi!" -sanalla. "Voi niitä naisia, jotka sitovat taikasiteet kaikkiin ranteisiin…", jotka räätälöivät kaiken jokaiselle sopivaksi! Ennusteluinensa he sitovat sieluja, jotka he väärällä innoituksella tappavat, nimittäin käärmeen myrkyllä, joka siihen sisältyy, koska se siinä tapauksessa ei olekaan ennustamista, vaan ennustelua. Ennustelu voi myöskin pitää paikkansa, mutta toinen on Jumalasta ja toinen paholaisesta (katso Apt. 16: 16-18; Apt. 21: 7-14 jne). Hengen vaikuttamassa, seurakunnalle osoitetussa ennustuksessa on aina kolme päätunnusmerkkiä: rakentuminen, kehotus ja lohtu (1. Kor. 14:3). Kaikki, mikä tulee Jumalasta, johtaa Hänen luoksensa ja yhdistää meidät Hänen kanssansa, ei Hänen käyttämiensä astioiden kanssa. Väärät profeetat ja erikoisesti naisprofeetat tunnetaan siitä, että he tosin puhuvat Jumalasta, esiintyvät siinä erikoisen hengellisesti, mutta näennäisen lahjansa kautta sitovat ihmiset itseensä ja tekevät heidät riippuvaisiksi heidän ennustuksistansa ja niin sanotuista "henkilökohtaisista ilmestyksistä".
Näin sanoo Herra sellaisille naisille, joita aina on ollut ja jotka aikaansaivat sen, että kaikki, jotka uskoivat heitä — pankaamme merkille: lahjan kantajattarina —, tulivat saman saatanan kirouksen alle, missä he itse ovat. "…sentähden ette enää saa petosnäkyjä nähdä ettekä ennustella ennustelujanne, vaan minä pelastan kansani teidän käsistänne; ja te tulette tietämään, että minä olen Herra." (Hes. 13:23). On toki kauhistuttavaa, että sellaiset naiset, jotka eivät kunnioita Sanaa, vielä näkevät näkyjä, jotka ovat valheenhengen vaikuttamia! Asianomaiset eivät lainkaan huomaa sitä, eikä myöskään sitä, että heidän ennustamisensa yhteydessä petosnäkyihin on ennustelua, ja siten "hyväuskoiset" uskovaiset lumotaan mitä hurskaimmalla tavalla ilman että he olisivat tietoisia siitä. Kukaan ei olettaisi, että sellaiset hengellisesti esiintyvät "lahjankantajattaret" ovat suoranaisesti vihollisen käyttämiä harhaanjohtamiseksi ja tuhoamiseksi seurakunnassa. Tämä menee takaisin Eevaan, joka antoi vihollisen pettää itseänsä ja siten tuli hänen välineeksensä pilataksensa Jumalan alkuperäisen suunnitelman lastensa kanssa.
On tosin myöskin vääriä inspiraatioita, jotka voivat tulla jokaisen ylle, kuten tapahtui Pietarin kohdalla, joka halusi antaa Herralle inhimillisesti hyvän neuvon ja halusi säästää hänet kärsimyksiltä. Pietari asettui Hänen rinnallensa ja sanoi: "'Jumala varjelkoon, Herra, älköön se sinulle tapahtuko.' Mutta hän kääntyi ja sanoi Pietarille: "Mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten." Pietari ei kuitenkaan halunnut keksityillä näyillä tai ennustuksilla vaikuttaa Herraan, niin kuin on "Iisebelien" ja väärien profeettojen suhteen tähän päivään asti — hän ei vain yksinkertaisesti ollut valvova tuossa hetkessä ja joutui hyvää tarkoittavan mutta väärän innoituksen alle.
Meidän kaikkien täytyy olla valvovia, ensimmäisestä viimeiseen asti. Joka kerta kun sanotaan jotakin, mikä ei ole sopusoinnussa Pyhien Kirjoitusten todistuksen kanssa, on kysymys väärästä innoituksesta, aivan samantekevää kenen ja kenen suun kautta vihollinen tuolla hetkellä puhuu. Sana on ainaisesti yksin pätevä mittapuu. Mikä on Jumalan Hengen vaikuttamaa, pitää aina yhtä Pyhien Kirjoitusten kanssa. Kaikki muu on hurskasta petosta väärän innoituksen kautta. Ei milloinkaan aikaisemmin ollut henkien erottamisen lahja niin tarpeellinen kuin tässä eksyttävässä ajassa, missä väärä on niin samankaltaista oikean kanssa, että, jos mahdollista, jopa valitutkin vedettäisiin mukaan uskonnollisiin eksytyksiin.
Mitä tulee palvelustehtäviin, niin on ne todellakin annettu veljille seurakunnan rakentumiseksi (1. Kor. 12: 28; Ef. 4:11 jne). Paavali käskee naisia, joilla on lahjoja, rukoilemaan tai ennustamaan, jolloin on kysymys innoituksesta ja mikä sen tähden myöskin täytyy koetella, koska paholainen juuri silloin helpointen saa heidät valtaansa, peittämään päänsä eikä nostamaan nenäänsä pystyyn, sillä hengellinen ylpeys käy lankeemuksen edellä uskovaistenkin kohdalla. Pitkät hiukset palvelevat heitä peitteenä erikoisissa rukouskokouksissa, missä he käyttävät lahjoja (1. Kor. 11: 5,15), mutta pätevät myöskin merkkinä käytännössä toteutetulle alamaisuudelle ja raamatulliseen järjestykseen alistumiselle seurakunnassa enkelien tähden, jotka ovat Herran asettamia Jumalan lähettiläitä (jae 10). Sana "enkeli" ja "lähettiläs" ovat alkutekstissä samat. Ja kun on kirjoitettuna, että jotkut ovat majoittaneet enkeleitä tietämättä sitä (Hebr. 13:2), niin silloin ei siellä ollut Gabriel eikä Miikael, vaan Paavali tai Pietari tai joku muu Herran palvelija vieraana. Ilmestyskirjassa on seitsemän kertaa kirjoitettuna: "…ja …seurakunnan enkelille kirjoita…" — lähetille, jonka Jumala on asettanut. Todelliset Jumalan palvelijat ovat lähettiläitä Kristuksen sijasta (2. Kor. 5).
Veli Branham käyttää paavalilaista todistelua ja käyttää apostolin ilmaisua: "Sillä mies ei ole alkuisin vaimosta, vaan vaimo miehestä; eikä miestä luotu vaimoa varten, vaan vaimo miestä varten. Sentähden vaimon tulee pitää päässään vallanalaisuuden merkki enkelien tähden." (1. Kor. 11: 8-10). On toivottavaa, että kaikilla on tarvittava kunnioitus Jumalan ja Hänen Sanansa, hänen lähettiläidensä ja julistetun sanoman edessä. Jokaisen Jumalan Sanan, myöskin tämän "vallan merkistä" ja mitä meille on tallennettu tätä aihetta varten, täytyy olla meille aivan yhtä pyhää ja sitovaa kuin jokaisen muunkin Jumalan Sanan. Jumalan ihminen elää jokaisesta sanasta, joka on lähtenyt Jumalan suusta. Meidän täytyy olla valmiita kulkemaan koko tie meille alkukristillisyydessä jätetyissä jalanjäljissä. Pyhä Henki johtaa ja vaikuttaa aina samalla tavalla.
Mies ei voi rikkoa omaa avioliittoansa. Hän tulee avionrikkojaksi, jos hän tunkeutuu johonkin toiseen avioliittoon, eli asettuu yhteyteen naimisissa olevan naisen kanssa, joka siten omalta osaltansa tulee avionrikkojaksi. Jumala on säätänyt avioliiton pyhäksi asiaksi ja asettanut sen erikoisen suojan alaiseksi. Kymmenestä käskystä on kaksi aivan erikoisella tavalla osoitettu miehille: "Älä tee huorin!" ja "Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa." Tämä on aivan yhtä raskas rikos kuin syntiinlankeemus. Sen tähden Jumala käski: "Jos joku tavataan makaamasta naisen kanssa, joka on toisen miehen aviovaimo, niin kuolkoot molemmat, sekä mies, joka makasi vaimon kanssa, että vaimo. Poista paha Israelista." (5. Moos. 22:22). Tästä rikkomuksesta oli kuolemanrangaistus, niin kuin myöskin 3. Moos. 20:10 on kirjoitettuna: "Jos joku tekee aviorikoksen toisen miehen vaimon kanssa, jos hän tekee aviorikoksen lähimmäisensä vaimon kanssa, niin heidät, sekä avionrikkojamies että -nainen, rangaistakoon kuolemalla."
Mitä tulee aviorikokseen, niin jatkaa profeetta saarnassa edelleen (sivu 39), että toisen aviovaimo myöskin ei-juutalaisissa kansoissa ja uskonnoissa on koskematon. Näin on vielä tänäänkin luonnonkansojen ja heimojen keskuudessa, jotka eivät osaa lukea tai kirjoittaa. Kun Abimelek, pakanallinen kuningas, aikoi ottaa vaimoksensa Saaran, jota hän piti Aabrahamin sisarena, puhui Herra hänelle unessa: "Niin anna nyt miehelle hänen vaimonsa takaisin, sillä hän on profeetta, ja hän on rukoileva sinun puolestasi, että saisit elää. Mutta jollet anna häntä takaisin, niin tiedä, että olet kuolemalla kuoleva, sinä ja kaikki sinun omaisesi." (1. Moos. 20:7). Kuningas seurasi epäröimättä Jumalan käskyä.
Salomo, jolla tunnetusti oli monia vaimoja ja jolle profeetta Naatan antoi nimen Jedidja (2. Sam. 12:25), mikä merkitsee "Herran lemmikki", sanoi: "Joka vaimon kanssa avion rikkoo, on mieletön; itsensä menettää, joka niin tekee. Hän saa vaivan ja häpeän, eikä hänen häväistystään pyyhitä pois." (Snl. 6: 32-33). Jumala on liittänyt aviorikokseen pysyvän häpeän, ja miehiä, jotka ovat tekemisissä jonkun toisen vaimon kanssa, kutsutaan mielettömiksi. Jeesus, meidän Herramme, kärjisti asiaa vielä sanoessansa, että jo himoitseva katse jonkun toisen aviovaimoon on sydämessä tehty aviorikos (Matt. 5: 27-28).
Johannes Kastaja esitti ankaria syytöksiä Herodesta vastaan, koska hän oli ottanut vaimoksensa veljensä aviovaimon, mikä oli jopa verihäpeä. Hän ei profeettana voinut olla diplomaatti, vaan hänen täytyi julistaa Jumalan Sana, joka kuuluu: "Älä paljasta veljesi vaimon häpyä; se on sinun veljesi häpy." (3.Moos. 18:16).
Vaikka veli Branham puhuu lopunajan seurakunnalle, mainitsee hän jumalanmiehiä Vanhasta Testamentista kuten Aabraham, Jaakob ja muita. Lainaus: "Katsokaa Jaakobia, josta esi-isät ovat peräisin. Hänellä oli melkein tusina vaimoja. Hän nai kaksi sisarta ja hänellä oli laillisia sivuvaimoja, joiden kanssa hän eli. Jotkin esi-isistä syntyivät näistä sivuvaimoista." Jaakob ei tehnyt mitään aviorikosta, sen teki Daavid, kun hän otti vaimoksi Batseban, Uurian aviovaimon. Jumalanmies sanoo sellaisten selvitysten jälkeen yksinkertaisesti: "Katsokaahan, teidän täytyy antaa Sanan jatkua suoralinjaisesti."
Paavali käsitteli 1. Kor. 5 kauhistuttavaa tapausta, missä eräs mies oli tekemisissä isänsä vaimon kanssa. Siitä on varoittavasti kirjoitettuna: "Älä paljasta äitipuolesi häpyä, se on sinun isäsi häpy." (3. Moos. 18:8). Tämä mies ei ainoastaan tehnyt syntiä, vaan hän veti kirouksen yllensä, sillä se mitä hän teki, kuuluu itsensä Jumalan kiroamiin asioihin: "Kirottu olkoon se, joka makaa äitipuolensa kanssa, sillä hän nostaa isänsä peitteen." (5. Moos. 27:20).
3. Mooseksen kirjassa, erikoisesti luvut 18-20, ja myöskin muissa kohdissa luetellaan rikoksia, jotka sulkevat ulos Jumalan valtakunnasta, koska ne eivät vastaa ihmisen jumalallista pyhitystä, jota ilman kukaan ei voi nähdä Herraa (Hebr. 12:14). Niihin kuuluu muun muassa saastainen sukupuolielämä (Unzucht, fornication), mikä on miesten ja naisten kanssakäyminen eläinten kanssa, samoin kuin luonnonvastainen miesten yhdessäolo miesten ja naisten yhdessäolo naisten kanssa, niin kuin Paavali selvästi käsittelee aihetta Room. 1. Luvussa. "Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus. Älä sekaannu mihinkään eläimeen, ettet siten itseäsi saastuttaisi. Älköönkä nainen tarjoutuko eläimelle pariutuaksensa sen kanssa; se on iljettävyys." (3. Moos. 18: 22-23). "Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti." (Room. 1:26-27). "…samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta." (Juuda 7).
Niin kuin meidän Herramme itse ennusti, on aikojen lopulla oleva niinkuin Nooan ja Sodoman ja Gomorran päivinä; aivan virallisesti esitetään oikea vääränä ja väärä oikeana: homoseksuaaleja vihitään jopa kirkollisesti; lesbopareja siunataan. Massatiedotusvälineissä mainostetaan sitä, kun taas avioliitolle sellaisena kuin Jumala on sen säätänyt ja samalla perheelle ei enää suoda sitä tilaa mikä sille kuuluu yhteiskunnassa. Siten syntyy päivien lopulla täydellinen kaaos, kuten veli Branham sanoi — "Saatanan Eeden". Vain todelliset uskovaiset pääsevät pakoon ajanhenkeä ja asettuvat Pyhän Hengen johdatuksessa kaikilla elämän alueilla Jumalan Sanan alle.
1. Kor. 6 sanotaan: "Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa." (9-10). Jo esitetty lista niistä, jotka suljetaan Jumalan valtakunnan ulkopuolelle, niin kuin myöskin muissa raamatunkohdissa laajasti kuvataan, on suuri. Kenenkään ei tulisi katsoa vain tähän yhteen kohtaan, jota me juuri käsittelemme, vaan käydä lävitse koko syntirekisteri itsetutkistelussa ja aivan rehellisenä kaikki näkevän Jumalan edessä katsoa Sanan peiliin.
Näin sanoo Herra: "Pyhittäkää siis itsenne ja olkaa pyhät; sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne. Ja noudattakaa minun käskyjäni ja pitäkää ne. Minä olen Herra, joka pyhitän teidät." (3. Moos. 20: 7-8; 1. Piet. 1: 13-19). Kun meidän Herramme Jeesus lausuu ylipapillisessa rukouksessansa: "Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus." (Joh. 17:17), niin hän tarkoittaa sillä myöskin sitä Sanaa, mitä me tässä tarkastelemme, minkä Hän on antanut meille mukaan matkalle maallista elämää varten.
Jumala on halunnut sopusointuisen avioliiton. Jos avioliitossa tulee hallita sopusoinnun, niin täytyy edellytysten jo aikaisemmin olla olemassa. Vielä naimattomille nuorille miehille apostoli kirjoittaa ohjeista, mitkä hän "Jumalan käskystä" on antanut: "Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta, että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa, ei himon kiihkossa niinkuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne; ettei kukaan sorra veljeänsä eikä tuota hänelle vahinkoa missään asiassa, sillä Herra on kaiken tämän kostaja, niinkuin myös ennen olemme teille sanoneet ja todistaneet. Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen. Sentähden, joka nämä hylkää, ei hylkää ihmistä, vaan Jumalan, joka myös antaa Pyhän Henkensä teihin." (1. Tess. 4: 3-8).
Sen jälkeen kun Herra on puhunut selvää kieltä avioliitosta, avioerosta ja jälleen naimisiin menemisestä, me luemme: "Opetuslapset sanoivat hänelle: 'Jos miehen on näin laita vaimoonsa nähden, niin ei ole hyvä naida.' Mutta hän sanoi heille: "Ei tämä sana kaikkiin sovellu, vaan ainoastaan niihin, joille se on suotu. Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi." (Matt. 19:10-12). Jos nämä kolme tilannetta eivät koske jotakin nuorta miestä, niin silloin hänen ei tulisi laiminlyödä vastuun ottamista elämästä, ja hänen tulisi veljenä Kristuksessa naida joku samanmielinen sisar Kristuksessa. Nuoret veljet, jotka laiminlyövät avioliittoon menemisen, joutuvat aivan luonnostaan ennemmin tai myöhemmin ruumiilliseen hätään. Jumala toki tietää, miksi hän on antanut avioliiton. Sen tähden on kirjoitettuna: "…sillä parempi on naida kuin palaa." (1. Kor. 7).
Veli Branham oli juuri se, joka nuorille veljille, jotka ovat tämän ratkaisun edessä, sanoi ajatuksenmukaisesti eräässä saarnassa: Vasta sitten, jos et enää voi olla tai elää ilman häntä, haluaisit ottaa hänet sisääsi, tiedät että hän on se oikea. Tämä muistuttaa minua niistä kahdeksasta luvusta, jotka Salomon Korkeaveisussa kuvaavat morsius- ja avioliittotilaa. Luvun 8 jakeissa 6-7 tuodaan kiintymys toisiinsa esiin seuraavasti: "Pane minut sinetiksi sydämellesi, sinetiksi käsivarrellesi. Sillä rakkaus on väkevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus, sen hehku on tulen hehku, on Herran liekki. Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa, eivät virrat sitä tulvaansa upottaa. Jos joku tarjoaisi kaikki talonsa tavarat rakkauden hinnaksi, häntä vain halveksuttaisiin."
Tytön tulisi myöskin tarkata sitä, että hän odottaa niin kauan kunnes tulee se oikea, jonka kanssa hän voi jakaa koko elämänsä — luonnollisesti ei kuitenkaan niin kauan että hänen nuoruudenkukoistuksensa on ohitse (1. Kor. 7:36). Hänen ei tulisi lähteä mihinkään seikkailuihin, vaan viedä nuoruudenkukoistuksensa avioliittoon, mistä hänen miehensä koko elämän ajan on hänelle kiitollinen. Se saattaa kuulostaa vanhanaikaiselta, mutta se tuottaa elinaikaisen onnen.
Meidän aikaamme asti oli yleistä, että tyttö jäi vanhempiensa kotiin siihen asti että itse avioitui ja perusti oman perheensä. Nykyinen suuntaus kuitenkin johtaa siihen, että vanhempain koti jätetään niin varhain kuin mahdollista, itsenäistytään, seistään omilla jaloilla ja siten pyritään itsenäiseen, riippumattomaan elämään, mikä ei välttämättä ollenkaan johda kaksinoloon. Tässä kohden on oikeutettu kysymys, että onko sellainen tyttö sitten myöhemmin aviovaimona kykenevä olemaan miehellensä alamainen ja sopeutuva sopusointuiseen avioelämään.
Kun on kysymys häistä ei liiallinen kiire ole ollenkaan paikallaan, koska on kysymys koko elämää koskevasta ratkaisusta. Molempien tulisi omalla kohdallaan jo etukäteen selvittää se, onko olemassa aito yksimielisyys uskonkysymykset mukaan lukien. Täytyy olla siten kuin Herra Jumala itse on sanonut: "Minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva." Vasta silloin tulee varmuus siitä, että Jumala todella on liittänyt yhteen kaksi ihmistä koko elämän ajaksi.
Jumalalla on vieläkin enemmän sanottavaa, myöskin miehille. "Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä." (Ef. 5:25)."Samoin te, miehet, eläkää taidollisesti (järkevästi) kukin vaimonne kanssa, niinkuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta…" (1. Piet. 3:7). Miehet ovat taipuvaisia järjettömyyteen ja sen tähden niin mieleenpainuva kehoitus elää järkevällä tavalla vaimonsa kanssa ja kunnioittaa häntä, eikä käsitellä häntä ovimattona tai palvelustyttönä.
Naisten tulisi antaa lahjoittaa itsellensä olemus, joka on viehättävä (1. Piet. 3), mikä vetää miestä puoleensa. Naisen käsissä on luoda kotiinsa taivaallinen ilmapiiri maan päällä, jossa mies ja lapset tuntevat olonsa hyväksi. Jos hän ei ole tarkkaavainen ja häntä koskee se, mitä Raamattu sanoo toraisesta vaimosta, voi hän tehdä oman kotinsa helvetiksi ja tuhota niin avioliiton kuin perheenkin.
Edelleen apostoli tuo selvästi esiin: "Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoansa kohtaan, ja samoin vaimo miestänsä kohtaan. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa." Siten on Jumala säätänyt aviollisen, sydämessä toisiinsa sitoutuneen, ruumiissa toteutuneen "tasa-arvoisuuden" sopusoinnussa, niin kuin Hän itse sanoi: "…ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." (Matt. 19:5). Paavali liittää tässä annettuun "peruslakiin" avioliittoa varten vielä seuraavaa: "Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi, niin että olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas tulisitte yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden." (1.Kor. 7: 3-6). Voi sitä miestä tai naista, joka yhtäkkiä avioliitossa jälleen haluaa ottaa ruumiinsa omaan valtaansa! Naimattomat voivat pitää ruumiinsa vallassansa, mutta eivät enää naimisissa olevat, sen todistaa tekstimme. Vain jos molemmat todella käytännössä noudattavat myöskin tätä sanaa, on maalliseen ja jumalalliseen rakkauteen perustuva avioliitto mahdollinen.
Jos jompi kumpi, mies tai vaimo, ilman keskinäistä sopimusta vetäytyy pois, niin se on selvä Sanan rikkomus ja suunnattu aviopuolisoa vastaan. Joka on sitä mieltä, että olisi kuitenkin mahdollisuus saada vetäytyä pois toisesta ja tuo esiin jopa perusteita sille, sitä vaaditaan täten osoittamaan se Kirjoituksista. Kukaan ei tule erikoisen pyhäksi tai paremmaksi, jos hän vetäytyy pois aviopuolison luota, vaan ennemminkin rikotaan sitä vastaan, mitä Pyhät Kirjoitukset ovat säätäneet avioelämää varten. Avioliitossa ei ole mitään epäpyhää, ei mitään hyljättävää. Avioliitossa ei kukaan voi tehdä mitä haluaa. Täytyy ottaa toinen huomioon kaikissa asioissa. Armo merkitsee sitä, että myöskin aviollisessa yhteiselämässä pysytään Sanan puitteissa.
Jo Eedenin puutarhassa Herra Jumala sanoi naiselle: "…mieheesi on sinun halusi oleva!" Miehen kohdalla tämä asia on aivan luonnollinen ja itsestään selvä; hänestä ei sitä tarvitse erikseen sanoa, sillä hänet on varustettu luonnollisella lisääntymisvietillä. Sen tähden on kirjoitettuna, että nainen luotiin miestä varten. Hänelle annetaan syvällinen aviollinen yhteys palkkioksi hänen vaivoistansa päivittäisessä elämässä. Saarnaaja 9:9 sanotaan siitä: "Nauti elämää vaimon kanssa, jota rakastat, kaikkina turhan elämäsi päivinä, jotka Jumala on sinulle antanut auringon alla - kaikkina turhina päivinäsi, sillä se on sinun osasi elämässä ja vaivannäössäsi, jolla vaivaat itseäsi auringon alla."
Apostoli kirjoittaa edelleen niistä, jotka ottavat erikoisen vastuun naimisiin mennessään: "…joutuvat kärsimään ruumiillista vaivaa…" Näin on, mutta vaiva ei koskaan ole suurempi kuin Auttaja. "…mutta nainut huolehtii maailmallisista, kuinka olisi vaimolleen mieliksi, ja hänen harrastuksensa käy kahtaanne. Samoin vaimo, jolla ei enää ole miestä, ja neitsyt huolehtivat siitä, mikä on Herran, että olisivat pyhät sekä ruumiin että hengen puolesta; mutta naimisissa oleva huolehtii maailmallisista, kuinka olisi mieliksi miehellensä." (1. Kor. 7: 33-34). Joka menee naimisiin tietää toki, että kaksi tietä sulautuu yhdeksi yhteiseksi tieksi. Olo- ja makuuhuone, niin, koko olemassaolo suuntautuu "kaksinolon" mukaisesti. Avioliitossa ei ole mitään "sinkkuja", ei mitään omaa elämää.
Apostoli Pietari antaa jopa naisille, joiden miehet eivät ole oikealla tiellä, parhaan neuvon mitä ajatella saattaa: "Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin, kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa." (1. Piet. 3:1-2), ei siis motkotusta ja syyttäviä, ojentavia sanoja, vaan niin kuin Pyhät Kirjoitukset tekstissämme sanovat, käytännössä toteutuvaa vaellusta.
Paavali on ottanut huomioon myöskin tapauksen, missä aviopuoliso on uskosta osaton ja mahdollisesti eroaa: "Mutta jos se, joka ei usko, eroaa, niin erotkoon; veli ja sisar eivät ole semmoisissa tapauksissa orjuutetut; sillä rauhaan on Jumala teidät kutsunut." (1. Kor. 7: 12-16). Tässä tapauksessa ei ole mitään elinikäistä "orjuuttavaa sidonnaisuutta" sen paremmin veljelle kuin ei sisarellekaan. Niin kuin ihmisen elämässä tapahtuu, myöskin uskovaisten kohdalla, saattaa olla jokin väärä ratkaisu; se voi olla avioliiton solmiminenkin. Jos näin on tapahtunut, ei tulisi kohdella niitä, jotka siitä muutenkin kärsivät kuin joitakin pitaalisia. Heillä on jo taakkansa, minkä he joskus koko elämänsä ajan joutuvat kantamaan. Jos kuitenkin uskosta osaton puoli eroaa, on uskovainen vapaa, niin vaimo kuin mieskin. "Kunnes kuolema teidät erottaa" ei ole Raamatussa, mutta on kylläkin kirjoitettuna: "Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." (Matt. 19:6). On todellakin olemassa avioliittoja, joita aivan selvästi Jumala ei ole liittänyt yhteen. Sen tähden on korostus sanoilla: "Minkä Jumala on liittänyt yhteen…", sillä mitä Jumala tekee, on ainaisesti hyvin tehty!
Sama Jumala, joka salli miehen tietyistä, oikeutetuista syistä antaa vaimollensa erokirjeen: "Jos joku ottaa vaimon ja nai hänet ja vaimo ei häntä enää miellytä, sentähden että mies on tavannut hänessä jotakin häpeällistä, ja hän kirjoittaa hänelle erokirjan ja antaa sen hänen käteensä ja lähettää hänet pois talostaan" (5. Moos. 24:1), sama Jumala sanoo: "Sillä minä vihaan hylkäämistä, sanoo Herra, Israelin Jumala, ja sitä, joka verhoaa vaatteensa vääryydellä, sanoo Herra Sebaot." (Matt. 5: 31-32).
Mielivaltaista avioeroa verrataan Kirjoituksissa väkivaltatekoon aviopuolisoa kohtaan. Vuorisaarnassa meidän Herramme viittaa Sanaan 5. Moos. 24:1: "Joka hylkää vaimonsa, antakoon hänelle erokirjan", mutta jatkaa sitten: "Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin." (Matt. 5: 31-32).
Jumala suojelee miehen ilman raamatullista syytä jättämää vaimoa ja vetää miehen vastuuseen. Ihmiset tuomitsevat naisen väärän opetuksen perusteella, jos hän uudelleen menee naimisiin. Hän ei kuitenkaan tässä tapauksessa ole mitenkään syyllinen, vaan mies, joka on aikaansaanut sen, että hän on joutunut tähän tilaan ja hänen täytyy elää toisessa avioliitossa, mitä ei oltu ennalta ajateltu. Jumala toimii oikein, Hän vetää aina syyllisen vastuuseen, tässä tapauksessa entisen aviomiehen. Hän on vanhurskas kaikissa Sanoissansa ja pyhä kaikissa teoissansa.
Epäoikeutettu ero tai avioero on lunastusta ja anteeksiantamusta vastaan kohdistettu väkivaltateko, koska sen johdosta hyljätään risti ja sovitus. Jumalan lausuma vihollisuus sellaisena kuin se väkivaltaisella tavalla astui voimaan Eedenin puutarhassa, mutta joka ristillä poistettiin (Fil. 2), saatetaan silloin jälleen voimaan ja syntyy uusia syyllisyyksiä. Kaikkien lunastettujen kohdalla on kuitenkin varmaa se, että kaikki meidän velkamme ja syntimme pantiin Jumalan Karitsan ylle. Me olemme vapaita ja meillä on rauha Jumalan kanssa. Leppymättömyys ja syyttelyt osoittavat syntiinlankeemuksen jälkeisen tilan. Mutta lunastetut ja Jumalan kanssa sovitetut eivät kuitenkaan kanna itsessänsä mitään vihollisuutta, joka jopa yltää kuoleman taakse. Sehän olisi järjenvastaista. Joka ei anna anteeksi toiselle ja hylkää sovinnon, sen ei lainkaan tarvitse rukoilla anteeksiantamusta, sillä hänelle ei myöskään Jumala anna anteeksi: "Ja kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne. Mutta jos te ette anna anteeksi, niin ei Isännekään, joka on taivaissa, anna anteeksi teidän rikkomuksianne." (Mark. 11:25-26).
Joh. 8 mukaisesti kirjanoppineet ja fariseukset toivat Jeesuksen luokse naisen, joka oli saatu kiinni aviorikoksesta. He vetosivat siihen, mitä Mooses laissa oli käskenyt, nimittäin: "…että tuommoiset on kivitettävä. Mitäs sinä sanot?" Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellansa hiekkaan, kun herrasväki useaan otteeseen toisti saman kysymyksen. Lopulta Hän ojentautui ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä." Sitten Hän jälleen kumartui ja kirjoitti maahan. Kun Hän sitten nosti katseensa, olivat he kaikki kadonneet, ensimmäisestä viimeisen. "…ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka seisoi hänen edessään. Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: 'Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?' Hän vastasi: 'Herra, ei kukaan.' Niin Jeesus sanoi hänelle: 'En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee.'" Jos meidän aikamme uskovaisilla olisi edes niin paljon kunniantuntoa itsessänsä kuin tuohon aikaan oli sokeilla kirjanoppineilla ja fariseuksilla, niin he lukisivat Raamatusta, mitä Herra on kirjoittanut heitä varten ja osoittanut heille. He lähtisivät silloin pois häpeissänsä eivätkä enää esiintyisi toisten syyttäjinä. Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, läsnäolossa ei kukaan ole oikeassa; kaikki ovat tehneet syntiä, tavalla tai toisella rikkoneet käskyjä vastaan, ovat epäonnistuneet ja ovat vajavaisia Jumalan edessä.
Katumattomat ovat niitä, jotka aina vaativat toisilta katumusta ja nöyryyttä, käsittämättä ollenkaan, että yksin Jumalan Henki johtaa katumukseen — myöskin heidät itsensä. Sellaiset ihmiset eivät edes tunne Isämeidän rukousta, saati sitten ajattele sitä, että toteuttaisivat rukouksen: "…ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme!" (Matt. 6:12). Jokaisessa tapauksessa tulee tarkata sitä: joka kiistää toiselta lunastuksen, toimii vihamielisesti, häpäisee partnerinsa ja suorittaa hänelle mainemurhan. Jumala on rauhan Jumala ja antaa rauhan joka tilanteessa. Vihollinen hämmentää rauhattomat sydämet ja aikaansaa katkeruutta. Silloin heidän suunsa tulee avoimeksi haudaksi ja kieli myrkylliseksi käärmeen pistokseksi (Room. 3: 10-18 jne). Nämä ovat sellaisen ihmisen ilmeisiä tunnusmerkkejä, joka on antautunut vihollisen käsiin. Sellaisten leppymättömien kanssa, jotka usein toimivat jopa väärän ilmestyksen perusteella, ei useimmissa tapauksissa voi enää puhua, koska syyttäjä puhuu heidän kauttansa. He ovat väärän innoituksen alla, ovat sokaistuja eivätkä voi itsellensä mitään, eivät myöskään huuda Herraa avuksensa, ajattelevat olevansa oikeassa ja pysyvät omavanhurskaudessansa. Anteeksiantamus ja sovitus perustuvat jumalalliseen rakkauteen. Omahyväisyys ja vaatimukset perustuvat rakkaudettomuuteen ja sovittamattomuuteen. On aina esitettävissä kysymys: Mikä tarkoitusperä on sen puhumisen ja tekemisen takana, joka saattaa asian liikkeelle? Jos se on suunnattu Jumalan Sanaa vastaan, niin on varmaa, että saatana on alkanut tuhota.
Korinton seurakunnalle, jota oli kohdannut erikoinen tapaus, kuului Näin sanoo Herra: "Mutta naimisissa oleville minä julistan, en kuitenkaan minä, vaan Herra, ettei vaimo saa erota miehestään; mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa; eikä mies saa hyljätä vaimoansa." (1. Kor. 7: 10-11). Tämä on käsky molemmille, ei mikään kohtelias ehdotus, vaan "Näin sanoo Herra". Jos nainen on jo rikkonut tämän käskyn ja toteuttanut eron, silloin hänen täytyy jäädä yksin tai palata takaisin miehensä luokse. Jos mies on rikkonut sen, on hän vastuussa siitä. Mies, joka eroaa vaimostansa ilman raamatullista perustusta mennäksensä toisen kanssa naimisiin, on Jumalan edessä syyllinen.
Veli Branham tuo esiin, että erotapauksessa annetaan erilaiset määräykset naiselle ja miehelle. Lainaus: "1. Kor. 7:10 te näette, että Paavali käskee naista, joka on eronnut miehestänsä, pysymään naimattomana tai jälleen sopimaan miehensä kanssa, mutta ei menemään uudelleen naimisiin. Hänen tulee pysyä naimattomana tai jälleen sopia aviomiehensä kanssa. Hän ei voi mennä uudelleen naimisiin, hänen täytyy pysyä yksin. Mutta huomatkaa, että tätä hän ei sanonut miehestä. Katsokaahan, te ette voi tehdä Sanaa valheeksi. Alusta alkaen sukupuolisuuden laki moniavioisuuksinensa." (sivu 42).
Kun veli Branham puhuu moniavioisuudesta, niin hän ei tarkoita sitä, että miehellä voi olla kokonainen haaremi vaimoja; aivan varmastikaan ei! Sillä tulee vain tulla julkituoduksi se, että mies, jos avioliitto hajoaa, erikoisesti silloin jos vaimo on vastuussa erosta, voi uudelleen sitoutua aviollisesti. Sanaa "eronnut" ei ole lainkaan Raamatussa, koska Jumala ei milloinkaan ole varannut vaimolle oikeutta asettaa miehelle erokirje. Vain sallitussa tahdossansa Hän soi sen miehelle, sydämen kovuuden tähden, mutta ei kuitenkaan missään olosuhteissa naiselle.
Lainaus: "Minä halusin kuitenkin selvittää tämän aiheen "avioliitto ja avioero", jotta te tiedätte, mikä on oikein ja väärin… Mies voi jättää vaimonsa ja mennä naimisiin toisen kanssa, mutta vaimo ei voi jättää miestänsä ja mennä naimisiin toisen kanssa. Näettekö te, miten täydellisesti kaikki varjo- ja vertauskuvat ovat sopusoinnussa?" (s. 43).
Meidän tulee taipua Jumalan tahtoon eikä vain puhua siitä. On olemassa sallittu, ja on olemassa hyvä, otollinen ja täydellinen Jumalan tahto (Room. 12). Jos joku nainen on irtautunut miehestänsä, eli siis hylkää hänet aviomiehenä kieltäytyessänsä häneltä, mutta kuitenkin puolustelee itseänsä sanoen, ettei se ole mikään "avioero" vaan vain "erossa olo", on hän sokaistu ja vailla selvää järkeä. Oikeudellinen erotuomiohan on vain virallinen, kirjallinen vahvistus jo suoritetulle erolle. Jos joku vaimo, joka ei missään olosuhteissa saa vetäytyä pois miehestä, siis ei saa kieltäytyä, purkaa avioliiton ja jättää yhteisen asunnon, on hän Jumalan edessä syyllistynyt pahimmalla mahdollisella tavalla. Siten hän tekee selväksi sen, että hän hallitsee ja vallitsee miestä. Nainen saattaa sanoa: "No niin, nyt minä hänelle näytin!" Jumala näyttää hänelle jotakin aivan muuta!
Aivan samoin on, jos aviopuoliso vaatii toista jättämään yhteisen asunnon, nöyryyttää ja häpäisee häntä lasten aikana. Aviopuolisoiden täytyy myöskin lasten kasvatuksessa olla yksimielisiä ja sanoa sama. Muutoin syntyy myöskin puolueellisuutta perheen sisällä. Lapsia ei saa milloinkaan vetää mukaan aviopuolisoiden välisiin mielipide-eroihin. Erotapauksessa lapset ovat todelliset uhrit, kärsivät. Kaikkien tulisi olla selvillä siitä, ettei avioerolla ratkaista ylipäätänsä mitään ongelmia, päinvastoin: avioeroaikomuksissa vasta syntyvätkin vaikeudet koko perheelle.
"Valitut" eivät milloinkaan anna paholaisen sokaista itseänsä ja katsoa sellaista Jumalaa ja Hänen Sanaansa halveksivaa toimintatapaa oikeaksi, saati sitten matkia sitä. He haluavat hintaan mihin tahansa kokea täydellistämisensä ja täydellisyytensä, kun he tekevät Jumalan täydellisen tahdon. "Kutsutuille" saattaa riittää myöskin Jumalan salliva tahto. Mutta joka toimii täysin Jumalan Sanan vastaisesti, ei ole sen paremmin kutsuttu kuin ei valittukaan, vaan on kaksinkertaisesti petetty.
Veli Branham tunnustaa, että tässä niin monimutkaisessa asiassa on kysymys ilmestyksestä, joka tuli esiin vasta sinettien avaamisen jälkeen. Lainaus: "Mutta nyt, sen jälkeen kun sinetit on avattu, johtaa Totuuden Henki meidät Sanaan. Tämä on selitys kaikkiin niihin erehdyksiin ajanjaksojen aikana: koska sinetit eivät olleet avatut. Sitä ei vielä oltu paljastettu. Tämä pitää paikkansa." (s. 42).
Joka mielestänsä on jo aina tiennyt kaiken ja ymmärtänyt oikein, ei vielä tänäänkään tiedä mitään oikein eikä ole lainkaan ymmärtänyt kaikkea. Myöskin "lopunajan sanoman" uskovaisten joukossa on vielä "tekopyhää" hapatusta ja kirkollisiin perinteisiin pitäytymistä.
Apostoli kirjoitti Pyhän Hengen innoituksessa: "… niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset." (Ef. 5:24). Poikkeuksia ei ole sen paremmin seurakunnalle kuin ei vaimollekaan. On korkeintaan puolusteluja, mutta siten petetään vain itseänsä ja ehkä vielä muitakin. Jumala pysyy käskyissänsä ja ratkaisussansa. Veli Branham liittää vielä mukaan yhden, meille hyvin kaukaiselta tuntuvan vertauksen korostaaksensa naisen kuuliaisuutta:
Lainaus: "Te muistatte tuon kuninkaan Raamatussa, joka meni naimisiin Esterin kanssa, koska kuningatar oli kieltäytynyt tottelemasta. Hän yksinkertaisesti otti itsellensä toisen. Mitä tapahtui, kun hän kieltäytyi tottelemasta kuningasta ja tulemasta hänen eteensä? Samoin on naisen suhteen, joka kieltäytyy aviomieheltänsä vaimona." (s. 46).
Kovaa puhetta, kuka voi kuulla sitä? Jumalan täytyy aikaansaada järjestys Morsiusseurakunnan keskuudessa, ja se tapahtuu ennen ylöstempaamista. Muiden Hän antaa mennä menoansa; he eivät kuitenkaan kuuntele Häntä. Hänen omansa kuitenkin ojentautuvat jokaisen Sanan mukaisesti ja elävät siitä kun tekevät sen mukaisesti.
Me kysymme: Mitä tekemistä sitten on persialaiskuningas Ahasveroksella ja hänen vaimollansa Vastilla meidän kanssamme? On selvästikin kysymys tapahtumasta, johon ei veli Branham itsestänsä olisi päätynyt; Herra neuvoi hänet siihen — ja niin on oleva: kaikki Kirjoitukset ovat Jumalan Hengen antamat ja palvelevat meidän opetukseksemme!
Kuningas järjesti juhlan, ja kuningatar myöskin järjesti omalta osaltansa samanaikaisesti juhlan naisille kuninkaan palatsissa (Ester 1). Kun kuningas lähetti seitsemän miestä noutamaan kuningatarta, kieltäytyi tämä tulemasta. Mutta siten hän sinetöi oman kohtalonsa (jakeet 10-12). Kuninkaallinen neuvosto kutsuttiin heti koolle — Herran seurakunnassa olisi kutsuttu koolle vanhemmisto — päättämään mitä tulisi tapahtua tuolle tottelemattomalle naiselle, joka avoimesti oli aiheuttanut julkista häpeää miehellensä, joka oli korkeinta arvostusta nauttiva. Perustelu annetaan seuraavissa jakeissa: "Kun kuningattaren teko tulee kaikkien vaimojen tietoon, saattaa se heidät halveksimaan aviomiehiänsä, he kun voivat sanoa: 'Kuningas Ahasveros käski tuoda kuningatar Vastin eteensä, mutta tämä ei tullut.'" (jae 17).
Tämän kertomuksen loppu, johon Pyhä Henki oli viitannut veli Branhamille, on se, että kuningatar ainaiseksi syrjäytettiin arvostansa. Hän oli tahallisesti noussut jumalallista järjestystä vastaan. Se oli anteeksiantamatonta, ja hän ei enää saanut astua kuninkaan eteen. On olemassa tottelemattomia toimenpiteitä, mitä naiset tarkoituksella kohdistavat miehiinsä, ja joita ei voi peruuttaa. Siten tahallisesti ylitetään Jumalan asettama linja. Jos asia olisi jätetty sikseen, olisivat silloin kaikki miehet joutuneet samalla halventavalla tavalla vaimojensa kohtelemiksi. Näin on kirjoitettuna. Arvostettu Vasti olisi "ensimmäisenä naisena" ollut heidän esikuvansa. Toisen, "häntä paremman" tuli ottaa hänen paikkansa. Niin meille kerrotaan.
Tahallinen tottelemattomuus on joka suhteessa kuin taikuuden syntiä. Niin yksinkertaisesti, kuin jotkut kuvittelevat, ei kaikki suju iankaikkisesti pätevän Jumalan Sanan mukaisesti. "'Kuninkaan antama säädös tulee tunnetuksi koko hänen valtakunnassansa, vaikka se onkin suuri, ja kaikki vaimot, niin suuret kuin pienetkin, antavat kunnian aviomiehillensä.' Tämä puhe miellytti kuningasta ja ruhtinaita, ja kuningas teki Memukanin sanan mukaan. Hän lähetti kaikkiin kuninkaan maakuntiin - kuhunkin maakuntaan sen omalla kirjoituksella ja kullekin kansalle sen omalla kielellä - kirjeet, että joka mies olkoon Herra talossaan..." (jakeet 20-22). Sen jälkeen kuninkaalle etsittiin erikoisen kaunis neitsyt tyttöjen joukosta, ja valinta osui Esteriin.
Kyllä, tämä on meidän Raamatussamme: Kaikkien vaimojen, poikkeuksetta, tulisi osoittaa "avioherroillensa", pienimmästä suurimpaan, heille kuuluvaa kunnioitusta. Niin julkaistiin kaikilla siihen aikaan tunnetuilla kielillä: "… joka mies olkoon Herra omassa talossaan." Sama täytyy tänään tehdä tiettäväksi Jumalan kansalle kaikilla kielillä. Saara käytti miestänsä kohtaan samaa kunnioittavaa puhetapaa: "Heräisikö minussa, näin kuihduttuani, vielä halu? Ja myös minun herrani on vanha." (1. Moos. 18:12). Tämän saneli Pyhä Henki myöskin apostoli Pietarille hänen kynäänsä: "Sillä näin myös muinoin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan, kaunistivat itsensä ja olivat miehillensä alamaiset; niin oli Saara kuuliainen Aabrahamille, kutsuen häntä Herraksi; ja hänen lapsikseen te olette tulleet, kun teette sitä, mikä hyvää on…" (1. Piet. 3:5-6).
Jumala on katsonut välttämättömäksi nousta sitä ajan henkeä vastaan, joka kuten siihen aikaan Vastin kohdalla, jälleen erikoisella tavalla tulee esiin ja on hiipinyt myöskin uskovaisten piireihin. Tämän Herra paljasti jumalanmiehelle jo 1933, kuten kaikki asioista selvillä olevat tietävät. Miesten ja naisten täytyy ottaa Jumalan heille osoittamat paikat; sen tähden on nämä asiat tuotu esiin. Nyt täytyy Jumalan alunperin säätämän järjestyksen tulla palautetuksi sen jälkeen kun saatana on sen tuhonnut. Paavali kirjoittaa: "Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa." (1. Tim. 2: 11-12). Etsittäköön tänä päivänä joku nainen, joka "hiljaisuudessa kuuntelee" — siinä on korostus — ja ottaa vastaan opetuksen! Aivan avoimesti on sanottu: "Seurakunnassa meidän kyllä täytyy vaieta, mutta kotona me emme anna suutamme tukkia!", "Kyllin kauan me olemme tulleet alaspainetuiksi; nyt me otamme vallan!", "Nyt me saamme oikeutemme!" Niinpä harjoittavat erikoisesti jotkut itseänsä "hengellisinä" pitävät sisaret itsepetollista kaksoiselämää.
Apostoli mainitsee, mitä velvollisuuksia vanhemmilla naisilla on "oppeihin" liittyen: "…voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa, olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi." (Tiit. 2: 4-5). Sellaiselta näyttävät siunatun naisen siunausjäljet: kun hän antaa nuorille sisarille, jotka menevät naimisiin, oman elämänkokemuksensa mukaan matkalle, jotta he omassa perheessänsä ovat siunatut! Mutta miten on niiden suhteen, jotka tekevät juuri päinvastoin, kuin mitä Kirjoitukset sanovat, jotka tottelevaisuuden sijasta kehottavat suoranaiseen tottelemattomuuteen? Vain sisar Kristuksessa, joka itse miestänsä ja lapsiansa kohtaan on ottanut raamatullisen aseman, voi todella siunauksellisesti palvella nuorempia sisaria apostolin sanan mukaisesti niin avioliitossa kuin perheessäkin. Muutoin hän vaikuttaa täsmälleen vastakohdan, kuten me vuosien ajan olemme kokeneet lopunajan kehityksessä.
Miehen tulisi olla vaimon pää ja perheen johtaja, ei talon tyranni, joka ei hallitse itseään, mutta väkivalloin haluaisi saattaa perheensä hallintaansa. Jumalallinen järjestys voi toteutua vain siellä, missä todellakin jokainen ottaa hänelle säädetyn paikan Jumalan Sanan mukaisesti jumalallisessa rakkaudessa. Silloin ovat kaikki vastakkaiset vaatimukset tarpeettomia, koska jokainen tekee oman osansa yhteiseksi hyvinvoinniksi.
Lainaus: "Nyt avioliittoon ja avioeroon. Katsokaahan, sen täytyy tulla paljastetuksi. Te ette tiedä sitä ennenkuin se on paljastettu. Mutta Hän on luvannut, että näissä viimeisissä päivissä, tässä viimeisessä ajanjaksossa, jokainen kätketty Raamatun salaisuus paljastettaisiin. Kuinka monet tietävät sen? … että kaikki kätketyt salaisuudet — avioliitosta ja avioerosta ja kaikki muut kätketyt salaisuudet — paljastettaisiin lopun ajassa. Te muistatte, että tuo ääni sanoi: 'Mene Tucsoniin.' Muistatteko te myöskin vielä tuon salaperäisen valon taivaalla, ja että siellä oli seitsemän enkeliä? Minä tulin takaisin, ja seitsemän sinetin avaaminen tapahtui." (s. 48).
Samalla kunnioituksella, millä me otamme vastaan opetuksen jumaluudesta, kasteesta, ehtoollisesta jne, meidän täytyy ilman sisäistä vastustusta myöskin tässä asiassa ottaa jokainen Jumalan Sana opetukseksemme. Raamatullisen uskonasian perusteellisuus vaatii myöskin tässä kohden, että kaikki Pyhien Kirjoitusten ilmaisut laitetaan huolellisesti oikealle paikalleen ja että niitä pohdiskellaan. Tätä niin henkilökohtaista, mutta tärkeää aihetta ei kukaan voi yksityisesti omia itsellensä tai selittää itsellensä sopivaksi. Kukaan ei saa itse arvioida ja ratkaista omaa tapaustansa, vaan Jumalan edessä vastuuta kantavien veljien, jotka ovat opettajia ja paimenia, täytyy Kirjoitusten perusteella suorittaa ratkaisu. Tuomio seuraa yksin jumalallisen lakikirjan mukaisesti katsomatta henkilöön, eikä myöskään kotona, vaan seurakunnassa. "Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili…" (Hebr. 13: 17).
Jokainen veli ja sisar, joka avio- tai ero-ongelmineen vetäytyy pois Jumalan asettamista palvelustehtävistä seurakunnassa, pettää itseänsä. Koska he eivät kunnioita paimenia ja Jumalan Sanaa, kulkevat he omia teitänsä, nimittäin asianajajien ja tuomareiden luokse, aivan kuin ne olisivat uskovaisia varten. Joka avio-ongelmassa alunpitäen valitsee tämän eikä raamatullista tietä, on "pahan" vaikutuksen alla, on avoimessa kapinassa Kristusta vastaan, joka on Pää ruumiille — nimittäin Seurakunnallensa, ja tekee Jumalan Sanan tyhjäksi omalla kohdallansa. Mies tai nainen, kuka tahansa sitten ottaakin aloitteen ja ensimmäisen askeleen asianajajan luokse, hänen tulee tietää, että siten syyllistytään mitä pahimpaan jumalanpilkkaan, koska tällä tavoin uskovaiset saatetaan uskosta osattomien ja koko maailman edessä pilkan kohteeksi, jotka Herra kuitenkin on kalliisti ostanut.
Yleisesti ottaen ovat itseasiassa syyllisiä ne, jotka irtautuvat aviositeestä ja sitten myöskin raamatullisesti säädetystä yhteydestä, koska he eivät siten voi kestää seurakunnassa. Liian mielellään väittävät väärässä olevat, ettei se pidä yhtä seurakunnan ja palvelevien veljien kanssa. Omissa silmissänsä ovat vain he oikeassa; Pyhien Kirjoitusten tuomion mukaisesti he kuitenkin sallivat paholaisen tuhota itsensä ja toiset. Joka ei kunnioita Sanaa, ei ilmiselvästi kuulu niihin lampaisiin, jotka kuulevat Hyvän Paimenen äänen, eivätkä voi alistua Sanan alle, koska nämä miehet tai naiset eivät ole syntyneet Sanasiemenestä — näin henkikasteesta ja henkilahjoista riippumatta. Siihen sanoi veli Branham niin osuvasti, kun hän puhui kolmesta "ympyrästä", tai alueesta sielu, henki, ruumis: "Heillä voi tässä hengessä olla absoluuttisen aito Jumalan Henki, millä heidän henkensä on voideltu, ja siitä huolimatta olla kadotettuja ja paholaisen riivaamia…" (Eikä tiedä sitä, s. 17). Vain Jumalan Sana on oikeassa, ei kukaan muu, ja joka on Jumalasta, kuulee Jumalan Sanan. Niin on kirjoitettuna, ja sen tekijät julistetaan autuaiksi.
Paimen ja vanhimmat eivät milloinkaan saa olla puolueellisia eivätkä myöskään olla sukulaisuussuhteessa toisen puolen kanssa. He saavat lukea vain Pyhistä Kirjoituksista, ilman omaa selitysteosta. Ratkaisu on sitten asianosaisten, ja he yksin ovat vastuussa siitä mitä tekevät. Myöskään ei keskustelua milloinkaan saa suorittaa vain toisen aviopuolison kanssa, vaan aina täytyy molempien olla paikalla, jotta jokainen saa mahdollisuuden ottaa kantansa syytöksiin ja väitteisiin. Jos näin ei tapahdu, niin se on mitä pahimmalla tavalla ennalta suunniteltu: silloin voi jokainen väittää mitä tahansa ja levittää panetteluja. Mutta niin kuin me 1. Kor. 6 luimme, eivät myöskään panettelijat varkaiden, rosvojen, epäjumalanpalvelijoiden, miehimysten jne tapaan ole menevä Jumalan valtakuntaan.
Mitä tulee tuomioon, niin käskee Herra: "Älkää tehkö vääryyttä tuomitessanne; älä ole puolueellinen köyhän hyväksi äläkä pidä ylhäisen puolta, vaan tuomitse lähimmäisesi oikein. Älä liiku panettelijana kansasi keskellä äläkä vaani lähimmäisesi verta. Minä olen Herra!" (3. Moos. 19: 15,16). Paavali varoittaa monipuolisesti: "…älkääkä antako perkeleelle sijaa" (Ef. 4:27).
Jolla on aviollinen yhteys sydämellänsä, jättää henkilökohtaisen sinne minne se kuuluukin, nimittäin kotiin. Aviopuolisoiden täytyy puhua kaikesta keskenänsä, ei toisistansa. Heidän täytyy puhua kaikesta, ei riidellä, ja rukoilla asian puolesta. Myöskin heidän tulee antaa toisillensa aikaa tutkiskella ja vastaanottaa toisen osapuolen esittämä. Jokaisessa avioliitossa ja perheessä on ongelmia, jotka täytyy ratkaista, mutta tähän sopii seuraavakin: "Pitäkää keskinäinen rauha… sillä kaikki on mahdollista sille, joka uskoo raamatullisesti." Ja: "Missä on tahtoa, on myöskin tie." Vain missä ei enää tahdota, siellä ei enää myöskään etsitä tietä, jota voi yhdessä kulkea.
Joka vie avio-ongelman julkisuuteen, syyllistyy petokseen aviopuolisoansa kohtaan, tuhoaa luottamuksen ja tukkii itseltänsä paluutien. Siten ollaan pian tiellä jolta ei ole paluuta, ja jota kovuus leimaa. Sillä kuljetaan välittämättä yhtään seurauksista; siitä kuka menehtyy tai joutuu vahinkoon. Kaikki, jotka siitä tietävät, tulevat enemmän tai vähemmän mukaan vedetyiksi. Yksipuolisten puheiden johdosta, jotka pidetään kohteena olevasta miehestä tai naisesta, muodostuu puolueita, ja siten repeämä ei kulje ainoastaan avioliiton, vaan myöskin perheiden ja seurakunnan lävitse. Missä nousee esiin katkeruuden juuri, tulevat kaikki tahratuiksi, ja niin moni kieli syttyy helvetin tulesta. Saatana on jo tällä tavalla tuhonnut seurakuntia. Hän ei ole ainoastaan mainemurhaaja, vaan hän on myöskin sielunmurhaaja. Uskovaisten tulisi tietää, ettei heitä ole säädetty lörpöttelemään perheasioista, vaan kertomaan, mitä suurta Jumala on heille tehnyt, sen sijaan että levittäisivät ympäriinsä mitä paholainen on saanut aikaan. Todellinen todistus Jumalan kunniaksi ei milloinkaan ala sanoilla: "Oletko jo kuullut…?"
Kaikkien tulisi vakavasti ajatella sitä, että he panettelujen levittämisen kautta sulkevat itsensä Jumalan valtakunnan ulkopuolelle. Sitä halpaa armoa, mihin jotkut pitäytyvät, ei ole olemassakaan; on vain kallis armo. Kauppahinta oli kallis Karitsan Veri. Daavid kysyi: "Herra, kuka saa vierailla sinun majassasi, kuka asua sinun pyhällä vuorellasi? Se, joka vaeltaa nuhteettomasti, joka tekee vanhurskauden ja puhuu sydämessänsä totuutta; joka ei panettele kielellänsä, joka ei tee toiselle pahaa eikä saata lähimmäistään häväistyksen alaiseksi…" (Ps. 15:1-3).
Vain joka tässä kohden asettuu Sanan tuomion alle, antaa ojentaa itseänsä ja alistuu raamatulliseen järjestykseen, on kuuluva esikoisten seurakuntaan. Joka halveksii Jumalan seurakuntaa ja Jumalan työtä, on ylpeyden sokaisema ja petetty. Kaikki puolustelut, joita esitetään oman omantunnon rauhoittamiseksi, eivät merkitse mitään Jumalan ja korkeimman tuomion edessä. Hänen edessänsä pätee vain se, mitä Hän itse on säätänyt ja käskenyt. Joka kerskuu jälleen saavutetusta vapaudestansa, mutta on jättänyt jälkeensä tuskaa ja sydänkipuja, on sokaistunut.
Saadaanko tietoisesti toimia Jumalan Sanaa vastaan ja sitten kuitenkin esiintyä erikoisen hengellisenä ja olla sitä mieltä, että kuuluu Morsiusseurakuntaan? Ei ja vielä kerran ei, se ei onnistu Jumalan kanssa! Meidän täytyy uskoa, toimia ja vaeltaa niin kuin Kirjoitukset sanovat. Herra vie päätökseen seurakuntansa, joka lopussa on oleva niin kuin alussakin yksi sydän ja yksi sielu. Hän yhdistää ruumiinsa, joka koostuu monista jäsenistä, Hän Itse Päänä. Veli Branham korostaa yhä uudelleen, että asia avioliitosta ja avioerosta täytyy paljastaa jokaiselle erikseen. Sillä hän ei tarkoita mitään omaa ilmestystä, vaan sitä, jonka Jumala on lahjoittanut meille kaikkien näiden sanankohtien esittämisen jälkeen.
Kun tarkastelemme Jumalan palvelijoita, on merkille pantavaa, että Hän ei keneltäkään heistä kysynyt heidän siviilisäätyään. Hän otti kenet halusi, naimisissa olevan tai vapaan. Hänen lähettiensä elämänolosuhteet ovat niin moninaiset kuin elämä itse. Myöskin kirkkohistorian miehistä kerrotaan meille niin monenlaista, esim. John Wesleystä, joka meni naimisiin lesken kanssa, jolla oli neljä lasta, ja jolle kävi kauhistuttavasti avioliitossansa. Mutta ei ollut ketään, joka olisi ollut luonnonvastainen, homoseksuaali tai joka olisi harjoittanut kieroutunutta sukupuolielämää.
Vain Daavidista me tiedämme, että hän teki aviorikoksen, vaikka hänellä oli niin monia vaimoja, eikä vain sitä; hän piti myöskin huolen siitä, että tämän naisen aviomies tapettiin. On vaikea käsittää, että Daavid siitä huolimatta omasi rohkeuden edelleen laulaa psalmeja, vaikkakin aluksi syvälliset katumuspsalmit. Siitä huolimatta pysyi se tosiasia, että "Jumalan lahjat ja kutsumus" ovat peruuttamattomat eivätkä kaduta Häntä. Niin, meidän Herramme antaa jopa itsellensä kunnian kantaa Kuninkaana nimeä "Daavidin Poika". Jumala salli Daavidin rikkomuksen voidaksensa jo Vanhassa Testamentissa tuoda julki armon ja anteeksiantamuksen riemuvoiton (Room. 4: 7-8). Hän ei myöskään salli kenenkään lausua tuomiota palvelijoistansa. On yhä vielä kirjoitettuna kaikkia velvoittavasti: "Älkää koskeko minun voideltuihini…" (Ps. 105:15) ja "Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään." (Room. 14:4).
Eenok oli kai ainoa, josta ei kerrota mitään henkilökohtaista rikkomusta. Hänelle jo näytettiin, miten Herra tulee kymmenien tuhansien pyhiensä keskellä pitääksensä tuomion (Juudan kirje). Hän oli naimisissa, hänellä oli poikia ja tyttäriä ja hän vaelsi Jumalan kanssa. Hänet temmattiin 365 vuoden iässä. Ennen ylöstempaamistansa tämä jumalanmies oli saanut todistuksen, että hän miellytti Jumalaa. Seitsemäntenä Aadamin jälkeen hän oli esikuva täydellistetystä Morsiusseurakunnasta viimeisessä seurakuntajaksossa, jonka yllä on lepäävä Jumalan mieltymys, sillä se on ilmestyvä ilman tahraa tai ryppyä ihanassa kauneudessa taivaallisen Ylkänsä eteen. Me, jotka elämme ja jäämme Herran tulemukseen asti, emme Eenokin tavoin ole maistava kuolemaa, vaan meidät muutetaan.
Nooa oli naimisissa, hänellä oli kolme poikaa ja hän oli vanhurskauden saarnaaja. Nöyryyttävän juopumuksen kokemuksen kautta hän oppi tuntemaan viininnautinnon seuraukset. Kun hänen poikansa Haam käyttäytyi sopimattomasti ja halveksien alastonta isäänsä kohtaan ja puhui siitä, oli sillä seurauksia. Kun Nooa humalansa jälkeen tuli tajuihinsa, lausui hän profeetalliset sanat: "Kirottu olkoon Kaana." Se oli Haamin poika. Jumala rankaisee tiettyjä syntejä kirouksella, sillä on kirjoitettu: "Kirottu olkoon se, joka häpäisee isäänsä tai äitiänsä." (5. Moos. 27:16). Hän on jokaisen Sanansa velvoittama, ja vielä tänään lepää periytyvä kirous jokaisen yllä, joka tekee isänsä tai äitinsä naurettavaksi ja halveksii heitä. Hyvä niiden poikien, joita isä voi siunata Jaakobin tavoin!
Aabraham oli naimisissa Saaran kanssa, otti Haagarin sivuvaimoksi ja meni Saaran kuoleman jälkeen naimisiin Keturan kanssa, jonka kanssa hänellä vielä oli kuusi lasta.
Jaakobilla oli useita vaimoja ja sivuvaimoja, joista esi-isät periytyvät. Kaikki kerrotaan yksityiskohtaisesti Pyhässä Kirjassa, jopa että hän rakasti enemmän Raakelia kun Leaa. Jumala ei millään tavoin moittinut häntä ovelan, jopa petollisen esikoisoikeuden hankkimisen johdosta. Hän armahti hänet ja siunasi häntä. Jumala näkee valittujensa sydämet eikä lue heille syntiä. Pettäjästä tuli jumalantaistelija, joka paini lävitse, kunnes aurinko nousi ja uusi päivä koitti.
Mooses oli naimisissa Sipporan kanssa ja otti vielä vaimoksensa etiopialaisen naisen, mistä erikoisesti Mirjam, hänen siskonsa, ja Aaron, hänen veljensä, olivat vihoissansa (4. Moos. 12). Mikä on inhimillisesti ymmärrettävää, oli Lainantajalle kauhistus. Herra ei sallinut kenenkään koskea voideltuihinsa, ei edes kenenkään lihallisen veljen tai lihallisen sisaren. Jumalan palvelijat eivät ole mitään yksityishenkilöitä, jotka olisivat jonkin perheklaanin alaisia. He ovat korkeimmassa palvelustehtävässä, mitä maan päällä on olemassa. Jumala ei nuhdellut Moosesta, vaan piti hänen puoltansa ja rankaisi Mirjamia spitaalilla. Hänhän oli toki kirjoittanut muistiin Jumalan suusta tulleet sanat: "…Jos hän ottaa itselleen toisen vaimon…" (2. Moos. 21:10). On korkein aika sille, että me pidämme kielemme kurissa, jotta meidän jumalanpalveluksemme ei olisi turha.
Elkanalla, Samuelin isällä, oli kaksi vaimoa, Hanna ja Peninna. Samuel oli Hannan rukoilema poika, jonka yllä Jumalan siunaus lepäsi.
Gideonista me luemme, että hänellä oli monia vaimoja ja 70 täysisukuista poikaa. Hän teki suuria tekoja Herran käskystä, mutta johti myöhemmin Israelin epäjumalanpalvelukseen.
Sitten on vielä kertomukset Simsonista ja paljon muutakin.
Muista jumalanmiehistä me emme tiedä mitään tai vain hyvin vähän heidän perheasioistaan. Se osoittaa sen, miten toisarvoista Jumalalle on maallinen alue verrattuna yliluonnolliseen. Jesajasta, pelastushistoriallisesti merkittävimmästä profeetasta Vanhassa Testamentissa me luemme erään ennustuksen yhteydessä muutamat sanat: "Sitten minä lähestyin profeetta-vaimoani, ja hän tuli raskaaksi ja synnytti pojan. Niin Herra sanoi minulle: 'Pane hänelle nimeksi Maher-Saalal Haas-Bas.'" (Jes. 8:3). Ei kerrota lainkaan, kuka tämä vaimo tai naisprofeetta oli.
Jeremiasta tiedämme vain, että Herra jo äidin kohdussa oli valinnut hänet profeetaksi kansoille, ja että hänet nuorena miehenä kutsuttiin palvelustehtävään.
Profeetta Hesekiel vietiin juutalaisine kansalaisineen Babyloniin. Aamulla hän vielä oli puhunut kansalle, illalla kuoli hänen vaimonsa.
Profeetta Hooseaa Herra käski: "Ota itsellesi haureellinen vaimo!" Tätä ei Herra milloinkaan olisi sanonut jollekin papille tai ylipapille, sillä Hänen oma lakinsahan kuului, että pappi saa mennä naimisiin vain neitsyen kanssa. Tämä "huoravaimo" synnytti Hoosealle pojan, Jisreelin, tyttären Loo-Ruhama ja pojan Loo-Ammi. Ja kuultakoon ja ihmeteltäköön: Jumala tällaisella tavalla havainnollisti Israelin ja seurakunnan historiaa (Room. 9: 24-27).
Myöskin Uudesta Testamentista me löydämme todella monipuolisen kuvan jumalanmiehistä. Pietari oli naimisissa, Paavali ei ollut sitä. Seurakunnan vanhimmille ja diakoneille asetettiin ehto, että heidän täytyy olla yhden vaimon miehiä (1. Tim. 3 jne). Samoin ei sanota apostoleista, profeetoista, opettajista jne. Myöskin tässä kohden meidän täytyy käyttää oikein Jumalan Sanaa, todella tarkkaamalla mitä Jumala sanoo ja kenelle Hän sen sanoo. Voisiko olla siten, että meidän kaikkien täytyy vielä kerran lukea Sana, Pyhät Kirjoitukset ilman ennakkokäsityksiä, ja vain lukea mitä siihen on kirjoitettuna?
Pietarin henkilökohtaisesta elämästä mainitaan vain, että hänen anoppinsa oli sairastunut kuumeeseen ja Herra paransi hänet. Useimmista apostoleista me emme tiedä mitään tarkempaa. Mutta Paavali tuulettaa sydäntänsä, niin kuin näyttää hänen kirjoittaessansa: "Enkö minä ole vapaa? Enkö minä ole apostoli? Enkö ole nähnyt Jeesusta, meidän Herraamme? Ettekö te ole minun tekoni Herrassa?… Eikö meillä olisi oikeus kuljettaa muassamme vaimoa, uskonsisarta, niinkuin muutkin apostolit ja Herran veljet ja Keefas tekevät? Vai ainoastaanko minulla ja Barnabaalla ei ole oikeutta olla ruumiillista työtä tekemättä?" (1. Kor. 9:1, 5-6). Myöskin Herran veljet Jaakob ja Juudas olivat naimisissa. Paavali mainitsee Jaakobin Herran veljeksi Gal. 1:19, ja Juudas mainitsee veljensä Jaakobin kirjeensä ensimmäisessä jakeessa.
Vanhassa Testamentissa Jumala oli valinnut luonnollisen kansan, jolle Hän oli luvannut ja antanut luonnollisen maan. Uudessa Testamentissa ei Hänen valtakuntansa ole tästä maailmasta. Se on Jumalan valtakunta; mutta niin kauan kuin me olemme maan päällä, pätevät meille myöskin Jumalan säädökset maallista elämää varten. Nyt me emme enää voi kysyä toinen toiseltamme: "Mitä sinä sanot siihen? Miten sinä näet sen?", nyt alkaa tuomio Jumalan huoneessa jumalallisen tuomion julistamisen kautta. Sen tähden meidän kysymyksemme tulisi aina olla: Miten Jumala näkee tämän asian? Mitä Hän sanoo siihen?
On kysymys siitä, että Jumalan Sanasta nähdään Jumalan tahto henkilökohtaista elämää varten ja tehdään myöskin siten. Tämä on jokaisen vilpittömän jumalanlapsen kaipaus. Tämän hyvän, otollisen ja täydellisen Jumalan tahdon täytyy ulottua meidän koko elämäämme; vain siten voi Hänen mieltymyksensä levätä meidän yllämme, ja se omalta osaltaan on edellytys meidän ylöstempaamisellemme. Aivan samoin kuin kaikki opetuksellinen seurakunnassa käytännön toteutuksen kautta saatetaan tarkkaan sopusointuun Jumalan Sanan kanssa, niin täytyy myöskin kaikkien valittujen kohdalla päästä jumalalliseen järjestykseen myöskin avioliitossa, perheessä ja seurakunnassa. Enää ei saa olla mitään keskinäistä huokailua ja nurinaa, sillä Herran tulemus on lähellä (Jaak. 5: 7-11). Kaikki, mikä ei ole sopusoinnussa Pyhien Kirjoitusten kanssa — niin sanoissa kuin teoissakin — saa aikaan eripuraisuutta ja täytyy panna pois.
"Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi', niin te hyvin teette; mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia. Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin. Sillä hän, joka on sanonut: 'Älä tee huorin', on myös sanonut: 'Älä tapa'; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja. Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva. Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi." (Jaak. 2: 8-13).
Monet odottavat sitä suurta ja lopullista Jumalan toimintaa merkkien ja ihmeiden kanssa, joka varmastikin pian tulee. Mutta aikaisemmin täytyy todella kaikki Sanan mukaisesti olla palautettu raamatulliseen järjestykseen. Vain siten on saavutettavissa valmistautuminen Kristuksen tulemusta varten. Ennen kaikkea täytyy jumalanpelon palata takaisin Hänen seurakuntaansa; se on kaiken jumalallisen tiedon ja viisauden alku, joka lopettaa meidän inhimillisen hulluutemme. Onhan toki aina ollut siten ja on yhä vielä, että Jumala on kiinnostunut vain siitä, että me vaellamme Hänen Sanansa rajoissa.
"Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: 'Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse', ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.' Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys." (Room. 13: 8-10).
Veli Branham on saarnoissansa kaikella vakavuudella puhunut lopunajan kehityksestä, joka on täysin joutunut pois jumalallisesta järjestyksestä. Sen tähden vakava ja kiireinen kutsu: Takaisin Jumalaan! Takaisin Sanaan! Takaisin raamatulliseen opetukseen! Mainitussa saarnassa avioliitosta hän on erilaisten esimerkkien mainitsemisella viitannut siihen, että väärän opetuksen johdosta on syntynyt sekaannus, ja niin miehet kuin naisetkin ovat menneet naimisiin toiseen tai kolmanteenkin kertaan (s. 50). Hän korostaa sitten: "Mutta minä olen vastuussa ja käsitän, että tämä annettiin minulle. Minä en voi pitää sitä itselläni, mutta en myöskään tiedä miten minun tulisi julistaa se. Minä tiedän, miten tämän ääninauhan suhteen tulee olemaan. Oi! Minä valmistaudun jo siihen! Toimisto on avattu, sillä oleva aivan niin kuin oli käärmeen siemenen suhteen, mikä kuitenkin on osoittautunut täydelliseksi." (s. 51)
Herra oli antanut hänen tehtäväksensä julistaa anteeksiantamus Jumalan lain mukaan avioeronsa ja uudelleen naimisiin menemisen johdosta syyllisiksi tulleille veljille ja sisarille, koska he raamatullisen opetuksen puutteessa olivat toimineet tietämättöminä, ja jatkaa kehottaen: "…kasvattakaa lapsenne Jumalan pelossa; mutta Jumala olkoon armollinen teille, jos vielä teette sen! Opettakaa lapsillenne, etteivät he koskaan tee sitä. Kasvattakaa heidät Jumalan pelossa." (s. 54).
Lainaus: "Minä todistan tänään monien ihmisten edessä, jotka jopa näkivät tuon merkin vuorelle, missä Herran enkelit laskeutuivat pyörretuulessa, siellä, missä nuo seitsemän enkeliä ilmestyivät ja seitsemän salaisuuden ilmestys paljastettiin — että se oli sama enkeli ja että hän tuona päivänä katsoi samaan suuntaan, kun tämä paljastettiin." (s. 55).
Hänen koko palvelustehtävässänsä tapahtui vain kolme kertaa, että yliluonnollinen pilvi ihmisten nähden ilmestyi taivaalla: ensimmäinen kerta kesäkuussa 1933 hänen lähettämisensä yhteydessä, toinen kerta helmikuussa 1963 ennen sinettien avaamista, ja kolmas kerta "avioliiton ja avioeron" yhteydessä.
Jo yksin tästä selviää jokaiselle, joka oikealla tavalla kykenee arvioimaan hengellisiä asioita, miten tärkeitä Jumalalle siihen liittyvät tapahtumat olivat ja miten vakavasti meidän tulisi ottaa Herran paljastama. On uskovaisia, jotka mieluiten eivät haluaisi kuulla mitään tästä aiheesta. Mutta kuitenkin he itse joka tilanteessa puhuvat siitä. Silloin ei toki jokin ole kohdallaan. Juuri siitä syystä, että Jumala niin erikoisella tavalla on puhunut tästä aiheesta, haluaisi Hän kaikkien kuulevan, mitä Hän todella on sanonut. Ei ollut kysymys mistään uudesta opista, jonka veli Branham olisi tehnyt meille tiettäväksi, vaan hän on ainoastaan toistanut ja perusteellisesti valaissut sen, mitä Jumala jo on sanonut ja mitä Sanassa on kirjoitettuna. Myöskin tässä tapauksessa pitää paikkansa: "Jolla on korva se kuulkoon mitä Henki seurakunnille sanoo!" Ja joka ei halua kuulla mitä Jumala Totuuden Sanan, todellisen profeetan suun kautta on puhunut, on kuuleva ja toistava sitä, mitä väärät profeetat ovat maailmaan tuoneet.
Minä vakavasti kehotan kaikkia tutkimaan Pyhiä Kirjoituksia ja myöskin rehellisesti ja avoimesti lukemaan lävitse tuon saarnan, jossa veli Branhamin täytyi selvittää se, mitä hänelle paljastettiin. Se on tärkeätä, todella kiireellistä, koska Herra itse pilvestä antoi yhteyden siihen. Saarnan lopussa tuo jumalanmies saattoi varmuudella sanoa: "Koko selvitys on Näin sanoo Herra!"
Vihollinen pettää vielä nytkin kaikkia vanhoilla, perinteisillä opetuksilla. Eihän toki riitä se, että hän teki sen "tietämättömyyden aikoina", vaan hän tekee sitä häpeämättömällä tavalla myöskin suoranaisen ilmestyksen jälkeen. Ei milloinkaan aikaisemmin ollut niin yksityiskohtaisesti tiedossa kuin nyt se, mitä Eedenin puutarhassa todella tapahtui, nimittäin että vihollinen ujutti siemenensä ihmissukuun ja siten sai kaiken vaikutuksensa ja valtansa alle. Herra Jumalan täytyi sen tähden asettaa vihollisuus noiden kahden siemenen välille (1. Moos. 3:15). Lusifer, joka jo ennen lankeemustansa oli Eedenin puutarhassa (Hes. 28: 13-15), ei haluaisi tulla paljastetuksi; hän haluaa estää kaiken sen paljastumisen, mikä liittyy häneen: itsensä korottaminen, taivaasta alas syökseminen (Jes. 14), hänen aikaansaamansa syntiinlankeemus petollisen, eksyttävän juonen kautta Eedenissä (1. Moos. 2) ja yleensä hänen toimintansa sen jälkeen. Veli Branham halusi vielä pitää yhden saarnan käärmeen polusta ja sanoi: "Peto alussa ja peto lopussa." Valitettavasti se ei enää ollut hänelle mahdollista. Mutta me tunnemme hyvin saatanan ajatukset, kuten Paavali kirjoittaa 2. Kor. 2:11.
Joka suoranaisen ilmestyksen jälkeen, miten Jumala on säätänyt miehen ja naisen välillä, vielä pysyy vanhassa näkökannassansa, todistaa sen kautta, että Jumala ei vielä lainkaan ole puhunut hänelle. Minä olen huolissani niistä, jotka nousevat Sanaa vastaan, koska he tiedostamattansa omaavat toisen hengen. Sana ja Henki kuuluvat aina yhteen ja pitävät yhtä. Hurskas, antikristillinen henki vaikuttaa kaikissa, jotka eivät voi taipua Sanan alle, myöskin naisissa, jotka etsivät omia teitä, mitkä eivät tosin päädy luostariin, mutta halveksien tuovat julki miehille, "jotka kyllin kauan ovat meitä alistaneet", miten väite tai puolustelu heidän epäraamatulliselle käyttäytymisellensä kuuluu. Myöskään miehet eivät saa vedota johonkin sellaiseen, mitä Jumala ei ole heille sallinut. Hyvin on kaikkien veljien ja sisarien, jotka alistuvat jokaisen Jumalan Sanan alle ja elävät sen mukaisesti!
Suotakoon meille jokaiselle veljelle, että alistumme Kristuksen, Pään, alle; samoin jokaiselle sisarelle, että hän alistuu miehensä alle, aivan kuin olisi kysymys Herrasta; ja myöskin lapsille, että he tottelevat vanhempiansa, kunnioittavat isää ja äitiä; isille, että he eivät kiihota lapsiansa vihaan jne, jotta kokonaisseurakunta, joka koostuu kaikista jäsenistä, pääsisi sopusointuiseen, Jumalaa miellyttävään elämään.
Veli Branham näki eräässä näyssä, miten Morsian joutui pois tahdista, nähdessänsä noidan johtaman seurakunnan. Mutta hän näki myöskin, että se jälleen palautettiin tahtiin. Aivan lopussa oli Morsian jälleen sellainen kuin se oli alussa. Hän mainitsee myöskin erään naisen, joka ei sallinut sanoa itsellensä mitään, ja korkeissa korkokengissä ja maailmallisesti pukeutuneena huusi muille naisille: "Älkää kuunnelko tätä miestä. Minä haluan näyttää teille, että tätä tietä voidaan kulkea myöskin tällä tavoin!" Mutta hän kompastui ja syöksyi syvyyteen äänekkäästi huutaen.
Joka on Jumalasta kuulee Jumalan Sanan, antaa puhutella, korjata, ojentaa itseänsä ja liittää Jumalan tahtoon. On oleva niin kuin meidän Herramme sanoi: "Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta…" (Joh. 7: 16-17). Vain joka kuulee Jumalan Sanaa tarkoituksella tuntea siinä olevan Jumalan tahdon, ja on valmis tekemään sen, on kokeva että tämä opetus on Jumalasta.
Myöskin tällä kertaa on Sana saava kaikissa aikaan sen, mitä varten se lähetettiin. "Kaikilla" tarkoitetaan niitä, jotka ovat uudestisyntyneet Sana-siemenestä elävään toivoon. Joka ei ole Sana-siemen, ei voi olla Sana-Morsiamessa ja hänellä ei ole mitään jumalallista yhteyttä ja suhdetta jumalalliseen Sanaan. Täytyy syntyä aito sukulaisuussuhde, ja se on vain niissä, jotka ovat syntyneet Jumalasta.
Minä en kuulu niihin, jotka kirkastavat veli Branhamia — sitä en tee myöskään Pietarin ja Paavalin suhteen, mutta vastaanotan ja kunnioitan kylläkin Jumalan ratkaisuja, jolle yksin kuuluu kaikki kunnia Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta. Hän on katsonut minut arvolliseksi tuntemaan Hänen armollisen etsikkoaikansa ajan ja hetken meidän sukupolvessamme, samoin kuin kiitollisuudella vastaanottamaan niin sanoman kuin sanansaattajankin, niin kuin Hän sanoo Joh.13:20: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, se ottaa vastaan minut; mutta joka ottaa vastaan minut, se ottaa vastaan hänet, joka on minut lähettänyt." Että tässä todella ainutlaatuisessa ja erikoisessa veli Branhamin palvelustehtävässä on kysymys suoranaisesta jumalallisesta lähettämisestä, voivat miljoonat todistaa. Kukaan toinen tänään maailmanlaajuisesti tunnetuista evankelistoista ei voi todistaa jumalallisesta kutsumisesta, ja niin heidän kohdallansa voidaan puhua palvelustehtävästä, mutta ei Jumalan pelastussuunnitelmaan liittyvästä lähettämisestä.
William Branham oli se, jota Jumala käytti toisen maailmansodan jälkeen aloittamaan Täyden Evankeliumin herätysten läpimurron, jotka tulivat tunnetuksi "helluntailiikkeenä". Samoin voidaan johtaa hänen valtavasti siunattuun palvelustehtäväänsä epäsuorasti Täyden Evankeliumin Liikemiehet Demos Shakarianin johtamana, joka sai innoituksensa Branham-kokouksissa, samoin kuin karismaattiset liikkeet David DuPlessisin johdossa. Hän matkusti noiden historiallisten Etelä-Afrikan kokousten jälkeen W. Branhamin perässä USA:han ja tuli myöhemmin kuuluisaksi "Herra Helluntaina". Minä olen tuntenut molemmat, David DuPlessisin vuodesta 1958, Demos Shakarianin vuodesta 1962, ja olen jopa toiminut hänen tulkkinansa. Myöskin kaikki muut parantamisliikkeiden evankelistat saivat uskoninnoituksensa jossakin Branham-kokouksessa. Nuo herätysaallot ovat eri tavoin jatkuneet meidän aikaamme asti.
Minä olen kokenut mukana kymmenen vuoden ajan (1955-1965) William Branhamin ja hänen erikoislaatuisen palvelustehtävänsä, jota kaikin tavoin voidaan verrata Jeesuksen Kristuksen ja apostolien toimintaan. Siitä lähtien kun osallistuin erikoiseen "Voice of healing" -konferenssiin, jonka oli järjestänyt Gordon Lindsay kesäkuussa 1958 Dallasissa, Teksasissa, minulle säännöllisesti lähetettiin hänen USA:ssa pitämänsä saarnat. Yli 300 niistä olen kääntänyt saksankielelle ja tunnen jokaisen hänen palvelustehtävänsä ja opetuksensa vaiheen varmastikin paremmin kuin kukaan muu tämän maan päällä; myöskin hänen ajatuskulkunsa. Hänen profeetallinen palvelustehtävänsä oli aivan samoin kiistelty ja tämän ajan kirjanoppineille yhtä käsittämätön kuin meidän Herramme palvelustehtävä sen aikaisille kirjanoppineille. Yliluonnollinen oli heille outoa, koska he eivät henkilökohtaisesti olleet kokeneet sitä, mutta se oli siitä huolimatta absoluuttisen raamatullinen ja Jumalan itsensä vahvistama. Hyvin mielelläni asetan kaikkien vilpittömien arvostelijoiden käyttöön alkuperäisäänitetyn kasetin, missä W. Branham useissa kokouksissa palveli näkijä-, erottamis-, ja parantamislahjalla.
Saarnansa "Avioliitto ja avioero" johdosta on W. Branham, kuten myöskin syntiinlankeemusopetuksensa johdosta, joutunut vertaansa vailla olevan arvostelun ristituleen. Siihen minä saatan vain sanoa, kuten Pietari viitatessaan Paavalin syvällisiin selvityksiin: "…vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen." (2. Piet. 3:16). On aina ollut ja tulee myöskin nyt olemaan siten, että ihmiset, joille esitettyä ei ole paljastettu, vääristelevät sitä omaksi kadotuksekseen. Minun vakuuttuneisuuteni on, että ihmisen täytyy olla vilpitön ja oikeamielinen sydämessänsä, voidaksensa ymmärtää kaiken oikealla tavalla. Minä voin vain toivoa, että Herra avaa kaikille ymmärryksen Kirjoituksiin tätäkin aihetta varten ja että jokainen käsittää henkilökohtaisesti häntä koskevan ja ojentaa elämänsä sen mukaisesti, kuten on kirjoitettu: "Jokainen koetelkoon itsensä…" Silloin on paljastettu saavuttanut tarkoituksensa.
Siitä lähtien kun Herra kaikkivaltiaalla äänellänsä käski minua: "…MINÄ lähetän sinut muihin kaupunkeihin julistamaan Sanaani!", teen minä sen niinkuin Paavali sanoi: "…kunniassa ja häpeässä, pahassa maineessa ja hyvässä, villitsijöinä ja kuitenkin totta puhuvina…" (2. Kor. 6). Paljastettu Sana on tullut meidän jalkojemme lampuksi ja valoksi meidän tiellämme. Morsiusseurakunta elää nyt jokaisesta Sanasta, jonka Jumala tässä ajassa on määrännyt meidän hengelliseksi ruuaksemme. Minun palvelustehtävääni kuuluu Sanan mukaisesti antaa eteenpäin se, mitä veli Branham on saanut Herralta ja mitä hänelle on paljastettu. Arvostetut saarnaajat ovat toistamiseen sanoneet minulle, että vahingoitan palvelustehtävääni sen johdosta, että mainitsen William Branhamin, erikoisesti hänen esitystensä johdosta "käärmeen siemenestä". Minun täytyy pysyä uskollisena taivaalliselle kutsumukselle, välittämättä seurauksista. Sanon vakuuttuneisuudella Paavalin tavoin: "Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija." (Gal. 1:10). Sillä minäkään en ole Paavalin tavoin oppinut samaa Evankeliumia ihmisiltä tai opetuksen kautta, vaan olen vastaanottanut sen Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen kautta (Gal. 1:10-12).
Jos Jumala tämän selvityksen johdosta lopullisesti erottaa henget, en minä voi sille mitään. Hän on aina erottanut valkeuden pimeydestä. Minä olen valmis ottamaan ylleni Jeesuksen Kristuksen häpeän, omani ja myöskin veli Branhamin häpeän. Jumala lahjoittakoon kaikille armon, ettei meidän rakkaan Herramme tulemuksessa niille, joita Hänen nimessänsä olen saanut palvella, koittaisi suuri pettymys tänne jäämisen johdosta, vaan suuri ilo ja osallisuus ensimmäiseen ylösnousemukseen ja ylöstempaamiseen. Se olkoon palkkioni; enempää en haluaisi.
Jumala puhuu Sanansa kautta jokaiselle aivan henkilökohtaisesti. Myöskään tässä selvityksessä esiin tuotua ei ole ajateltu sitä varten, että toinen esittäisi ja lukisi toiselle, mitä hänelle on osoitettu, vaan että jokainen rukoillen lukee kaiken omaksi hyödyksensä ja antaa puhutella itseänsä. Silloin kaikki saavat avun. Jumalan antakoon armonsa siihen, on rukoukseni.
Ewald Frank
Tässä niin kuin muissakin kirjasissamme olemme käyttäneet vuoden 1938 raamatunkäännöstä, jota pidämme huomattavasti luotettavampana kuin uutta 1992 käännöstä.
Suomenkielisessä 1938 käännöksessä on käytetty yksinomaan sanaa "haureus" siinä, missä alkutekstissä ovat kolme erilaista käsitettä, "haureus", "aviorikos" ja "saastainen sukupuolielämä". Kehotamme siksi lukijaa huomioimaan tämän tutkiessansa tätä kirjoitusta, jonka raamatunkohdat perustuvat saksankieliseen Hermann Mengen hyvin luotettavaan ja tarkkaan käännökseen.